Populaatiokissoista sylikissoiksi: Simon ja Jönssin tarina

By March 29, 2019 Blogi, Blogi

Kaisa Rantala päätti yhdessä avopuolisonsa Raine Kuosmasen kanssa tarjota paremman tulevaisuuden kahdelle onnekkaalle populaatiokissalle, Simolle ja Jönssille. Nyt Kaisa kertoo, miten kahdesta populaatiokissasta kuoriutui rakkaudella ja kärsivällisyydellä kaksi hellyydenkipeää kotikissaa.

Miksi päätitte adoptoida kissoja HESYltä?

Ylhäältä alkaen: Jönssi, Simo ja Taavi

Haluamme aina ottaa meille kissan tai kissoja, jotka oikeasti tarvitsevat kotia. Jokainen kissa on mahtava tyyppi! Kaikilla on oma persoonansa ja on aina etuoikeus tutustua kissaan. HESY on meitä lähin eläinsuojeluyhdistys, joten sieltä on helppo ottaa kissa. Arvostamme sitä, että HESY on kissojen suhteen rehellinen: jos niillä on sairauksia tai esimerkiksi merkkailuongelmaa, siitä kerrotaan heti. Lisäksi HESYltä otettaessa kissoilla on rokotukset ja madotukset kunnossa, mikä sekin helpottaa kotiutumista, kun ei heti tarvitse lähteä eläinlääkäriin tai alkaa sylitellä ja ottaa jotain pahanmakuisia matolääkkeitä.

Olimme avoimia vaihtoehdoille, kun menimme HESYlle. Kuljimme kopilta toiselle lukien kuvauksia kodittomista kissoista. Simon ja Jönssin kohdalla totesimme, että niin, miksipä ei saman tien kaksi kissaa? Simo ja Jönssi sopivat hakuumme täydellisesti: nuoria poikia, joilla ei ollut perussairauksia. Tiesimme, että populaatiokissoissa olisi haastetta, mutta meillähän oli parhaimmillaan jopa yli 20 vuotta aikaa! Ajattelimme myös, että seurallinen Taavi-kissamme saattaisi hyvinkin näyttää nuorille pojille esimerkkiä sylikissan elämästä. Luotimme siihen, että ajan kanssa saisimme Simosta ja Jönssistä hyvät ja läheiset ystävät meille. Oli mukavaa huomata, miten paljon oletettua nopeammin se tapahtui.

Miten kotiutuminen sujui?

Kotiutuminen sujui yllättävän hyvin. Pojat olivat ihan uskomattoman uteliaita heti alusta alkaen. Meitä ne jännittivät tosi paljon, mutta omista kopeistaan ne tulivat ulos heti ja haistelivat kaikkea mahdollista. Myös ruoka maistui välittömästi. Taavi ei reagoinut millään tavalla uusien kissojen hajuihin ja ääniin, joten ajattelimme kokeilla, miten kasvokkain kohtaaminen sujuisi – siis jo ensimmäisen illan aikana. Taavi meni heti haistelemaan poikia, mutta pojat vähän jännittivät Taavia ja sihisivät ja suhisivat muutaman kerran. Kuitenkin rohkea tutkimusmatka uudessa kodissa oli niin mielenkiintoinen, että pelko unohtui nopeasti.

Jo hyvin varhain kävi selväksi, että Simo on pojista se rohkea ja Jönssi taas seuraa Simoa kaikessa. Pojat rohkaisivat alusta alkaen toisiaan ja Taavin esimerkistä oli varmasti hyötyä. Pidimme kiinni rutiineistamme ja pojat saivat totutella niihin. Olimme ja elimme käytännössä ihan normaalia, rauhallista elämäämme, mutta olimme koko ajan valmiina antamaan hellyyttä ja osoittamaan huomiota, jos sitä kaivattiin.

Uskomme, että avain poikien nopeaan kotiutumiseen on ollut se, ettemme pakota niitä mihinkään, vaan kunnioitamme niiden omaa tilaa. Ne saavat olla, elää ja tehdä asioita ihan omaan tahtiinsa. Juttelemme kissoillemme paljon ollessamme kotona ja tarjoamme kättä puskettavaksi, mutta emme mene häiritsemään esimerkiksi kissojen unia tai peseytymishetkiä. Kyllä kissasta näkee, jos se haluaa rapsutuksia. Lisäksi rakensimme hyvää suhdetta poikiin leikkimällä niiden kanssa. Tärkeää on myös hakea ystävällistä katsekontaktia ja osoittaa luottamusta ”siristelemällä”.

Millaisia haasteita kohtasitte kotiutumisessa?

Pojat olivat aluksi arkoja ja varautuneita ihmisiä kohtaan. Vieläkin, puolisen vuotta meillä asuneina, ne suhtautuvat uusiin ihmisiin varauksella. Jönssi menee aina ihan kokonaan piiloon, kun ovikello soi. Simo menee johonkin tarkkailupaikkaan, kuten televisiotason alle, ja tarkkailee tilannetta hetken sieltä, ja tulee sitten tekemään tuttavuutta uusien ihmisten kanssa. Jönssi lämpenee hitaammin, mutta Simon rohkeus rohkaisee myös sitä. Jos vieras istuu sohvalla tunninkin, hän saa molemmat pojat luokseen, yhden yhteen reiteen kiinni ja toisen toiseen. Ja silittää pitäisi koko ajan.

Sylissä pojat eivät tietenkään olleet tottuneet olemaan, joten sitä on pitänyt opetella. Aloitimme sylissäoloharjoitukset vasta, kun pojat luottivat meihin täysin. Aluksi kaksi sekuntia sylissä, seuraavalla kerralla ehkä jo kolme. Aikanaan viisi, sitten kymmenen. Pidämme tärkeänä sitä, että tilanteet ovat miellyttäviä: juttelemme pojille mukavia koko ajan ja paijaamme niitä samalla, ja kehumme niitä vuolaasti ja palkitsemme herkuilla sylittelyn jälkeen. Lisäksi olemme alusta asti laskeneet ne nätisti lattialle heti, kun ne ovat osoittaneet ensimmäisiä merkkejä rimpuiluaikeista.

Vieläkään pojat eivät vietä rajattomasti aikaa syliin otettuina, vaan olemme päässeet noin puoleen minuuttiin. Kynsiä olemme saaneet jo leikattua kummaltakin, mikä on ollut valtava onnistuminen.

Miten Simo ja Jönssi voivat nykyään?

Simo köllöttelee

Jönssistä kuoriutui täysi mammanpoika ja sylikissa, mukavuudenhaluinen köllöttelijä. Simosta taas kuoriutui utelias ja kaikessa mukana oleva aktiivinen kissa, joka istuu seurana, kun teemme ruokaa ja seuraa uteliaana jopa imurointia. Se auttaa myös pöytien pyyhkimisessä saalistamalla rättiä.

Sekä Simo että Jönssi rakastavat läheisyyttä. Pojat tulevat mielellään itse syliin, kun istumme esimerkiksi sohvalla. Kun nukun päiväunia sohvalla, ne tulevat aina viereen tai kyljen päälle nukkumaan. Jönssillä varsinkin on päiviä, jolloin se ei muuta haluaisi tehdäkään kuin vain nukkua sylissä ja ehkä jahdata kursoria, jos yritämme tehdä tietokoneella töitä.

Parasta on arki. Meidän ihana, rauhallinen arkemme, joka on täynnä rakkautta. Kun saamme kissan syliin kehräämään, ja sitä saa paijata. Kun kissa katsoo syvälle silmiimme katse täynnä kiitollisuutta ja rakkautta. Kun meihin luotetaan niin paljon, että syliimme nukahdetaan. Nämä ovat kissanomistamisen parhaita puolia.

Teksti: Krista Hagman