Palomieskalenteri 2019 kampanjoi kissojen puolesta

By July 2, 2018Tiedotteet

Juhana Vallaksella on itselläänkin löytökissa Randy. Kuvassa oleva HESYn kissa on jo saanut kodin. Palomieskalenterin kampanjakuva: Kristi Vilmunen, KVPhoto.

Tiedote 2.7.2018

Palomieskalenteri 2019 kampanjoi kissojen puolesta

Palomieskalenteri 2019 ryhtyi eläinsuojelun sanansaattajaksi ja otti muutaman kampanjakuvan Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESYn hoidossa olevista hylätyistä kissoista palomiesten kanssa. Keväällä julkaistut kissakuvat tavoittivat Palomieskalenterin Facebook-sivujen kautta yli 47 000 ihmistä.

Palomieskalenterin erikoiskampanjan kohteena ovat jo toista kertaa hädänalaiset lemmikit. Tänä vuonna teemana on kesäkissailmiö. Viime vuonna Palomieskalenteri 2018 auttoi rescue-koiria julkaisemalla kuvia ulkomailta Suomeen tuoduista katukoirista, joista useimmille löytyi tempauksen ansiosta koti. Kampanjan tarkoituksena on edesauttaa hylättyjen lemmikkien uudelleensijoittumista. Loppukesästä Palomieskalenteri 2019 julkaisee Facebook-tilillään julisteen, joka kehottaa ihmisiä ottamaan vastuun lemmikeistään lomakauden jälkeenkin.

HESY on ilahtunut valistuskampanjasta ja toivoo sen tepsivän lemmikkikuumeilijoihin.

– Olemme kesän aikana levittäneet viestiä kissan ottamiseen liittyvästä lemmikin eliniän mittaisesta sitoutumisesta. Kissojen vastuuton pito on Suomessa laaja ongelma, jota on yritetty ratkoa vuosikymmeniä tuloksetta. Siksi kaikki päänavaukset, jotka kehottavat lemmikin harkittuun hankintaan, ovat tervetulleita. Kiitämme Palomieskalenterin 2019 malleja ja tiimiä erinomaisesta kampanjasta, sanoo HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen.

Palomieskalenterin avulla tehdään hyväntekeväisyystyötä, sillä joka vuosi sen koko myyntituotto tilitetään verojen ja pakollisten kulujen jälkeen valitulle yleishyödylliselle taholle. Palomieskalenteri julkaistiin ensimmäisen kerran vuodelle 2017 ja kalenterin tuotto ohjattiin Hope ry:lle. Vuoden 2018 kalenterin tuotto lahjoitetaan syksyllä Pelastakaa Lapset ry:lle. Vuoden 2019 lahjoituskohde on vielä avoinna.
Juhana Vallas opiskelee Helsingin pelastuskoulussa ja on mukana ensi vuoden kalenterissa ensimmäistä kertaa. Hänellä on itsellään 6-vuotias löytökissa Randy, ja Vallas onkin sitä mieltä, että aikuisen kissan ottamisessa on monia etuja.

– Eläinsuojista saa usein sisäsiistin, rokotetun ja madotetun lemmikin, joten käytännönläheinen ihminen säästää aikaa ja rahaa hankkimalla aikuisen eläimen pennun sijaan. Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään, miten yleistä kissojen heitteillejättö Suomessa on ja kuinka suuri merkitys uuteen kotiin pääsemisellä on yksittäisen eläimen kannalta, Vallas summaa.

Eläimen mittainen sitoumus -kampanja
HESYn Eläimen mittainen sitoumus -kampanja muistuttaa, että lemmikkiin tulee sitoutua sen koko eliniän ajaksi. Kissan kohdalla sitoutuminen voi tarkoittaa jopa 20 vuotta. Voit tulostaa tämän linkin kautta itsellesi julisteen ja jakaa tärkeää viestiämme viemällä sen vaikka lähikauppasi ilmoitustaululle. Voit myös jakaa linkin takaa löytyviä sosiaaliseen mediaan tarkoitettuja bannereita ja edistää siten eettisiä eläinsuhteita.

Lisätietoja:

Hannele Luukkainen
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:n puheenjohtaja
p. 040 547 7770
hannele.luukkainen@clarinet.fi

Kati Kottila-Etuaro
Palomieskalenterin tuottaja, Hali ry:n puheenjohtaja
p. 040 756 8158
kati.kottila@gmail.com