Lisääntynyt kotoilu näkyy piikkinä löytöeläintalojen adoptiotilastoissa
Koronavirus on pakottanut ihmiset sulkeutumaan koteihinsa tänä keväänä ympäri maailmaa. Runsaan kotona oleskelun tuloksena monelle on tullut mieleen, että lemmikki olisi kiva lisä kalustoon. ”Nyt kun ollaan kotona niin paljon”, ”kaipaan ystävää” ja ”haluan syyn käydä ulkona” ovat esimerkkejä varsin tyypillisistä perusteluista lemmikin hankkimiselle juuri nyt. Kotikaranteenien vaikutus löytöeläintalojen adoptiotilastoihin on pantu merkille maailmalla – yhtäkkiä kodintarjoajia riittää. On toki ihan hyvä idea suunnitella lemmikin hankinta sellaiseen hetkeen, jolloin on mahdollista olla kotona. Monet ajoittavatkin esimerkiksi koiran hankkimisen kesäloma-aikaan, jotta heillä olisi riittävästi aikaa yhteisen arjen alkutaipaleelle.
Jos olet aivan vasta alkanut haaveilla lemmikkieläimen ottamisesta, olisi hyvä miettiä uudestaan, että onko ajankohta oikea eläimen hankkimiselle tilanteessa, jossa kaikki on paljon epävarmempaa kuin milloinkaan aiemmin. Moni joutuu koronatilanteen vuoksi työttömäksi ja raha voi olla tiukassa ilman lemmikkieläinten aiheuttamia kustannuksiakin.
Samaan aikaan kun moni miettii lemmikin ottamista, eläinsuojeluyhdistysten kotien etsintä on vaikeutunut huomattavasti, kun kaikkia ylimääräisiä kontakteja ihmisten välillä on suositeltu vältettäväksi. Tilanne aiheuttaa pahimmillaan pullonkaulan – olemassa olevat hoitopaikat täyttyvät, koska eläimiä ei lähde uusiin koteihin, eikä uusia avuntarvitsijoita voida auttaa.
Tällä pilvellä on kuitenkin myös hopeareunus: odotusaika pakottaa harkitsemaan lemmikin ottamista kunnolla. On aina tragedia, kun eläin joutuu kodittomaksi, mutta erityisen pahalta tuntuu niiden eläinten puolesta, jotka hylätään toistamiseen. Jos ihminen havahtuu vasta eristyksissä siihen ajatukseen, että kaipaa kotiin ystävää, kenties hän ei normaalisti vietä siellä juurikaan aikaa? Olisiko lemmikille enää paikkaa ja aikaa sitten kun elämä palaa entiselleen, ja matkustelu, illanistujaiset ja harrastaminen on jälleen mahdollista? Moni on ajatellut jossain elämänvaiheessa lemmikin hankkimista, mutta luopunut ajatuksesta. Harva arkensa monet vaatimukset ja kiireet tiedostava haluaa hankkia lemmikkiä olemaan yksin kotona, vaikka kuinka pitäisi eläimistä. Järkiperustein tehdyt päätökset saattaa tehdä mieli pyörtää kun on kauan kotinsa vankina. Ihmisten tulisi kuitenkin pitää mielessä lemmikin ottamista harkitessaan, että tämä tilanne on ohimenevä ja verrattain lyhytkestoinen: koronakaranteeni saattaa kestää muutamia kuukausia, mutta lemmikin elämä ja tarpeet jatkuvat karanteenin jälkeenkin – jopa muutaman vuosikymmenen verran.
Osalle ihmisistä kuitenkin kirkastuu tänä aikana, että he ehdottomasti haluavat uuden perheenjäsenen. HESYltä lemmikin hankkiminen on monivaiheinen prosessi, ja saattaa vaatia useampiakin vierailuja kotiehdokkaalta. Tästä syystä – ja toki siitä syystä, että kaikkia ylimääräisiä ihmiskontakteja tulisi välttää toistaiseksi – lemmikkiä ei ole mahdollista saada ”pikana” akuuttiin halipulaan. Toki jo sovitut ja suunnitellut adoptioprosessit on viety, ja viedään loppuun. Useimmat eläinsuojeluyhdistykset toimivat samalla tavalla, ja odottavat kunnes tilanne normalisoituu, ennen kuin jatkavat adoptioita. Alkuun pääsee kuitenkin täyttämällä kotilomakkeemme: https://bit.ly/2QWu4x9
Seuraava askel on, että meiltä ollaan yhteydessä kotiehdokkaaseen ja sovitaan aika vierailua varten. Tällä hetkellä tässä vaiheessa on odotettavissa viivettä. Toivottavasti ei kuitenkaan loputtomiin. 🙂