Title Image

Katkaistaan kissojen kurjuuden kierre

Katkaistaan kissojen kurjuuden kierre

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:n tiedote 27.3.2020

Katkaistaan kissojen kurjuuden kierre

Katkaistaan kissojen kurjuuden kierre -kampanjan (4K) tavoitteena on kastroida ja steriloida mahdollisimman monta koditonta kissaa vuoden 2020 aikana sekä muistuttaa ihmisiä kissojen leikkaamisen tärkeydestä. Kampanjan suojelijoina toimivat kissojen ystävät europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen ja kansanedustaja Erkki Tuomioja.

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan ja epävarmuuksien aikana kaipaamme entistä enemmän meitä yhdistäviä asioita. Yksi monia meitä yhdistävä asia on rakkaus ja myötätunto eläimiä kohtaan. Avun tarpeessa olevien eläinten hätä ei saa unohtua, sillä pystymme yhteistuumin auttamaan niitä myös poikkeuksellisissa tilanteissa. Vuosi 2020 voisi jäädä historiankirjoihin myös siksi, että Suomessa onnistuttiin katkaisemaan kissojen kurjuuden kierre.

Yksikin koditon kissa on liikaa, ja meillä Suomessa niitä arvioidaan olevan parikymmentä tuhatta. Hylätyt, leikkaamattomat kissat lisääntyvät rivakasti ja muodostavat villiintyneitä, itsekseen eleleviä ja edelleen lisääntyviä kissapopulaatioita. Ulkona elävän kissan kohtalo on lohduton: nälkä, sairaudet ja loiset riivaavat ja Suomen talvesta selviäminen on epätodennäköistä. Yhdenkään kissan ei tulisi syntyä kodittomaksi.

Katkaistaan kissojen kurjuuden kierre -kampanjan (4K) tavoitteena on kastroida, steriloida ja sijoittaa uuteen kotiin mahdollisimman monta populaatiokissaa vuoden 2020 aikana. Apua viedään sinne missä sitä eniten tarvitaan: haja-asutusalueiden metsäpopulaatioille, maatalon pihapiirien liepeillä asusteleville navettakissojen jälkeläisille, ulkorakennuksista suojapaikan löytäneille kissaäideille. Haluamme myös valistaa ihmisiä kissojen leikkauttamisen tärkeydestä tiedottein ja tietoiskuin.

HESY sitoutuu rahoittamaan 145-vuotisen toimintansa kunniaksi 145 sterilointia normaalin toimintansa lisäksi. 66-vuotias Kouvolan seudun eläinsuojeluyhdistys KSEY on sitoutunut rahoittamaan 66 leikkausta normaalin toimintansa lisäksi. Toivotamme muutkin eläinsuojelutahot lämpimästi mukaan talkoisiin!

Lisäksi keräämme varoja niin populaatiopimujen steriloimiseen kuin kujakollien kastrointiin – mitä enemmän varoja saadaan kerättyä, sitä enemmän kissoja saamme leikkautettua. Sinäkin voit auttaa tekemällä lahjoituksen kissojen hyväksi!

Kampanjan suojelijoiksi ovat lupautuneet kissojen ystävät europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen ja kansanedustaja Erkki Tuomioja.

Kissakodin kasvattina ja ajoittaisena kissaisäntänä (kuva Oskun kanssa vuodelta 1980) haluan olla mukana kampanjassa, jotta meillä syntyisi mahdollisimman vähän kodittomiksi ja turvattomaksi jääviä kisuja.

 

– kansanedustaja Erkki Tuomioja

Jokainen kissa ansaitsee arvoisensa elämän – kuten me kaikki muutkin elolliset – ilman kipua, kauhua ja kärsimystä. Jokainen meistä, myös jokainen kissa, ansaitsisi tulla rakastetuksi.

 

– europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen

 

Tule mukaan ja lahjoita roponen kissojen kirkkaammalle tulevaisuudelle. Pidetään yhdessä kissoista huolta ja kissojen puolta! #4K

Kampanjan verkkosivu: www.hesy.fi -> 4K

Lahjoituskanavat:

MobilePay lyhytnumero 53287

Tekstiviestilahjoitukset: viesti [summa] HESY numeroon 16588, esimerkiksi viestillä 20 HESY lahjoitat kissojen hyväksi 20 euroa

Keräystili:

IBAN: FI09 2001 1800 113063
Viitenumero: 100 557

HESYn verkkokauppa

Lahjoita kissan sterilointi:
https://www.hesy.fi/shop/kissan-sterilointi/

Lahjoita kissan kastrointi:
https://www.hesy.fi/shop/kissan-kastraatio/

Lisätietoja:

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry

Hannele Luukkainen
puheenjohtaja
040 547 7770
hannele.luukkainen@clarinet.fi

Inari Suomela
projektisihteeri
inari.suomela@hesy.fi

Mari Aro
tiedottaja
040 532 5849
mari.aro@hesy.fi