Nukutaanko teilläkin laumassa?
Teksti ja kuva: Mia Backman
Marraskuussa oli muutama todella myrskyinen yö, vanhan puutalomme nurkat vinkuivat ja puiden heiluvat oksat toivat vieraita ja pelottavia valoja ja varjoja kotiimme. Koira vanhuksemme on siirretty oman pienen mökkinsä kanssa olohuoneeseen nukkumaan, ettei vauvan jokainen inahdus herätä vahtimaan – tämän opimme ensimmäisen lapsen kohdalla kantapään kautta, kun koiran silmäpussit alkoivat kasvaa ja pinna kiristyä. Mutta nyt, myrskyjen aikaan, ei olohuone kelpaakaan.
Yöllä kuulin hiljaisen tassun koputuksen makuuhuoneen ovelta. Tiesin heti että myrsky valvotti, niin se valvotti minuakin. Avasin oven ja huojentuneen oloinen piskimme hiipi sisään ja kävi kerälle makuuhuoneen matolle. Nukuimme kaikki aamuun asti paremmin, yhdessä.
Ennen lapsia, tapanamme oli nukkua saman peiton alla suurimman osan öistä. Myös toisen lapsen hiukan kasvettua heräämisistä, sai koira taas tulla viereen nukkumaan, niin että saman peiton alla oli koko porukka. Rakastin sitä ja odotan taas, kun tämä vaihe alkaa vauvavuoden loputtua. Mikä onkaan parempaa kuin rentoutua ja levätä yhdessä?
Rapa-aikaan yhdessä löhöily vaatii tietenkin huolelliset tassupesut ja punkkikautena tarkastukset, mutta se, kuinka paljon siitä vieressä nukkuvasta rakkaasta lemmikistä saa itsekin turvaa ja levollisempaa unta, on mahdotonta mitata tai kuvailla. Jos ikinä olen murehtinut öisin, on auttanut se, että tuhiseva koirani on vieressä ja saan silityksin siirrettyä omat ajatukseni muualle huolista.
Suurin laumanukkumisen taistelu kotonamme on käyty kuorsaavan mieheni ja kuorsaavan koiramme välillä. Samaan huoneeseen nukahtaessaan he ovat häiriintyneet aika ajoin toisen kuorsaamisesta, viis omasta äänekkyydestä. Tämä on silti ollut pieni hinta siitä, että saamme olla kaikki samassa turvallisessa tilassa läpi yön. Niitä aikoja odotellessa.