Blogi

Miten eläimet aistivat ja kokevat maailman? Tähän kysymykseen vastaa evoluutiobiologi ja tiedetoimittaja Helena Telkänrannan kirja Millaista on olla eläin? Teoksessa käydään kattavasti läpi tuoretta tutkimusta eläinten mielen toiminnasta eli kognitiosta.

Oman lemmikin touhuja seuratessa moni on voinut päätellä, että eläimetkin kokevat tunteita ja mielihyvää, ovat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja osaavat ratkaista ongelmia älykkäästi. Tutkimusmaailmassa tosin muun muassa lääketieteen, filosofian ja psykologian alan jotkut edustajat ajattelevat niin, että tunteiden näkeminen eläimillä on vain eläinten inhimillistämistä eli pyrkimystä aiheettomasti nähdä eläimissä meille tuttuja malleja.

Eläinten kognitiota on kuitenkin viime vuosikymmeninä tutkittu enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Samalla tutkimustulokset ovat paljastaneet, että olemme tienneet eläinten mielen toiminnasta varsin vähän. Nykytiedon valossa eläimet eivät olekaan vaistojensa automaattisesti ohjaamia olentoja, vaan erittäin monipuolisia toimijoita.

Kirjalle löytyi tilaus

Tutkimustietoa eläinten kokemusmaailmasta on julkaistu valtavasti kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä, mutta se ei ole vielä tavoittanut suurta yleisöä tai tullut osaksi biologian oppikirjoja. Telkänranta ei halunnut, että uudet löydöt jäisivät vain tieteellisiä julkaisuja seuraavien lukijoiden tietoon, ja näin syntyi idea aihetta käsittelevästä kirjasta.

– Mediassa on ollut jonkin verran yksittäisiä tiedonmurusia eläinten kognitiosta. Olen itsekin kirjoittanut aiheesta artikkeleita Tiede-lehteen vuosien ajan, mutta yksittäisissä lehtijutuissa ei ole mahdollisuutta käsitellä kuin näiden laajojen ja mielenkiintoisten kokonaisuuksien osasia. Halusin siis olla sillanrakentajana tiedeyhteisön ja yhteiskunnan välillä. Tarkoituksenani oli saada tutkimustieto helppolukuisessa, yleistajuisessa muodossa suomalaisen yleisön ulottuville, Telkänranta kertoo.

Helena Telkänranta on omistanut akateemisen uransa eläinten käyttäytymisen ja kognition tutkimukselle, ja hän on kirjoittanut aiheesta kirjoja aikaisemminkin. Hänen kiinnostuksensa eläintieteeseen syntyi jo varhain.

– Eläimet ovat kiinnostaneet minua lapsesta lähtien. Erityisen paljon olen pohtinut sitä, millaisia eläinten omat tuntemukset ja kokemukset mahtavat olla. Lapsena minulla oli tilaisuus lukea joidenkin erinomaisten tutkijoiden, kuten Jane Goodallin, kirjoittamia kirjoja. Silloin minulle valkeni myös se, että tiede tarjoaa meille keinoja, joiden avulla saamme vähitellen yhä enemmän selvää eläinten käyttäytymisestä ja kokemusmaailmasta, Telkänranta muistelee.

Kokemisen jäljillä laboratorioissa

Telkänrannan kirjassa Millaista on olla eläin? kerrotaan eri puolilla maailmaa toimivista tutkijoista, jotka selvittävät eläinten kokemusmaailman arvoitusta. Heidän käyttämiään koejärjestelyjä ja niiden tuloksia kuvaillaan ymmärrettävästi mutta perinpohjaisesti, kuten oikeaoppisen populaaritieteen kirjan kuuluukin.

Aivotutkimuksen menetelmien käsittely on kirjassa keskeisessä roolissa. Samoja menetelmiä käytetään myös ihmismielen toiminnan tutkimiseen, ja niiden avulla olemme saaneet paljon tietoa eläinten ja ihmisten kokemusmaailman samankaltaisuuksista. Aivotutkimus on paljastanut muun muassa sen, että varikset tuntevat pelkoa samalla aivoalueella kuin ihmiset. Helsingin yliopistossa toteutettu tutkimus taas osoitti, että kun koira näkee tietokoneen näytöltä vieraiden ja tuttujen koirien ja ihmisten kasvoja, sen aivoaalloissa tapahtuu samanlaisia muutoksia kuin ihmisillä silloin, kun he katsovat kasvokuvia.

Kirjassa esitellään myös yksi vähemmän tekninen tutkimus, joka todisti, että kalat kykenevät tuntemaan kipua. Akvaariossa elävän kirjolohen huuleen suihkutettiin kirvelevää etikkahappoa, minkä jälkeen kala pyrki helpottamaan oloaan hankaamalla huultaan akvaarion reunaa vasten. Jos kirjolohelle annettiin kuitenkin myös kipua lievittävää morfiinia, se ei reagoinut etikkahappoon mitenkään.

Monta tapaa nähdä maailma

Eri eläinlajit kokevat ympäristönsä eri tavalla monestakin syystä, kuten muun muassa siksi, että niillä on erilaiset aistit. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi linnuista, jotka näkevät ultraviolettivaloa, sekä magneettiaistista, joka on usealla eläinlajilla. Myös saman lajin eri eläinyksilöillä on erilainen kokemusmaailma, koska kukin yksilö on omakohtaisesti oppinut erilaisia asioita. Monet eläimet ovat esimerkiksi oppineet käyttämään apuvälineitä. Kirjassa kerrotaan haikarasta, joka osasi pyydystää kaloja asettamalla leivänpalasyötin veteen.

Puhuvia papukaijoja tutkimalla on saatu selville, että ne kokevat mielihyvän tunteen samanlaisena oli sen syynä sitten hyvä ruoka tai rapsutuksien saaminen. Papukaija pystyi kertomaan tutkijalle itse, mitä asioita se haluaa ja pitää hyvänä, kun sille oli ensin opetettu oikeat sanat.

Eläinten sosiaalinen elämä saa kirjassa oman lukunsa. Eläimille on monella tavalla tärkeää seurustella ja koskettaa toisiaan. Tämä tarve kumpuaa eläinten geeniperimästä. Tutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi hevoset ovat hyvin motivoituneita pääsemään toistensa seuraan. On myös havaittu, että eläimet voivat kokea myötätuntoa toisiaan kohtaan ja jopa toisen lajin edustajia kohtaan.

Kiitosta on satanut

Millaista on olla eläin? onnistuu tieteen kansantajuistamisessa. Teoksen lukeminen on erinomainen tapa päästä perille eläinten kognitiosta. Kirja on sujuvalukuinen, ja sen pariin palaa mielellään uudelleen. Opus onkin saanut erittäin positiivisen vastaanoton.

– Mediahuomiota on ollut paljon, ja kaikki näkemäni jutut ovat olleet myönteisiä. Tietokirjallisuutta edistävä Lauri Jäntin säätiö valitsi kirjan vuoden 2015 parhaaksi suomenkieliseksi tietokirjaksi. Kirja oli myös yksi kuudesta Tieto-Finlandia-ehdokkaasta. Nyt reilu puoli vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen saan edelleen useita haastattelu- ja yleisöluentopyyntöjä viikossa – välillä useamman päivässä, kertoo Telkänranta.

Kirja on sai jatkoa syksyllä 2016 eläinten kognitiota käsittelevällä kirjalla nimeltä Eläin ja ihminen. Kirja keskittyy siihen, mitkä yleisesti ihmisen erityisominaisuuksina pidetyt piirteet esiintyvät myös eläimillä ja mitkä niistä ovat todellisia ihmisen ja eläinten välisiä eroja. Kirja tarkastelee myös sitä, miten ihmiset ja eräät eläimet ovat vaikuttaneet toistensa evoluutioon.

Millaista on olla eläin? osoittaa, miten huonosti olemme ymmärtäneet eläimiä. Monien eläinten kyvyt ovatkin paljastuneet erittäin monipuolisiksi, ja muun muassa nisäkkäiden perustunteet – kuten ilo, suru ja pelko – ovat samankaltaisia kuin ihmisillä. Vanhalle uskomukselle, jonka mukaan muiden nisäkkäiden tunteet olisivat vähemmän voimakkaita kuin ihmisten, ei ole löytynyt tutkimuksissa mitään tukea.

Telkänranta toivoo, että hänen kirjastaan olisi pitkällä tähtäimellä apua lemmikki- ja tuotantoeläinten elämässä esiintyvien ongelmien ratkaisemisessa.

– Toivon, että lukijat oppivat ymmärtämään eläimiä paremmin ja että kirja tarjoaa asiatietoa myös yhteiskunnalliseen keskusteluun, Telkänranta kertoo.

TEKSTI | Olli Makkonen

KUVAT | Ramesh Belagere, Stina Roth

Artikkeli on julkaistu HESYn jäsenlehden numerossa 01/2016.

Kaisa Rantala päätti yhdessä avopuolisonsa Raine Kuosmasen kanssa tarjota paremman tulevaisuuden kahdelle onnekkaalle populaatiokissalle, Simolle ja Jönssille. Nyt Kaisa kertoo, miten kahdesta populaatiokissasta kuoriutui rakkaudella ja kärsivällisyydellä kaksi hellyydenkipeää kotikissaa.

Miksi päätitte adoptoida kissoja HESYltä?

Haluamme aina ottaa meille kissan tai kissoja, jotka oikeasti tarvitsevat kotia. Jokainen kissa on mahtava tyyppi! Kaikilla on oma persoonansa ja on aina etuoikeus tutustua kissaan. HESY on meitä lähin eläinsuojeluyhdistys, joten sieltä on helppo ottaa kissa. Arvostamme sitä, että HESY on kissojen suhteen rehellinen: jos niillä on sairauksia tai esimerkiksi merkkailuongelmaa, siitä kerrotaan heti. Lisäksi HESYltä otettaessa kissoilla on rokotukset ja madotukset kunnossa, mikä sekin helpottaa kotiutumista, kun ei heti tarvitse lähteä eläinlääkäriin tai alkaa sylitellä ja ottaa jotain pahanmakuisia matolääkkeitä.

Olimme avoimia vaihtoehdoille, kun menimme HESYlle. Kuljimme kopilta toiselle lukien kuvauksia kodittomista kissoista. Simon ja Jönssin kohdalla totesimme, että niin, miksipä ei saman tien kaksi kissaa? Simo ja Jönssi sopivat hakuumme täydellisesti: nuoria poikia, joilla ei ollut perussairauksia. Tiesimme, että populaatiokissoissa olisi haastetta, mutta meillähän oli parhaimmillaan jopa yli 20 vuotta aikaa! Ajattelimme myös, että seurallinen Taavi-kissamme saattaisi hyvinkin näyttää nuorille pojille esimerkkiä sylikissan elämästä. Luotimme siihen, että ajan kanssa saisimme Simosta ja Jönssistä hyvät ja läheiset ystävät meille. Oli mukavaa huomata, miten paljon oletettua nopeammin se tapahtui.

Miten kotiutuminen sujui?

Kotiutuminen sujui yllättävän hyvin. Pojat olivat ihan uskomattoman uteliaita heti alusta alkaen. Meitä ne jännittivät tosi paljon, mutta omista kopeistaan ne tulivat ulos heti ja haistelivat kaikkea mahdollista. Myös ruoka maistui välittömästi. Taavi ei reagoinut millään tavalla uusien kissojen hajuihin ja ääniin, joten ajattelimme kokeilla, miten kasvokkain kohtaaminen sujuisi – siis jo ensimmäisen illan aikana. Taavi meni heti haistelemaan poikia, mutta pojat vähän jännittivät Taavia ja sihisivät ja suhisivat muutaman kerran. Kuitenkin rohkea tutkimusmatka uudessa kodissa oli niin mielenkiintoinen, että pelko unohtui nopeasti.

Jo hyvin varhain kävi selväksi, että Simo on pojista se rohkea ja Jönssi taas seuraa Simoa kaikessa. Pojat rohkaisivat alusta alkaen toisiaan ja Taavin esimerkistä oli varmasti hyötyä. Pidimme kiinni rutiineistamme ja pojat saivat totutella niihin. Olimme ja elimme käytännössä ihan normaalia, rauhallista elämäämme, mutta olimme koko ajan valmiina antamaan hellyyttä ja osoittamaan huomiota, jos sitä kaivattiin.

Uskomme, että avain poikien nopeaan kotiutumiseen on ollut se, ettemme pakota niitä mihinkään, vaan kunnioitamme niiden omaa tilaa. Ne saavat olla, elää ja tehdä asioita ihan omaan tahtiinsa. Juttelemme kissoillemme paljon ollessamme kotona ja tarjoamme kättä puskettavaksi, mutta emme mene häiritsemään esimerkiksi kissojen unia tai peseytymishetkiä. Kyllä kissasta näkee, jos se haluaa rapsutuksia. Lisäksi rakensimme hyvää suhdetta poikiin leikkimällä niiden kanssa. Tärkeää on myös hakea ystävällistä katsekontaktia ja osoittaa luottamusta ”siristelemällä”.

Millaisia haasteita kohtasitte kotiutumisessa?

Pojat olivat aluksi arkoja ja varautuneita ihmisiä kohtaan. Vieläkin, puolisen vuotta meillä asuneina, ne suhtautuvat uusiin ihmisiin varauksella. Jönssi menee aina ihan kokonaan piiloon, kun ovikello soi. Simo menee johonkin tarkkailupaikkaan, kuten televisiotason alle, ja tarkkailee tilannetta hetken sieltä, ja tulee sitten tekemään tuttavuutta uusien ihmisten kanssa. Jönssi lämpenee hitaammin, mutta Simon rohkeus rohkaisee myös sitä. Jos vieras istuu sohvalla tunninkin, hän saa molemmat pojat luokseen, yhden yhteen reiteen kiinni ja toisen toiseen. Ja silittää pitäisi koko ajan.

Sylissä pojat eivät tietenkään olleet tottuneet olemaan, joten sitä on pitänyt opetella. Aloitimme sylissäoloharjoitukset vasta, kun pojat luottivat meihin täysin. Aluksi kaksi sekuntia sylissä, seuraavalla kerralla ehkä jo kolme. Aikanaan viisi, sitten kymmenen. Pidämme tärkeänä sitä, että tilanteet ovat miellyttäviä: juttelemme pojille mukavia koko ajan ja paijaamme niitä samalla, ja kehumme niitä vuolaasti ja palkitsemme herkuilla sylittelyn jälkeen. Lisäksi olemme alusta asti laskeneet ne nätisti lattialle heti, kun ne ovat osoittaneet ensimmäisiä merkkejä rimpuiluaikeista.

Vieläkään pojat eivät vietä rajattomasti aikaa syliin otettuina, vaan olemme päässeet noin puoleen minuuttiin. Kynsiä olemme saaneet jo leikattua kummaltakin, mikä on ollut valtava onnistuminen.

Miten Simo ja Jönssi voivat nykyään?

Jönssistä kuoriutui täysi mammanpoika ja sylikissa, mukavuudenhaluinen köllöttelijä. Simosta taas kuoriutui utelias ja kaikessa mukana oleva aktiivinen kissa, joka istuu seurana, kun teemme ruokaa ja seuraa uteliaana jopa imurointia. Se auttaa myös pöytien pyyhkimisessä saalistamalla rättiä.

Sekä Simo että Jönssi rakastavat läheisyyttä. Pojat tulevat mielellään itse syliin, kun istumme esimerkiksi sohvalla. Kun nukun päiväunia sohvalla, ne tulevat aina viereen tai kyljen päälle nukkumaan. Jönssillä varsinkin on päiviä, jolloin se ei muuta haluaisi tehdäkään kuin vain nukkua sylissä ja ehkä jahdata kursoria, jos yritämme tehdä tietokoneella töitä.

Parasta on arki. Meidän ihana, rauhallinen arkemme, joka on täynnä rakkautta. Kun saamme kissan syliin kehräämään, ja sitä saa paijata. Kun kissa katsoo syvälle silmiimme katse täynnä kiitollisuutta ja rakkautta. Kun meihin luotetaan niin paljon, että syliimme nukahdetaan. Nämä ovat kissanomistamisen parhaita puolia.

Teksti: Krista Hagman

Valistuskampanjoista huolimatta pentutehtailtujen pentujen määrä Suomessa lisääntyy. Ilman kysyntää ei olisi tarjontaakaan – miksi ihmiset sitten tukevat pentutehtailijoita? Varsinkin pienten suosittujen rotukoirien hankinnassa voi kulua aikaa ja rahaa, ja jotkut eivät jaksa odottaa pentua vastuulliselta kasvattajalta. Toiset taas ajattelevat pelastavansa pennun pentutehtaasta ja tulevat samalla tukeneeksi pentutehtailijaa. Joku ei ehkä pysty vastustamaan pientä suloista koiranpentua, joka on myynnissä huokeaan hintaan auton takakontissa tai netin myyntipalstalla. Jotakuta ei ehkä edes kiinnosta pennun tai emon taustat, kunhan saa koiranpennun halvalla ja heti.

Lokakuussa 2018 eläinsuojeluneuvojan Minna Pellisen Facebook-päivitys pentutehtailusta kohahdutti. Pellisen jakama kuva jätesäkkeihin pakattujen pentutehtaassa kaltoinkohdeltujen emo- ja isäkoirien ruumiista järkytti ja ihmetytti. Kuitenkin jo tammikuussa 2019 uutisoitiin uudesta järkyttävästä pentutehtailusta Itä-Helsingissä. Naisen kotoa löytyi 26 erittäin huonokuntoista koiraa, joista jokainen jouduttiin lopettamaan. Pentuja nainen myi netin myyntipalstoilla ja sosiaalisen median sivustoilla.

Pentutehtailu aiheuttaa suurta kärsimystä koiravanhemmille, joista ei pidetä huolta – koirien elinolosuhteet ovat usein järkyttävät; ilman ruokaa, vettä, virikkeitä ja liikkumatilaa. Emokoiria astutetaan jokaisesta juoksusta, mikä on vaarallista narttukoiran terveydelle. Pennuistakaan ei huolehdita riittävästi ja monesti ne jätetään myös rokottamatta siinä toivossa, että ne ehdittäisiin myydä ennen kuin laiminlyönnin oireet alkavat näkymään joko pennun terveydessä tai käytöksessä. Pentutehtailusta aiheutuu surua ja ylimääräisiä kuluja myös pentujen ostajille, kun sairasta pentua käytetään eläinlääkärissä ja hoidosta huolimatta laiminlyödyt pennut eivät aina selviä hengissä.

Pentutehtailijat pyrkivät tekemään mahdollisimman suurta voittoa, välittämättä pentujen tai koiravanhempien hyvinvoinnista. Pentutehtailusta langetettavat tuomiot ovat pieniä eikä kiinnijäämisen riski pelota. Pentutehtailijat yrittävät vedota ihmisten säälintunteeseen, joka saa monen pentutehtailua vastustavankin pään pyörälle. Koiranpennut ovat niin suloisia, että niillä sulattaa kaikkien sydämen. Pentua etsiessä pitää muistaa varoitusmerkit, jotka osoittavat pentutehtailuun.

Vaikka koirien pentutehtailu on huomattavasti yleisintä, on viranomaisten tietoon tullut myös tapauksia, joissa kissoja ja kaneja on kasvatettu puutteellisissa oloissa pentutehtaissa. Kissanpentuja tehtaillaan jopa aiempaa enemmän. Lemmikkiä etsiessä pitää eläimestä riippumatta olla tarkkana, jos haluaa löytää itseen terveen, hyväkäytöksisen ja vastuullisesti kasvatetun kumppanin.

Ennen kuin päätät ostaa pennun

Käy katsomassa pentua useammin kuin kerran, sillä pentutehtailijat eivät siihen yleensä suostu. Tarkista silloin, että emo on terve ja eläinten elinympäristö on siisti. Pyydä nähdä terveystarkistuksesta todistus tai rokotuskortti – näin voit varmistua siitä, että pentu on terve ja rokotettu. Pyydä nähtäväksi myös rotukoiran tai -kissan rekisterikirja, tai todiste siitä, että prosessi on aloitettu. Rotukissan rekisteröintiä ei voi tehdä jälkikäteen, vaikka myyjä niin väittäisikin. Kasvattajan tulisi huolehtia myös pentujen tunnistusmerkinnästä eli mikrosirutuksesta. Voit myös tarkistaa, löytyykö myyjän numero numerotiedustelusta; pentutehtailijat käyttävät usein prepaid-liittymiä, joita on lähes mahdoton jäljittää.

Älä koskaan ota pentua, joka ei ole vielä luovutusikäinen; koirat ovat luovutusikäisiä aikaisintaan 7-8-viikkoisina, kissat taas 12-viikkoisina. Vastuullinen kasvattaja ei yritä kaupitella liian nuoria pentuja, sillä liian aikainen vieroitus voi aiheuttaa pennuille erilaisia käytöshäiriöitä. Vastuullisten kasvattajien lisäksi lemmikkejä voi hankkia luotettavista eläinsuojelujärjestöstä tai löytöeläintaloista, jolloin pääset antamaan kodin eläimelle, joka sitä todella tarvitsee.

Teksti: Krista Hagman

HESYn eläimet toivovat lahjoja pukilta yhtä lailla kuin me ihmisetkin. Tässä ovatkin tämän vuoden toivelistat.

Lahjoituksia voi tuoda suoraan HESYn Eläinsuojelukeskukseen Itä-Pakilaan (Yhdyskunnantie 11) ma-pe klo 10–18, su klo 15–18. Lauantaisin suljettu.

Hyvää joulun ja uuden vuoden odotusta kaikille!
Toivovat HESYn kaikki eläimet ja henkilökunta.