♥ Sukupuoli: narttu
♥ Ikä: teini
♥ n. 36 kg (massaa tulee vielä lisää)
♥ etsii ainoan koiran pestiä aktiivisesta kodista
Lulu on nuori tyttö, joka on hyvin lempeä ja ihmisrakas – häntä ja peppu heiluu aina kun hän näkee tutun ihmisen! Lulu tarvitsee paljon tekemistä ja virikkeitä, ja sopisikin hyvin harrastuskaveriksi. Lulun muhkean koon vuoksi (vähintään) peruskoulutuksen tulee ehdottomasti olla kunnossa. Lululla on vahti -ja suojelusviettiä: hän vahtii pihalla ollessaan ja ilmoittaa kursailematta ohikulkijoista. Lulu etsii kotia ainoana koirana rivitalosta tai omakotitalosta.
Olethan kärsivällinen ja annat uudelle perheenjäsenellesi aikaa kotiutua ja tutustua uusiin ihmisiin, uuteen paikkaan sekä uuden arjen tuomiin muutoksiin. Jokainen eläin on yksilö ja tarvitsee tähän oman aikansa.
Kotikoiraksi siirtyessään muutos on iso myös koiralle. Aikuisenkin koiran kanssa voi joutua etenemään kuin pennun kanssa. Perusasioissa, kuten sisäsiisteys tai hihnakäyttäytyminen, voi olla vielä opetettavaa. Alussa koiran oppimiskykyä voi häiritä stressi eikä se tästä syystä välttämättä ole oma itsensä.
Ymmärräthän, että vaikka olemme tutustuneet ja havainnoineet koiran käytöstä ja luonnetta mahdollisimman tarkasti, ne ovat eläneet ns. tarhaelämää, joten koiran luonne tai käytös voi muuttua täysin uudessa kodissa.
Kaikki HESYn eläimet on kastroitu/steriloitu, rokotettu, madotettu ja tunnistusmerkitty mikrosirulla.
Harkitse uuden perheenjäsenen hankintaa tarkkaan ja varmista omat resurssisi. Tutustu ennakkoon HESYn sopimusehtoihin ja sijoitusmaksuihin. Kun haluat tarjota HESY-eläimelle kodin, aloita täyttämällä tämä lomake! Huomaathan, että lomakkeen täyttäminen on mahdollista vain arkisin klo 8–23 välisenä aikana.