Waldo on nuori keltakorvakilpikonna, eli kuuluu vesikilpikonnalajeihin. Waldo on erittäin vilkas ja seurallinen ja kaverin puuhailuja on hauska seurata. Waldo tulee heti uteliaana lasin luokse kun sitä lähestyy. Hänellä on hyvä ruokahalu ja usein hän tuleekin ”kerjäämään” ruokaa.
Keltakorvakilpikonna tarvitsee tilavan akvaarion, jonka tilavuus on vähintään 290 litraa ja jonka vähimmäissyvyys on 40-60cm, jotta kilpikonna voi uida. Lisäksi akvaariossa tulee olla kuiva ”paistattelutaso”. Myös oikeat lämpötilat ja kilpikonnan asiallinen ruokinta ovat oleellisia. Waldo etsiikin kotia, jolla olisi kokemusta vesikilpikonnista ja niiden hoidosta. Waldo toivoisi myös, että uudessa kodissa olisi kaveri odottamassa!
Olethan kärsivällinen ja annat uudelle perheenjäsenellesi aikaa kotiutua ja tutustua uusiin ihmisiin, uuteen paikkaan sekä uuden arjen tuomiin muutoksiin. Jokainen eläin on yksilö ja tarvitsee tähän oman aikansa.
Harkitse uuden perheenjäsenen hankintaa tarkkaan ja varmista omat resurssisi. Tutustu ennakkoon HESYn sopimusehtoihin ja sijoitusmaksuihin. Kun haluat tarjota HESY-eläimelle kodin, aloita täyttämällä tämä lomake! Huomaathan, että lomakkeen täyttäminen on mahdollista vain arkisin klo 8–23 välisenä aikana.