Koiran ”unohtuminen” pitkäksi ajaksi kaupan tai ravintolan eteen on usein eläinsuojelulainsäädännön vastaista. Vaikka koiran tilapäiselle kytkemiselle ulkona ei ole säädetty aikarajaa eikä liikkumatilaa määrittäviä minimivaatimuksia, käytännössä eläinsuojeluviranomaiset ovat tulkinneet tilapäisyyden niin, että koiraa ei tulisi pitää kytkettynä remmillä tai häkissä yli tuntia. Tämä koskee myös kauppojen ja ravintoloiden eteen jätettyjä koiria. Helteellä tai pakkasella koiraa ei saa jättää ulos liikkeen eteen edes tilapäisesti.
Jos asiakas havaitsee koiran ”unohtuneen” kytkettynä kaupan, kauppakeskuksen tai ravintolan eteen, asiasta tulisi aina kertoa liikkeen työntekijöille. He voivat tavoitella koiranomistajaa asiakaskunnastaan joko kyselemällä tai kuuluttamalla. Mikäli koiranomistajaa ei näin tavoiteta, koirasta tulee tehdä ilmoitus hätäkeskukseen. Kiireellisissä tapauksissa poliisilla on oikeus, ja velvollisuus, toimia eläinsuojelulain valvojana.
Poliisi voi muutenkin puuttua akuutteihin eläinsuojelutapauksiin: jos joku esimerkiksi kohtelee lemmikkiään julmasti yleisellä paikalla, kannattaa soittaa poliisi apuun. Tilanne kannattaa tallentaa kännykkäkameralla, jolloin poliisilla on näyttöä eläimen pahoinpitelystä.