Title Image

Robottisika ja näkymätön lehmä

Robottisika ja näkymätön lehmä

Eläinsuojelulaki on muuttumassa ja tulee määrittämään entistä tarkemmin esimerkiksi eläinjalostuksen kriteerejä. Lain tarkoituksena on parantaa eri eläinryhmien hyvinvointia. Valitettavasti ihminen usein määrittelee eläimen hyvinvoinnin omasta näkökulmastaan, omaksi edukseen.

Kukapa ei olisi eläimen pörröistä turkkia tai pehmeää turpaa silittäessään ajatellut, että elämä on hyvää tässä ja nyt. Tullut onnelliseksi eläimen tuoksusta ja sen tarjoamasta kumppanuudesta. Eläimen positiivinen vaikutus ihmisen hyvinvointiin on erinäisten tutkimustulostenkin valossa merkittävä.

Uusimaa-viikon seminaarissa ”Lemmikkien ja kotieläinten hyvinvointi ja niiden vaikutukset ihmisten hyvinvointiin” pohdiskeltiin, kuinka lemmikin ja ihmisen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Jos ihmisen on paha olla, se yleensä heijastuu myös eläimeen.

Eläinsuojeluasiamiehen ja Eläinten hyvinvointikeskuksen järjestämä kaksipäiväinen seminaari ”Jalostus ja eläinten hyvinvointi” puolestaan pureutui siihen, kuinka ihmisen tekemät valinnat vaikuttavat niin kesyjen kuin luonnonvaraistenkin eläinten perimään ja hyvinvointiin.

Ihmisyksilön hyvinvoinnin osatekijöitä on mahdollista määritellä ja mitata. Niitä ovat terveys, materiaalinen hyvinvointi sekä koettu hyvinvointi eli elämänlaatu. Vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa sosiaaliset suhteet, onnellisuus ja itsensä toteuttaminen.

Eläinten hyvinvointikeskus määrittelee eläimen hyvinvoinnin seuraavasti: ”Eläimen hyvinvointi on eläimen kokemus sen omasta psyykkisestä ja fyysisestä olotilasta. Kokemus hyvinvoinnista voi vaihdella hyvästä huonoon. Hyvinvointi on laaja käsite. Siihen sisältyvät muun muassa eläimen fyysinen ja psyykkinen terveys, normaali kasvu, sekä hyvä hoito ihmisen huostassa oleville eläimille.”

Kun ihminen viettää aikaa eläimen kanssa, hänen hyvinvointinsa kohenee. Yksinäisyys lievittyy, stressi vähenee, syke ja verenpaine tasaantuvat. Osa eläimistä, kuten koirat ja hevoset, parantavat lisäksi ihmisen fyysistä hyvinvointia säännöllisen lenkkeilyn tai ratsastuksen myötä. Eläinten hoitaminen luo rutiinin ja parantaa elämänhallintaa.

Jotta ihmisen ja eläimen välinen suhde olisi vastavuoroinen, täytyisi eläimen puolestaan hyötyä ihmisestä. Mitä me annamme lemmikeille ja kotieläimille? Eläimet eivät osaa sanallisesti kertoa meille kokemuksistaan, joten tietomme niiden päänsisäisestä maailmasta ovat rajalliset.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että koiran ja omistajan yhteinen puuhailu lisää oksitosiinin eritystä myös koirassa ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Vastaavia tutkimuksia ei kuitenkaan ole tehty muista eläimistä, mutta ainakin omakohtainen kokemukseni on, että esimerkiksi kanit nauttivat tutun ihmisen seurasta. Voimme olla eläimen tuki ja turva, ystävä.

Fasu-kani osoittaa, että kanitkin osaavat olla hyvin ilmeikkäitä.

Ongelmallinen eläinsuhde

Jalostusseminaaria kuunnellessani en voinut olla ajattelematta, kuinka vääristynyt suhteemme eläimiin on. Oli kyse sitten lemmikistä tai maatalouseläimestä, ihminen jalostaa eläimessä niitä ominaisuuksia, joista itse pitää tai jotka jollain tavalla tuottavat taloudellista hyötyä.

Tuotantoeläinten hyvinä ominaisuuksina pidetään esimerkiksi kasvunopeutta, kestävyyttä, hedelmällisyyttä ja tuottavuutta. Eläimestä riippuen se tarkoittaa lihan laatua, maidon määrää tai vaikka turkin pituutta ja laatua.

Kanat on jalostettu niin, että ne tulevat sukukypsiksi ja alkavat munia noin 18 viikon iässä, mutta niiden luusto vastaa täysikasvuisen kanan luustoa vasta noin 35 – 40 viikon ikäisenä. Tämä saattaa olla yksi selittävä tekijä kanojen rintalastamurtumille.

Broilerit puolestaan kasvavat niin nopeasti, että niillä on usein erilaisia jalkavikoja ja ne ovat alttiita aineenvaihduntasairauksille. Ne eivät myöskään toteuta kanalinnuille tyypillistä käytöstä, kuten orsilla lepäämistä, yhtä usein kuin munivat kanat.

Sikojen jalostuksessa keskitytään lihan laatuun, emakon hoitokykyyn, rakenneominaisuuksiin ja sopeutuvaisuuteen. Jo 1900-luvun alussa pyrittiin jalostuksessa käyttämään sikoja, jotka periyttivät taloudellisesti tärkeitä ja tuotannollisuuteen liittyviä ominaisuuksia. Robotinomainen, lähestulkoon missä vain oloissa pärjäävä, sopeutuvainen ja viihtyväinen sika on ihanteellinen.

Samat jalostuksen periaatteet liitetään lypsykarjaan. Jalostuksen tarkoituksena on parantaa lehmien tuottavuutta ja helpottaa ihmisen työtä. Nykyinen jalostustrendi on ”näkymätön lehmä”. Naudan tarkoituksena on olla niin helppo ja vaatimaton, että se on teoriassa näkymätön. Itseohjautuva, lypsykoneelle hakeutuva, nöyrä ja alistuva.

Jos googlettaa hakusanoilla ”eläimen onnellisuus”, ainakin ensimmäiset kolme sivua löytävät kirjoituksia vain siitä, millaista hyvinvointia eläimet tuottavat ihmiselle. Seuraavaksi eniten hakutuloksia löytyy siitä, kuinka ihminen voi tehdä koirastaan onnellisemman.

Jalostussuunnitelmat ja käytännön teot osoittavat, että eläinten hyvinvoinnin puolesta puhuminen on monelle pelkkää sanahelinää. Arvotamme ja lokeroimme eläimet sen perusteella, kuinka paljon niistä on meille hyötyä. Jopa saman lajin yksilöiden välillä on eroja, toiselle lehmä on lemmikki ja ystävä, toiselle maitokone ja rahasampo. Kaikki eläimet ovat yhtä kaikki ihmisen mielihalujen armoilla.

Jalostuksen tavoitteena on toki myös parantaa eläimen fyysistä hyvinvointia valitsemalla yksilöitä, joilla on vähemmän ongelmia terveydessä. Näin voidaan saada kitkettyä esimerkiksi rakenteeseen liittyviä ongelmia, kuten jalkavikoja.

Sosiaalisempi ja rohkeampi luonne puolestaan vähentää jossain määrin eläimen itsensä kokemaa stressiä, kun sen ei jatkuvasti tarvitse pelätä ihmistä tai ahdistua minimiin karsituista virikkeistä. Toisaalta tämäkin jalostussuunta palvelee ensisijaisesti ihmistä, tehden eläimen käsittelystä helpompaa ja mahdollistamalla hyvin minimalistiset elinolosuhteet eläimille.

Eläinsuojelukeskus Tuulispään lehmät Paprika ja Herne nautiskelevat laitumesta ja paijauksista.

Kivuton eläin = tyytyväinen eläin?

Kun puhumme eläinten hyvinvoinnista, puhumme yleensä siitä, onko eläin terve. Jos eläimellä ei ole vaivoja, jotka aiheuttavat sille kipua tai häiritsevät sen luontaista käyttäytymistä tai elämää yleisesti, määrittelemme sen hyvinvoivaksi.

Voimmeko kuitenkaan sanoa, että eläin on hyvinvoiva, jos se voi hyvin vain fyysisesti? Eläinten psyykkinen hyvinvointi on aivan yhtä tärkeä ja huomionarvoinen seikka. Jokaisen eläimen tulisi pystyä toteuttamaan käytöstä, jota se normaalisti luonnossa ja vaistojensa ohjaamana tekisi. Nämä käyttäytymismallit ovat kaikilla lajeilla ja jopa yksilöillä erilaiset.

Esimerkiksi naudan luontainen elinalue on laaja ja lauma muodostuu eri-ikäisten lehmien ryhmistä. Naudat laiduntavat yhdessä ja niille muodostuu arvoasteikko, joka vähentää laumansisäisiä sosiaalisia ongelmia. Emolehmä vieroittaa poikasen aikaisintaan kahdeksan kuukauden iässä, kuitenkin ennen kuin vasikka täyttää vuoden.

Kuinka lehmät toteuttavat sosiaalisia ja liikunnallisia tarpeitaan, jos ne elävät parsinavetassa parteen kytkettynä? Onko niidenelämä hyvää ja arvokasta? Entä, kun vasikka viedään emoltaan jo vuorokauden ikäisenä?

Voidaanko minkä tahansa eläimen elämää tai elinolosuhteita oikeuttaa sillä, että eläin ei tiedä paremmasta? Jos eläin sopeutuu eikä suoraan ilmaise olevansa tyytymätön, onko se silloin ihmisen mittapuulla tyytyväinen eläin? Mistä tiedämme, kuinka eläin itse kokee vuosien saatossa oman elämänsä?

Undulaatit ovat sosiaalisia parvilintuja, jotka rakastavat osoittaa hellyyttä toisilleen.

Uusi eläinsuojelulaki pyrkii linjaamaan eläinten jalostamista niin, että se täytyy tehdä eläinten hyvinvointi edellä. Laki tarkentaa ja täydentää lisäksi eläinten pitopaikkaa, hoitoa ja kohtelua koskevia säännöksiä. Tarkoituksena on parantaa eläimen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa eläinten oikeudet ja hyvinvointi ovat usein jääneet taka-alalle. Viime vuosina on kuitenkin herätty ajattelemaan eläintä yksilönä, ei objektina. Yhä useammat ajattelevat, että eläimillä on itseisarvo.

Ihmistä ei mielellään verrata muihin eläimiin. Meillä on kuitenkin aivan samanlaisia lajinmukaisia käyttäytymistarpeita kuin toislajisilla eläimillä. Pelkästään koronapandemian vaikutuksia tarkastelemalla on selvää, kuinka laajat vaikutukset sosiaalisten suhteiden katoamisella ja kodin ”vangiksi” jäämisellä oli ihmisten hyvinvointiin. Olemmeko silti edelleen valmiita eristämään eläimet lajitovereistaan tai vangitsemaan ne sisätiloihin, pahimmillaan täysin liikuntakyvyttöminä?

Nähtäväksi jää, millaisia hyvinvointivaikutuksia eläinsuojelulain muutoksella pystytään saavuttamaan. Ehkä parsinavetat, tiineytyshäkit ja häkkikanalat ovat kohta historiaa. Sitä odotellessa voimme jokainen pohdiskella omaa suhtautumistamme eläimiin. Se on vähintä, mitä voimme tehdä.

Teksti: Satu Laine