Suomessa hylätään noin 20 000 kissaa vuodessa

By | Blogi, Blogi | No Comments

Kissa ei pärjää Suomen luonnossa.

Kissojen hylkääminen on yhä edelleen iso ongelma maassamme. Useat ihmiset eivät ole valmiita maksamaan kissasta mitään ja laiminlyövät sen terveyden ja hoidon. Kun kissaan kyllästytään, se saatetaan jättää heitteille. 

Suuri osa hylätyistä kissoista päätyy löytöeläinkoteihin, mutta osa kuolee luontoon tai lopetetaan ei-toivottuina. Vuodesta toiseen löytöeläinten talteenottopaikat ovat syksyllä täynnä hylättyjä kissoja. Suurin osa niistä on jätetty heitteille syystä tai toisesta. Kissoista osa on sairastunut: eläimestä on haluttu päästä eroon, koska sen hoidosta ei ole oltu valmiita maksamaan. Tämä on todella surullista. On vaikea ymmärtää, että omistaja voi luopua kissasta vain sen sairauden takia. Sairaalle kissalle on sitten taas huomattavasti vaikeampi löytää uutta kotia.

Kissanomistajan on syytä varautua lemmikin pidosta syntyviin kuluihin. Matolääkityksestä ja oikeanlaisesta ruoasta syntyy rahanmenoa. Sadan euron arvoista sterilointia tai kastrointia ei voi jättää tekemättä. Jos kissanomistajalla ei ole varaa leikkauttaa lemmikkiään, on se parempi jättää hankkimatta. Edellä mainitut menot ovat vasta alkusoittoa. Monenlaisia yllättäviä kuluja nimittäin tullee vastaan kissan elämän aikana.

Eläinlääkärikäynnit ovat kalliita. Kissa on vietävä esimerkiksi suun tarkastukseen ja hammaskiven poistoon kerran vuodessa. Käynnin yhteydessä voi myös ilmetä, että hammas pitääkin poistaa, mikä nostaa kuluja entisestään. Tällaisissa yhteyksissä kissa saatetaan jättää oman onnensa nojaan: koska kissa on saatu usein ilmaiseksi, sen hoitokuluihin ei olla valmiita panostamaan.

Myös iäkkäitä kotikissoja hylätään. Ihmisten välinpitämättömyydellä ei ole mitään rajoja. Kissat kiintyvät kotiväkeensä ja tottuvat asumaan tutussa ympäristössä. Hylätyksi tuleminen aiheuttaa kissalle valtavan suurta stressiä. Eläin on ihmisen tavoin tunteva olento. Kissa saattaa alkaa ikävöidä omistajaansa ja muuttua apaattiseksi. Äärimmäisessä tilanteessa kissa lakkaa syömästä. Jokainen kissa reagoi hylätyksi tulemiseen eri tavalla.

Kadonnutta kissaa ei välttämättä etsitä: ei haluta eikä viitsitä. Vain joka kymmenes talteenottopaikkaan päätynyt löytökissa haetaan takaisin omaan kotiinsa.

Vapaana ulkona kulkevaan kissaan ei välttämättä kiinnitetä huomiota, vaikka kissa ei pärjää Suomen luonnossa. Talvipakkanen aiheuttaa paleltumisia ja koituu monen kissan kuolemaksi. Suomen lain mukaan kissan hylkääminen on rikos.

Kissoja hylätään eniten kesällä. Pieni ja pörröinen kissanpentu on suloinen, mutta siitä on pidettävä huolta myös kesän jälkeen. Kissanpentu ei ole kesälelu, jonka voi hylätä loman jälkeen. Kissasta on pidettävä huolta sen koko eliniän ajan. Kissa voi elää jopa 20-vuotiaaksi, joten kissaa hankittaessa on syytä pohtia hyvin tarkkaan, onko siihen valmis sitoutumaan niin pitkäksi ajaksi.

Mietithän siis ensin tarkoin, että oletko valmis huolehtimaan kissaystävästä koko sen eliniän ajan, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Jos otat, et hylkää! Luethan vielä tämän: https://www.hesy.fi/kissa-ei-ole-kertakayttoesine/

Teksti: Heidi Dahlman

Kissa kaipaa aivopähkinöitä

By | Blogi | No Comments

Kierähdys maassa, uljas loikka renkaan läpi, ketterä pujottelu omistajan jalkojen välistä –kissan norja vartalo on kuin luotu temppujen tekemiseen. Temppuiluista nauttii myös kissan mieli: aktivointi pitää virkeänä ja tyytyväisenä. Aktivoinnin suurin palkinto on kuitenkin se, että koulunpenkillä omistajan ja kissan suhde lujittuu.

Yhä useammat kissat asuvat tänä päivänä lemmikkeinä sisätiloissa, missä niillä on turvallista ja lämmintä, mutta vähemmän virikkeitä kuin ulkona. Virikkeettömässä ympäristössä kissa ei kykene purkamaan energiaansa ja tylsistyy. Kissa, jonka elintila on rajoitettu huoneistoneliöihin ja jolla ei ole liikuntaa tarjoavia aktiviteetteja, voi alkaa myös lihoa, mikä vaarantaa sen terveyden.

Kurjalta kuulostaa sisäkissan tulevaisuus, vaan ei hätää. Jokainen kissanomistaja voi nimittäin ryhtyä taistelemaan lemmikkinsä apaattisuutta ja fyysistä repsahtamista vastaan aktivoimalla eli opettamalla sille erilaisia temppuja.

– Kissat, joita aktivoidaan, ovat virkeitä, seurallisia ja kiinnostuneita ympäristöstään. Aktivoinnilla voidaan päästä eroon myös kissan häiriökäyttäytymisestä. Jotkut erittäin aktiiviset kissat eivät osaa hallita vaistojaan, vaan voivat alkaa raapia sohvia, kiivetä verhoissa, repiä tapetteja. Aktivoimalla kissan toimintoja voidaan ohjata pois ei-toivotuista toiminnoista kohti toivottuja asioita. Kouluttamalla kissa voidaan ohjata raapimaan esimerkiksi vain raapimapuita, Kissan aktivointi -kirjan ja uudemman Suuri Kissatemppukirjan kirjoittanut, kokenut kissankouluttaja Elina Väyrynen kertoo.

Kissa, jota aktivoidaan, on harmoninen ja tyytyväinen: sen ei tarvitse etsiä itselleen ympäristöstä viihdykettä. Hyvillään on varmasti myös kissanomistaja, jonka hermot säästyvät, kun koti ei ole joka päivä kuin myrskyn jäljiltä. Aktivoimalla kissa voidaan totuttaa myös erilaisiin arkielämän toimintoihin, kuten harjaamiseen, kynsien leikkaamiseen, matkustamiseen, hampaiden pesuun, valjaissa kävelemiseen ja turkin pesemiseen.

Keskittymisharjoituksilla, kuten kosketuskeppiin koskemisella, voidaan puolestaan lisätä aran kissan itsevarmuutta. Harjoitukset vievät kissan huomion pois sitä jännittävistä asioista.

– Jos kissa esimerkiksi pelkää vieraita ihmisiä, voi omistaja vähitellen auttaa kissa rentoutumaan näissä pelottavissa tilanteissa. Aluksi kissan kanssa harjoitellaan helppoja koulutustehtäviä kissalle turvallisen matkaan päässä vieraasta henkilöstä. Nämä harjoitukset vievät kissan huomiota pois pelottavasta asiasta ja toisaalta viestittävät sille, että mukavia asioita voi tapahtua myös vieraan läsnä ollessa.

Metodina huomion ohjaaminen

Kissan koulutus on vaativampaa omistajalle kuin kissalle. Perusajatus on, että kissa toimii omien viettiensä ja tapojensa mukaisesti ja kouluttaja yrittää palkitsemalla ohjata kissan toimintoja haluttuun suuntaan.

– Jotta kissaa voidaan kouluttaa, tulee ensiksi löytää asia, joka motivoi juuri kyseistä kissaa. Kun tehokas motivaattori on löytynyt, käytetään sitä palkkiona vahvistamaan toivottua käytöstä. Kissalta ei siis koulutustilanteen aikaansaamiseksi vaadita kuin ripaus uteliaisuutta ja kiinnostus palkkiota kohtaan. Palkkiona voi olla esimerkiksi ruokaa, silitys tai leikkiä, Väyrynen selventää.

Kouluttajalta temppujen opettaminen vaatii kärsivällisyyttä, keskittymiskykyä, nopeutta, hyvää huomiokykyä, suunnittelutaitoa sekä oman toiminnan ja kissan toiminnan arviointikykyä. Kissan huomio pyritään kiinnittämään joko houkuttelemalla sitä aktiivisesti esimerkiksi makupalalla tai suuntaamalla toimintaa vapaasti (sheiping) ilman näkyvää houkutinta. Jälkimmäisessä tavassa odotetaan, että kissa toimii, ja kissaa palkitaan toiminnan ollessa oikean suuntaista. Kissa siis oppii yrityksen, erehdyksen ja onnistumisten kautta. Väyrynen käyttää koulutusmetodinaan yleensä kissan käytöksen vapaata suuntaamista.

– Suosittelen toiminnan vapaata suuntaamista, sillä se opettaa tempun kissalle perusteellisemmin. ideana on, että kouluttaja odottaa kissan tekevän jonkin liikkeen, joka on osa haluttua toimintaa, ja palkitsee vasta sitten kissaa. Toiminnan vapaa suuntaaminen vie usein enemmän aikaa kuin tempun opettaminen esimerkiksi namupalalla houkuttelemalla, mutta kissa oppii etenkin pitkät toimintaketjut tällä menettelytavalla paremmin.

Vaatimustaso kissan kykyjen mukaiseksi

Jotta kissa oppisi uusia asioita, on sen oltava terve ja voitavat luottaa ympäristöönsä ja kouluttajiinsa. Kissan ylipaino ei ole este temppujen oppimiselle, mutta se on otettava huomioon kissalta vaadittavissa asioissa. Väyrynen muistuttaa, että temppuja opetettaessa on ylipäätään aina toimittava ja edettävä kissan ehdoilla: on pohdittava, millaisesta tempusta juuri tämä kissa olisi kiinnostunut.

– Jos koulutus ei etene, on vika yleensä ajoituksessa, kriteereissä, vahvistetiheydessä, motivaatiossa tai kissan terveydessä. Yksi yleisimmistä kompastuskivistä on liian korkea kriteeri. Kissan tulisi saada toiminnastaan riittävän usein positiivista palautetta. Jos temppu on kuitenkin kissalle liian vaikea, se ei saa positiivista palautetta, jolloin vahvistustiheys heikkenee. Tällöin vaatimustasoa kannattaa laskea.

Kissa kannattaa kouluttaa aluksi aina samassa suljetussa tilassa, jonka se on todennut turvalliseksi. Ympärillä tulisi olla mahdollisimman vähän häiriötä, sillä liiallinen virikkeiden määrä saattaa häiritä kissan keskittymistä. Vasta kissan opittua tempun kunnolla voidaan opetustilaan tuoda yksi kerrallaan myös häiriöitä, kuten ääniä, liikkeitä ja uusia ihmisiä.

– Kun ulkoisia häiriötekijöitä lisätään tässä koulutusvaiheessa, voi olla, että kissa tarvitsee kertausta, sillä sen keskittyminen herpaantuu helposti ulkoisten muutosten vuoksi. Kouluttajan kannattaakin olla kärsivällinen ja palkita kissaa yrittämisestä, vaikka temppu ei täysin onnistuisikaan. Suurin kissan koulutuksen haaste on juuri opitun asian toistaminen rauhallisen koulutustilan ulkopuolella: ulkona, kylässä tai suuremmassa koulutustilassa.

Kissalle voidaan opettaa lukemattomia erilaisia temppuja vauhdikkaasta agilitysta keskittymistä vaativaan värierotteluun. Kissat ovat erittäin älykkäitä ja oppivat nopeasti myös eri temppujen sovelluksia, mutta on hyvä muistaa, että pienen kokonsa vuoksi niitä ei esimerkiksi tule laittaa kantamaan liian raskaita esineitä.

– Sen sijaan korkeat hypyt ja uskomattomat vartalon asennot ovat kissan erityisalaa. Hyvä kouluttaja käyttääkin kekseliäisyyttään ja kehittelee lemmikilleen mitä uskomattomimpia temppusovelluksia.

Kissan ehdoilla

Aktivointi ei stressaa kissaa. Stressaantuneen tai sairaan kissan kouluttaminen ei yleensä edes onnistu. Kouluttamisen perusajatuksena sitä paisti on, että siinä edetään kissan omien edellytysten mukaan, sen omat lähtökohdat huomioiden.

– Mikäli kouluttaja vaatii kissalta liian vaikeita asioita liian nopealla tahdilla, kissa kyllästyy koulutukseen. Koska koulutuksen lähtökohtana on kissan omaehtoinen halua toimia, poistuu kissa todennäköisesti paikalta ennen kuin se ehtii stressaantua tilanteesta:

Aktivointi ei siis kuormita kissaa, vaan pikemminkin vahvistaa kissan itsetuntoa. Kissa nauttii onnistuessaan. Kissan kouluttaminen myös syventää ja lujittaan omistajan ja kissan välejä.

– Kissan näkökulmasta omistajasta tulee koulutuksen myöstä mielenkiintoisempi. Omistajan toimia kannattaa seurata, koska ruoan ja silitysten lisäksi omistaja tarjoaa kissalle myös aktiivista yhteistä aikaa. Omistaja puolestaan oppii kissaa kouluttaessaan tulkitsemaan paremmin tämän viestejä: Ahaa, tuollainen hännän heilautus tarkoittaa, että kissa pohtii, ja nyt se iloitsee! Myös kissa oppii tietämään, mitä omistaja toivoo siltä.

Teksti: Erja Veivo
Kuvat: Kirjasta Kissan aktivointi, kuvaaja Jan Nyström

Kun kissa tai koira katoaa

By | Blogi | No Comments

Kadonneen eläimen etsinnässä kärsivällisyys palkitaan. Etsintää on jatkettava riittävän kauan – kissojen ja koirien tiedetään olleen kateissa jopa vuoden ja löytyneen vielä hengissä ulkoa.

KARKAAMISHETKELLÄ

Kissa

Jos kissa pääsee karkuun valjaista ulkona, älä juokse sen perään. Jahtaaminen käynnistää kissassa pakoreaktion. Kyykisty maahan ja puhu rauhallisesti.

Jos kissa tulee kosketusetäisyydelle, anna sen ensin haistella ojennettua kättäsi. Juttele kissalle, rapsuta sitä varovasti poskesta ja silitä selkää. Nosta se sitten syliin varmalla ja lujalla otteella.

Jos kissa pakenee, seuraa sitä rauhallisesti. Näin saat selville kissan liikkumisalueen.

Koira

Jos koira karkaa, odota karkauspaikalla. Monet koirat palaavat lähtöpaikalle. Voit jättää karkaamispaikalle myös koiran herkkuja tai omaa hajuasi (esimerkiksi takin), jolloin koira voi jäädä odottamaan paluutasi.

KARKAAMISEN JÄLKEEN

1. Hajujäljet

Jos eläin karkaa kodistaan, anna sen palata kotiin samaa reittiä pitkin. Jätä ovi tai ikkuna auki.

Jätä katoamispaikan lähelle tuttua hajua, kuten oma paitasi, karkurin nukkuma-alusta, leluja sekä mahdollisimman haisevaa herkkuruokaa. Jätä kesällä katoamispaikalle myös vettä.

Ruoka on tehokas houkutin. Laita mahdollisimman vahvasti tuoksuvaa ruokaa sukkahousuihin ja vedä niillä niin kutsutut hajujäljet eri ilmansuunnista kotiin asti.

Ota karkurin hajua talteen siltä varalta, että tarvitset etsijäkoiran apua. Hajuksi käyvät esimerkiksi lemmikin makuualusta, hoitovälineet tai kaulapanta. Säilö hajut puhtaaseen lasipurkkiin tai muovipussiin.

2. Etsi karkuria

Karkuri hakeutuu usein tuttuihin paikkoihin. Karannut eläin ei käyttäydy normaaliin tapaansa. Etsi karkuria vain pienellä, eläimelle rakkaiden ihmisten joukolla. Iso etsintäjoukko tai muuten kova hälinä todennäköisesti pelästyttää eläimen.

Ruoka on etsiessäkin hyvä houkutin. Jos mahdollista, grillaa katoamispaikan lähettyvillä ja vietä rauhassa aikaa ruokaisissa tuoksuissa.

Kissa

Kissa pysyttelee yleensä 300–500 metrin säteellä katoamispaikastaan ja piiloutuu. Tutki roskakatokset, vajat, autotallit, ladot ja pyöräkellarit, kurkkaa autojen alle ja kaikenlaisiin koloihin. Kissat liikkuvat mielellään öisin. Ihmisrakas kissa voi lähestyä ohikulkijoita tai naukua vieraiden ovien takana. Arka kissa kulkee piilotellen.

Koira

Karanneet koirat ”villiintyvät”. Joillakin koirilla se tapahtuu saman tien karkaamisen yhteydessä, etenkin, jos koira pelästyy.

Karannut koira hakee turvaa ja pysyttelee usein poissa vilkkaimmilta paikoilta. Koira hakeutuu lepäämään paikkoihin, joihin voi piiloutua, joissa selusta on turvattu ja joista voi tarkkailla ympäristöä.

3. Ilmoita karkurista

Löytöeläintaloon: Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Kirkkonummen alueella kadonneista eläimistä on tehtävä oma katoamisilmoitus Viikin löytöeläintaloon. Poikkeuksena ovat Kirkkonummella kadonneet koirat, joista tehdään ilmoitus Kirkkonummen löytökoiratarhaan.

Internetissä: www.karkurit.fi (sivustolle ja Facebook-ryhmään) ja www.eLassi.fi

Ilmoitukset lähialueilla: Kiinnitä ilmoituksia lyhtypylväisiin ja ilmoitustauluille ja jaa niitä lähialueiden postilaatikoihin. Laita ilmoitukseen karkurin valokuva ja omat yhteystietosi. Huom! Älä laita ilmoitukseen eläimen nimeä, koska eläin voi pelästyä, mikäli tuntemattomat huutelevat sitä.

4. Ole valppaana

 Tarkista näköhavaintopaikat heti ilmoituksen saatuasi. Älä mainosta saamiasi havaintoja internetissä, etteivät omatoimiset etsijät mene pelästyttämään karkuria. Seuraa löytöeläintalojen internetpäivityksiä talteen otetuista eläimistä.

5. Käytä etsinnässä tehokkaita apulaisia

Etsijäkoiraliiton etsijäkoirat paikantavat karkurin tuoreimmat jäljet. Koirat osaavat ilmaista sen, onko karkuri hyvässä kunnossa ja elossa vai huonossa kunnossa tai kuollut.

Karkuria voi myös etsiä sen lemmikkiystävän avulla. Karkurit eivät välttämättä välitä ihmisistä, mutta voivat tulla kaverinsa luo. Lemmikkikaveri jättää maastoon hajujälkiä, jotka johtavat takaisin kotiin. Pennun etsinnässä tehokkain apuri on sen oma emo, uroskoiraan voi tehota myös juoksuinen narttu.

6. Reviirin paikantaminen

Merkitse kaikki havainnot eläimestä kartalle. Näin saat tietoa eläimen reviiristä ja liikkumispaikoista. Reviiri ei yleensä muutu karkureissun aikana, ellei siellä tapahdu jotain, joka aiheuttaa turvattomuutta. Kissa voi muuttaa ydinaluettaan esimerkiksi tilanteissa, joissa kissan reviirille ilmestyy toinen kissa, jonka kohtaamista se välttelee.

7. Loukutus

Jos kissasta tai pienestä koirasta on tehty näköhavaintoja ja sen reviiri on osittain tiedossa, voi alueelle laittaa pyydyksen eli loukun. Loukun voi lainata esimerkiksi HESYltä tai Etsijäkoiraliitolta. Varmista saatavuus etukäteen.

Loukutus vaatii aina maanomistajan luvan. Laita loukkuun ruokasyötti ja vedä hajujäljet eri ilmansuunnista. Korjaa ruoka aamulla pois, sillä se houkuttelee paikalle lintuja. Nosta loukku 10 sentin korkeudelle, etteivät siilit kiipeä sinne.

Loukku sijoitetaan paikkaan, jossa karkuri on havaittu, tai rauhalliseen, karkuria houkuttelevaan paikkaan. Loukku pitää tarkistaa usein. Jos loukku on vilkkaalla paikalla, sitä pitää vahtia jatkuvasti esimerkiksi autosta.

KARKULAISEN KIINNIOTTO

Karkulaisen kiinniottotilanteessa tulee toimia rauhallisesti.

Houkuttele karkuria luoksesi äänellä, leikkimällä tai herkkuruoalla. Voit kutsua eläintä tutulla sanonnalla, jota käytät esimerkiksi antaessasi sille ruokaa.

Kissa

Jotkut kissat tulevat ihmisen luo heti kuullessaan ruokapurkin avautuvan. Laita ruokaa kuppiin ja siirry itse hiukan syrjään. Jos kissa syö ruoan, ota avuksesi kuljetuskoppa – ellei kissasi pelkää koppaa. Koppaa pelkäävä kissa on turvallisinta laittaa laatikkoon vasta suljetussa tilassa, esimerkiksi autossa.

Älä tuijota kissaa herkeämättä silmiin. Sulje välillä silmäsi hitaasti, siristele silmiäsi tai käännä katseesi sivuun. Kissalle tuijottaminen suoraan silmiin on uhkaus, kun taas katseen sivuun kääntäminen tai silmien sulkeminen on rauhoittava ja ystävällinen ele.

Koira

Jos koira on tottunut tulemaan luokse vihellyksestä, naksuttimesta tai muusta äänimerkistä, kokeile näitä. Erilaiset äänimerkit tuntuvat olevan toimivampia kuin ihmisen puhe.

Jos koira ei heti uskalla tulla luoksesi, heitä herkkupaloja kerta kerralta lähemmäs itseäsi, kunnes se tulee kosketusetäisyydelle. Myös leikkikalut voivat toimia, koska leikkivä koira unohtaa helposti varovaisuutensa.

Anna kosketusetäisyydelle uskaltautuneen koiran haistella kättäsi. Saatat saada koiran kiinni myös tarjoamalla sille makupalan ja ottamalla toisella kädellä kiinni sen kaulapannasta. Puhu koiralle rauhallisesti. Älä kuitenkaan taputa tai silitä tuntemattoman koiran päätä tai selkää. Anna koiralle mahdollisuus väistää lähestyvää ihmistä, koska nurkkaan ahdistettu koira saattaa käyttäytyä aggressiivisesti.

Älä katso koiraa suoraan silmiin, koska koira tulkitsee sen uhkaukseksi. Suosi koiraa rauhoittavia eleitä, kuten haukottelua, pään kääntämistä pois koiran suunnasta ja maanpinnan tutkimista. Lähesty koiraa rauhallisesti puhellen. Voit houkutella koiraa luoksesi myös kyykistymällä maahan ”tutkimaan” herkkupalaa. Yritä vaikuttaa välinpitämättömältä, niin koira ei koe sinua uhkaavaksi.

Muista, että karkuri on usein niin keskittynyt selviämiseensä, ettei se välttämättä tunnista omistajaansa.

Lähteet: www.hesy.fi, www.etsijakoiraliitto.fi, www.karkurit.fi

Teksti: Kati Wikström

 

Kissa, joka karkasi

By | Blogi, Blogi | No Comments

Kun Jami-kissa karkasi kesken eläinlääkärireissun, koko naapurusto lähti mukaan kuukausia kestäneeseen etsintäoperaatioon. Katoamistemppu oli uuvuttava kokemus kaikille osapuolille. Kuitenkaan kissalle se ei ollut ensimmäinen.

Oli luminen ja kylmä helmikuun yö, kun näin pihallani hangessa kissan tassujen jälkiä. Seurasin niitä ja totesin kissan viihtyneen pienessä suojaisassa tilassa ulkorappusten alla. Pitkin talvea näin tassujen jälkiä ja muutaman kerran itse kissankin, mutta se ei päästänyt minua lähelleen. En vielä siinä vaiheessa huolestunut, koska alueella liikkui paljon omatoimisia ulkoilijoita.

Keväällä kissa alkoi oleilla pihallani enemmän. Se makoili auringon läikissä, nukkui keskellä pihaa ja söi siileille antamiani raksuja. Se ei enää juossut minua karkuun, mutta ei päästänyt lähellekään. Oleskelimme kumpikin pihalla omissa oloissamme, näköetäisyydellä toisistamme.

Alkukesällä kissasta oli tullut jo pihallani tuttu näky. Vein sille omia raksuja ja kissanruokaa. Kiitokseksi niistä se eräänä päivänä hyppäsi eteeni pihapöydälle ja kehräsi hartaasti. Olimme ystävystyneet.

Nimesin kissan Jamiksi.

Uskollinen ystävä

Jami oli pihallani lähes vuorokauden ympäri. Kissalla oli myös paljon punkkeja, joten en enää uskonut sen olevan omatoiminen kulkuri.

Kuvailin kissan tuntomerkkejä ilmoituksissa, joita vein katujen varsille ja lähikauppoihin. Tein ilmoitukset myös Karkurit-sivustolle ja lähimpiin löytöeläintaloihin. Omistajaa ei kuitenkaan löytynyt.

Näin Jamista tuli uskollinen ystäväni koko kesäksi. Se nukkui grillikatoksen alle laittamassani kissanpedissä, ruokaili pihalla ja tuli naukuen vastaan aina, kun astuin pihalle, vuorokauden ajasta riippumatta. Se antoi minun poistaa punkkeja itsestään ja toi saalistusretkiltään tuliaisia.

Lämpiminä öinä luin kirjaa grillikatoksessa myrskylyhdyn valossa ja Jami kehräsi pöydän päällä. Aika ajoin se sai vauhdikkaita hepulikohtauksia ja juoksi ympäri pihaa. Jami oli myös hyvin seurallinen ja kulki reippaasti grillivieraidemme joukossa, vaikka paikalla oli suurikin määrä ihmisiä.

Vietin Jamin kanssa aikaa ulkona toukokuusta syyskuuhun. En voinut ottaa sitä sisälle, koska toinen omista kissoistani, ärhäkkä kolli, ei voinut sietää sitä.

Syksyn lähestyessä aloin huolestua. Olimme tulleet Jamin kanssa hyviksi ystäviksi, enkä olisi halunnut luopua siitä. En kuitenkaan voisi jättää kissaa talveksi ulos.

Syksyksi uuteen kotiin

Eräänä elokuisena päivänä sain odotetun puhelinsoiton henkilöltä, joka uskoi tietävänsä Jamin omistajan. Pyysin tätä käymään pihallani, kun Jami oli paikalla.

Omistaja saapui ja tunnisti Jamin heti. Selvisi, että Jamin koti oli vain sadan metrin päässä omastani. Omistaja kertoi, ettei kissa viihtynyt hänen luonaan vaan karkaili jatkuvasti. Tuon vuoden aikana kissa oli ollut kadoksissa kahdesti: ensin muutaman kuukauden alkutalvesta ja sitten alkukeväästä aina elokuulle asti.

Omistajalla oli useampi lemmikki, ja hän uskoi Jamin sopivan paremmin kodin ainoaksi lemmikiksi. Siksi sovimme, että etsisin Jamille uuden kodin. Koska halusin nähdä Jamia jatkossakin, päätin kääntyä tuntemieni eläinrakkaiden ihmisten puoleen.

Ystäväni Juha oli vieraillut luonani useamman kerran kesällä ja rapsutellut Jamia. Kaksikko tuli hyvin toimeen keskenään. Syyskuun kylmien öiden saapuessa myös Juha oli huolissaan Jamin tilanteesta. Kissalle oli vaikea löytää uutta kotia, koska useimmat tuttavani halusivat kissanpennun. Ei riittänyt, että Jamilla oli sosiaalinen, lempeä ja rauhallinen luonne – kaksivuotias ja kahdeksankiloinen roteva kolli oli kaukana suloisen pörröisestä pennusta.

Pitkän harkinnan jälkeen Juha päätti ottaa Jamin elämänsä ensimmäiseksi kissaksi. Lokakuisena, sateisena iltana laitoin Jamin kuljetuskoppaan ja vein sen Juhan luokse. Parin viikon harjoittelun jälkeen kaksikosta tulikin ylimmät ystävykset, joiden luona pääsin vierailemaan usein.

Juhan ja Jamin yhteiseloa kesti lähes päivälleen kaksi vuotta. Sitten matkalla lääkärintarkastukseen kissa pääsi karkuun kuljetuskopastaan. Tästä alkoi useamman kuukauden epätoivo.

Emme tienneet, pyrkiikö Jami takaisin vanhoille seuduilleen minun luokseni vai pysyykö se kaupunkimiljöössä Juhan lähistöllä. Kuljimme ja huhuilimme kissaa, kurkimme pysäköityjen autojen ja parvekkeiden alle, tutkimme puskat, kiersimme lähimetsät ja veimme potentiaalisiin piiloihin ja Juhan talon eteen ruokaa.

Etsintäpartio

Jätimme jälleen ilmoituksia. Karkurit-sivusto, löytöeläintalot, lyhtypylväät, bussipysäkit, ulkoilualueet, kaupat, nuorisotalojen ja seurakuntien ilmoitustaulut – yhteensä jätimme jälkeemme lähes 80 lappua.

Yöt laskivat pakkasen puolelle ja lunta satoi. Olosuhteet olivat kissalle varsin huonot. Saimme ilmoituksia näköhavainnoista, mutta ruokakupin kera tehdyt etsinnät olivat tuloksettomia.

Kun Jamin katoamisesta oli kulunut runsaat kolme kuukautta, saimme lupaavia ilmoituksia näköhavainnoista. Jamin näköisen kissan oli nähty penkovan roskia teollisuusalueella. Kissa kuulemma vietti öitään varastoalueiden avovarastoissa.

Näiden havaintojen perusteella olimme lähes varmoja Jamin liikkuma-alueesta, joten kutsuimme Etsijäkoiraliitosta etsijäkoiran paikalle. Koiralle annettiin haisteltavaksi Jamin nukkuma-alusta. Ja pian lähdettiinkin liikkeelle.

Etsijäkoirat osaavat paikantaa kadonneen lemmikin tuoreimmat jäljet. Ne pysähtyvät noin sadan metrin säteelle kohteestaan, jotta eivät pelästyttäisi tätä. Etsijäkoirat osaavat ilmaista sen, onko karkuri elossa, huonossa kunnossa vai kuollut, ja ne pystyvät paikantamaan jo pitkäänkin kadoksissa olleen lemmikin. Avuksemme tullut koira paikansi Jamin tuoreimmat jäljet juuri sille varastoalueelle, josta näköhavaintoja oli tehty.

Jätimme loukun yöksi aina tuoreimman paikannetun jäljen kohdalle. Haimme loukun aamulla pois, koska alue oli päivisin vilkasliikenteistä ja ajattelimme, että pelästynyt karkuri ei uskaltaisi silloin liikkua. Öisin vuorottelimme ja purevan pakkasen vuoksi kävimme katsomassa loukkua muutaman tunnin välein. Vedimme loukkuun tonnikalajäljet ja jätimme loput tonnikalasta loukkuun sisälle.

Tätä jatkoimme muutaman viikon ajan, mutta loukku pysyi tyhjänä. Saimme kuitenkin edelleen soittoja näköhavainnoista samalta alueelta.

Karkuri kotiin

Kutsuimme etsijäkoiran uudelleen apuun, ja nyt se merkkasi tietyn varastoalueen, jossa oli muutama avovarasto. Varaston portti lukittiin yöksi, joskin portti oli kissan mentävä. Olimme saaneet varaston yövartijalta näköhavainnon muutamalta yöltä, joten nyt tiesimme Jamin yöpaikan. Kiinteistön omistaja antoi meille luvan asettaa loukun avovarastoon ennen porttien sulkemista. Sovimme yövartijan kanssa, että hän ilmoittaisi, mikäli havaitsisi loukun toimineen yöllisten kierrostensa aikana.

Maaliskuisena aamuyönä kahden aikaan Juha sai soiton vartijalta. Puhelun taustalta kuului tuttu nau’unta. Jami oli mennyt loukkuun ja naukui tuttuun tapaansa varsin äänekkäästi. Yhteensä viisi kuukautta reissussa ollut Jami oli rähjääntynyt hieman ja laihtunut kovasti. Tärkeintä oli kuitenkin, että ystävämme oli saatu turvallisesti kotiin. Tyytyväinen oli Jamikin, joka tupatarkastuksen jälkeen asettui tuttuun nukkumapaikkaansa eikä päästänyt Juhaa silmistään.

Tämän etsintäprosessin aikana oli hienoa huomata, kuinka ihmiset soittivat näköhavainnoistaan, myötäelivät, etsivät Jamia kinkkuviipaleiden kera ja välittivät aidosti. Moni näköhavaintoja tehnyt soitti vielä myöhemminkin ja kysyi kissan kohtalosta. Oli mahtavaa kertoa heille mukavasta uutisesta.

Pitkällä tarinalla oli onnellinen loppu, mutta myös opetus: eläin ei käyttäydy lemmikin tavoin silloin, kun se on karkuteillä. Siksi karkurin etsinnässä on tärkeää noudattaa ammattilaisen ohjeita.

Teksti ja kuvat: Kati Wikström

Muutos tuli, ruokahalu meni

By | Blogi | No Comments

Kuva: Oana Badiu

Kissat ovat tapojensa orjia. Ne rakastavat rutiineja ja vihaavat muutoksia. Kaikenlaisia muutoksia. Myös muutokset parempaan (kuten muutto löytöeläinkodista omaan kotiin) saavat kissan henkisen tasapainon hetkeksi pois tolaltaan. Itsevarmat ja rohkeat kissat tokenevat nopeasti, mutta arat mirrit voivat omaksua hyvinkin merkillisiltä näyttäviä tapoja hallitakseen muutoksen aiheuttamaa stressiä. Ihmisille hermoja raastavin lienee vääriin paikkoihin pissaaminen (= kissa merkitsee tilaa omalla hajullaan rauhoittaakseen itseään), mutta kissalle vaarallisin on ruuasta kieltäytyminen. Kyse voi olla stressin aiheuttamasta ruokahalun puutteesta, tai sitten kissa ei syystä tai toisesta uskalla rentoutua ympäristössään siinä määrin, että paneutuisi atrialle.

Onko sinullekin kerrottu, että ”ei eläin itseään nälkään tapa” ja ”kyllä se syö jos sillä on nälkä”? Älä usko näihin kansanviisauksiin! Syömättömyydestä voi tulla kissalle uusi ”normaali”, jota ylläpitämällä se pitää elämänsä mukavassa muuttumattomuuden tilassa. Paastoaminen on kissoille hyvin vaarallista. Kun kissat eivät syö eivätkä näin saa proteiinia, ne kuluttavat energiantarpeen kattamiseksi rasvavarantojaan. Ennen kuin rasva muuttuu energiaksi, sen prosessoi maksa. Lihansyöjä-kissan maksa ei ole kovinkaan hyvä muuttamaan rasvaa energiaksi ja tarvitsisi tähän prosessiin avuksi proteiinia – jota nälässä kuijottava kissa ei mistään saa. Poltettavat rasvasolut kertyvät kissan maksaan aiheuttaen rasvamaksan. Tila voi alkaa kehittyä jo parin kolmen päivän syömättömyyden jälkeen ja on jatkuessaan hengenvaarallinen. Syömättömyys voi olla kissalle kuolemaksi jo kauan ennen kuin sen rasvavarannot loppuvat.

Jos kissasi ei suostu syömään, on ensisijaisen tärkeää keksiä keino saada sen sisälle ravintoa: tämä ei ole tilanne, jossa taivastellaan kissan nirsoutta tai mietitään kaloreita. Koita tarjota kissalle sen lempiruokia ja erikoisherkkuja. Voimakkaasti tuoksuva ruoka viehättää kissoja enemmän kuin hajuton, ja lämmin ruoka tuoksuu voimakkaammin kuin kylmä. Ruokaa kannattaa siis lämmittää hieman ennen tarjoamista. Laita herkut tarjolle mahdollisimman rauhalliseen paikkaan, jossa kissa tykkää oleskella. Älä jää vahtimaan syökö kissa, vaan anna sen olla yksikseen. Syömättömyys voi laueta, jos kissa lankeaa natustelemaan yhdenkin katkaravun.

Jos herkuilla maanittelu ei auta, kissa tulee ehdottomasti kiikuttaa eläinlääkärille. Kissalle voidaan määrätä ruokahalua herättelevää lääkettä, ja eläinlääkäri voi myös tarpeen tullen opettaa miten kissaa syötetään ruiskulla. Samalla tutkitaan, johtuuko syömättömyys stressistä vai onko taustalla jokin sairaus. Syömättömyys voi olla myös sairauden oire! Monet kissojen sairaudetkin nimittäin laukeavat stressin johdosta.

Kun syömättömyyden tapa on saatu katkaistua (tai sen syy, toivottavasti, hoidettua), voitte palata normaaliin päiväjärjestykseen, jossa kissasi luultavasti nyrpistää nenää eläinlääkärin suosittelemalle täysravinnolle, mutta rakastaa markettien märkämuonaa. Kaikki on taas hyvin!

TL;DR

Jos kissasi ei suostu syömään mitään noin kahteen päivään, vie se ehdottomasti eläinlääkärille. Syömättömyys rasittaa kissan maksaa aivan eri tavalla kuin monien muiden eläinten: se johtaa rasvamaksan kehittymiseen ja voi olla hengenvaarallista. Ruokahaluttomuuden syy tulee aina selvittää.

Ahne, ahneempi, ihminen

By | Blogi | No Comments

Muinaisina aikoina ihmiset käyttivät oravannahkoja ja muiden eläinten turkiksia maksuvälineinä. Niinpä näitä rahanarvoisia eläimiä metsästettiin massoittain ja raakalaismaisesti. Sitten ihminen keksi lyödä metallista taalereita ja paperista seteleitä. Sen jälkeen eläimet eivät enää olleet maksuvälineen roolissa, mutta ne alistettiin välineiksi tehdä rahaa.

Eläimet ovat olleet ihmisten armoilla kaikissa maissa ja niitä on pyydystetty ja tapettu sääliä tuntematta, koska ihminen on ahne. Tässä rumbassa moni laji on kuollut sukupuuttoon. Kivikautisina aikoina tämän on voinut ymmärtää, koska ihmisillä ei ole ollut tietämystä siitä, että eläimet ovat kipua ja hätää tuntevia olentoja. Enää tämä selitys ei mene läpi!

Siitä huolimatta, että tiede on osoittanut eläinten tuntevan tuskaa olennaisesti samalla tavalla kuin ihminen, eläimet nähdään edelleenkin ruoan, vaatteiden ja kenkien raaka-aineena. Lisäksi eläimet alistetaan lääke-, kemian- ja sotateollisuuden koe-eläimiksi ja viihdyttämään ihmisiä niin sirkuksissa kuin härkätaisteluissa. Pentutehtailu kukoistaa, ja alati kasvava matkailu houkuttaa vangitsemaan eksoottisia eläimiä ja tarjoamaan niitä huumattuina selfieiden vetonauloiksi.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että eläinten asiat ovat Suomessa hyvällä tolalla verrattuna Aasian kauhukabinetteihin. Yhtä epäkohtaa ei kuitenkaan voi puolustella toisella. Turkistarhaus on Suomen suuri häpeäpilkku. Ja jatkossa me suomalaiset joudumme häpeämään myös uutta eläinsuojelulakia, mikäli se tulee voimaan siinä muodossa, jossa se oli lausunnolla. Perustavaa laatua oleva puute on se, että lain määräykset on laadittu eläinten käyttötarkoituksen mukaan eikä eläinten lajityypillisten tarpeiden mukaan.

On aivan käsittämätöntä, että vuonna 2018 Suomi säätäisi lain, jossa eläimille ei taata jatkuvaa vedensaantia eikä oikeutta liikkua! Kuvitelkaapa itsenne lehmän, porsaan tai ketun asemaan. Pelkkä ajatuskin siitä, että emme saisi vettä juodaksemme, kuristaa jo kurkkua. Samoin ahdistuisimme, jos emme pääsisi ulos tai liikkumaan. Miksi sitten olisimme valmiit kohtelemaan eläimiä näin julmasti? Emme voi sallia, että laki säädetään maidon-, lihan- ja munantuottajien sekä turkistarhaajien näkökulmasta. Kenelläkään ei voi olla oikeutta kohdella eläimiä huonosti saadakseen enemmän rahaa pankkitililleen.

HESY on antanut lausuntonsa esityksestä eläinten hyvinvointilaiksi. Se on luettavissa ohesta.  

Hannele Luukkainen
HESYn puheenjohtaja

Kuva: Kristina Oinonen

 

Kissan koronavirus

By | Blogi | No Comments

Mikä se on?

Kissojen koronavirukset (FCoV) ovat hyvin yleisiä ja sukua esimerkiksi ihmisten flunssaviruksille. Lähes kissa kuin kissa altistuu jollekin koronaviruskannalle elämänsä aikana. Koronaviruskantoja on monenlaisia ja oireet vaihtelevat olemattomista epämukaviin. Mutatoituessaan koronavirus voi kuitenkin johtaa kissan kuolemaan.

Miten se tarttuu?

FCoV tarttuu kissasta toiseen ulosteiden välityksellä. Ulosteessa ja hiekkalaatikoissa virus elää jopa 7 viikkoa, mutta muuten se elää ympäristössä korkeintaan muutamia päiviä. Epäsuora tartunta esimerkiksi ihmisen kautta on mahdollinen, mutta varsin epätodennäköinen. Yleensä kissat saavat virustartunnan suorassa kontaktissa esimerkiksi jaetun hiekkalaatikon tai hiekkalaatikosta kulkeutuneen hiekan välityksellä.

Miten se ilmenee?

Valtaosa tartunnan saaneista kissoista ei saa mitään oireita. Toisinaan oireina voi olla lievää, itsestään paranevaa oksentelua tai ripulia heti tartunnan jälkeen. Tartunnan jälkeen kissa erittää virusta ulosteeseen yleensä muutaman kuukauden ajan – jotkut tosin voivat jäädä koronaviruksen kantajiksi ja erittää virusta loppuelämänsä.

Joskus koronavirus mutatoituu kissan elimistössä ja aiheuttaa sille FIP:in, kissojen tarttuvan vatsakalvontulehduksen (feline infectious peritonitis). Alkuoireina ovat kuumeilu, väsymys ja ruokahaluttomuus, jotka sopivat monien muidenkin tautien oirekuvaan. FIP on monimuotoinen ja vatsakalvontulehdus on vain yksi sen mahdollisista oireista. Tauti voi aiheuttaa nestekertymiä kissan ruumiinonteloihin (märkä FIP) tai peruuttamattomia vaurioita kissan elimiin (kuiva FIP), eikä parantavaa hoitoa ole. Käytännössä FIP johtaa aina kissan kuolemaan. FIP:iin sairastuvat yleensä alle 2-vuotiaat kissat ja se on onneksi suhteellisen harvinainen: vain 5 -10% koronaviruksen saaneista kissoista kehittää FIP:iin johtavan virusmutaation. Nykytiedon valossa näyttää myös siltä, että mutatoituneet virukset eivät tartu kissasta toiseen, joten FIP ei ole tarttuva – tauti on siis kaikkinensa hieman harhaanjohtavasti nimetty.

Miten sitä hoidetaan?

Hoidot helpottavat kissan oireita, mutta itse virukseen ei ole hoitoa. Valtaosa koronaviruksen saaneista kissoista ei tarvitse tukihoitoja eikä omistaja edes huomaa tartuntaa. Harvinaisissa FIP-tapauksissa hoidoilla voidaan jossain määrin hidastaa taudin etenemistä, mutta parantavaa hoitoa ei valitettavasti vielä ole.

Voiko sen estää?

Toimivaa rokotetta koronavirusta vastaan ei ole onnistuttu vielä kehittämään. Hyvä hiekkalaatikkohygienia on avainasemassa viruksen rajoittamisessa, ja useimmat desinfiointiaineet (kuten apteekista saatava Virkon S) tehoavat koronaviruksiin. Kissan riski sairastua FIP:iin riippuu tarttuneesta viruskannasta, tartuntojen kokonaismäärästä, kissan immuunijärjestelmän toimivuudesta (eli sen geeneistä) ja stressitasosta.

Kuinka vakava tauti on?

Yleensä koronavirus on aika harmiton eikä välttämättä aiheuta kissalle minkäänlaisia oireita. Ainoastaan sen harvinainen, FIP:iä aiheuttava mutatoitunut muoto on vakava ja johtaa valitettavasti aina kuolemaan.

TL;DR

Koronavirukset ovat hyvin yleisiä. Altistunut kissa ei välttämättä saa mitään oireita, mutta joskus virus voi jostain syystä mutatoitua vaaralliseksi kissojen vatsakalvontulehdusta (FIP) aiheuttavaksi virukseksi. Mutatoitunut virus ei tartu kissasta toiseen. Stressin epäillään osaltaan toimivan mutaation laukaisijana, joten mitä tasaisempaa ja rauhallisempaa kissan elo on, sitä terveempänä se pysyy. Kissan hyvä yleiskunto edistää myös terveyttä, joten normaali, hyvä kissanpito – hyvä ravinto, terveydenhuolto ja huolellinen hygienia – on paras tapa ehkäistä tätäkin sairautta.

Kissan kalikivirus

By | Blogi | No Comments

Mikä se on?

Kissojen kalikivirus (FCV) on yleinen, erilaisia hengitysteiden infektioita aiheuttava virus. Kissojen kalikiviruskantoja on monenlaisia ja oireet voivat vaihdella olemattomista hyvinkin vakaviin.

Miten se tarttuu?

FCV tarttuu kissasta toiseen kissan nenän, suun ja silmän eritteiden kautta sekä ihmisen vaatteiden tai käsien välityksellä. Virus voi elää kissan elimistön ulkopuolella jopa useita viikkoja. Epäsuora kontakti on siksi yhtä tärkeä tartuntatapa kuin suorakin. Viruksella ei myöskään ole passiivista muotoa (kuten vaikkapa herpesviruksella), vaan viruksen saanut kissa on aina aktiivinen kantaja ja levittää virusta joko ajoittain tai jatkuvasti.

Miten se ilmenee?

Yleisimmin kalikivirus aiheuttaa suun haavaumia, nuhaisuutta, aivastelua ja kuumeilua. Kissa voi suun haavaumista johtuen kuolata. Jotkut viruksen muodot aiheuttavat myös niveloireita, jolloin kissa liikkuu jäykästi tai ontuu.

Miten sitä hoidetaan?

Itse virustartuntaan ei ole hoitoa, vaan hoidot lievittävät tartunnan aiheuttamia oireita. Kissa voi tarvita esimerkiksi silmätippoja, särkylääkettä tai nestehoitoa. Viruksen rikkomaan kudokseen pesiytyy helposti bakteereja, joten usein kissa saa myös antibioottia. Suun haavaumat voivat tehdä syömisestä kivuliasta, joten omistajan tulee huolehtia, että kissalla on pehmeää naposteltavaa. Kissa tulee pitää lämpimässä, vedottomassa ja rauhallisessa paikassa.

Voiko sen estää?

Kalikiviruksia vastaan on rokotteita, jotka pyrkivät suojaamaan kissan mahdollisimman monelta viruskannalta. Kaikkia kantoja ehkäisevää yhtä rokotetta ei kuitenkaan ole. Rokote on tehokkain, kun se annetaan ennen tartuntaa. Rokotuksen saanut kissa myös sairastuu lievemmin kuin rokottamaton kissa.

Kuinka vakava tauti on?

Tavallisimmin oireet ovat kissalle epämukavia, mutta eivät vakavia, ja etenkin aikuisten kissojen toipuminen on tukihoitojen avulla nopeaa. On kuitenkin olemassa myös muutamia hyvin vaarallisia kalikikantoja, jotka aiheuttavat jopa kuolemaan johtavan ankaran keuhkokuumeen. Useimmiten vakavimman muodon uhriksi joutuvat pienet pentukissat.

TL;DR

Kalikivirus aiheuttaa aktivoituessaan kissalle flunssaoireita ja suun alueen haavaumia. Aikuinen kissa toipuu sairausepisodista yleensä oikein hyvin. Stressi toimii usein infektion laukaisijana, joten mitä tasaisempaa ja rauhallisempaa kissan elo on, sitä terveempänä se pysyy.

Kaliki tarttuu kissasta toiseen hyvin herkästi, joten kalikikissa kannattaa ottaa vain toisen kalikikissan seuraksi. Kissan kalikivirukset eivät tartu ihmiseen, joten voit huoletta hellitellä FCV-positiivista lemmikkiäsi!

Kissan herpes

By | Blogi | No Comments

Mikä se on?

Kissan herpesvirus-1 (FHV-1) on yleisin kissojen silmätulehdusoireiden syy, ja se aiheuttaa myös ylempien hengitysteiden tulehduksia. Valtaosa kissoista altistuu virukselle elämänsä aikana. Suurin osa infektoituneista kissoista selviää yhdellä ärhäkällä tulehduksella, jonka jälkeen virus jää piileväksi ja kissa on oireeton. Noin 30%:lla infektoituneista kissoista viruksen aiheuttamista episodeista tulee toistuvia.

Miten se tarttuu?

FHV-1 tarttuu kissasta toiseen kissan nenän, suun ja silmän eritteiden kautta sekä ihmisen vaatteiden tai käsien välityksellä. Virus voi elää kissan elimistön ulkopuolella noin 48 tuntia.

Miten se ilmenee?

Kissa on nuhainen ja sen silmät tulehtuvat ja/tai haavautuvat. Ensi-infektion oireet ovat rajumpia, mahdolliset myöhemmät infektiot lievempiä: ne voivat ilmetä vaikkapa vain muutaman viikon jatkuvana aivasteluna.

Miten sitä hoidetaan?

Itse virustartuntaan ei ole hoitoa, vaan hoidot lievittävät tartunnan aiheuttamia oireita. Oireita hoidetaan antiviraalisilla lääkkeillä, jotka estävät viruksen lisääntymistä, sekä lysiinillä ja erilaisilla tulehduslääkityksillä. Kissan silmät ja nenä puhdistetaan useita kertoja päivässä keittosuolaliuoksella. Toisinaan tarvitaan myös eläinlääkärin määräämiä silmätippoja. Potilaalle tulee myös tarjota runsaasti hellyyttä ja huolenpitoa. Hoito helpottaa kissan oireita yleensä nopeasti.

Voiko sen estää?

Kissan herpesvirusta vastaan on olemassa rokotteita, mutta ne eivät estä viruksen tarttumista tai kissan sairastumista. Ne voivat kuitenkin lieventää taudin oireita – etenkin ensimmäisen infektion vakavuutta. Huolellinen hygienia voi estää viruksen leviämistä, sillä viruksen saa tuhottua useilla tavallisilla desinfiointiaineilla.

Kuinka vakava tauti on?

Kissanpennuille infektio voi olla hengenvaarallinen. Pienen pennun vastustuskyky ei vielä kestä viruksen ensihyökkäystä ja yli 2/3 sairastuneista pennuista menehtyy. Aikuiset kissat sitä vastoin toipuvat tulehduksista yleensä hyvin eikä vakavia seurauksia synny.

TL;DR

Kissan herpesvirus on aikuisella kissalla vähän samanlainen riesa kuin herpes ihmisilläkin: hyvin yleinen ja aiheuttaa yleensä oireita, joista selviää huolellisella lääkityksellä. Toisilla virus on aktiivisempi, toisilla rauhallisempi, joillakin oireita ei ilmene lainkaan. Stressi toimii usein infektion laukaisijana, joten mitä tasaisempaa ja rauhallisempaa kissan elo on, sitä terveempänä se pysyy.

Ja ei, kissan herpesvirus ei tartu ihmiseen! Herpesvirukset ovat lajikohtaisia. Voit siis huoletta halailla FHV-1-positiivista kissaasi.

HESY lahjoitti sorsille kauraa

By | Blogi | No Comments
Teksti ja kuvat: Kirsi Ilves

Vesialueiden jäättömän ajan pidetessä yhä useampi vesilintu jää talvehtimaan Suomeen. Kun maa jäätyy ja pakkaset alkavat paukkua, maahamme jääneet vesilinnutkin kaipaavat usein ruoka-apua.

Kaisa ja Rasmus kantoivat 25 kilon kaurasäkit sutjakasti autoon.

Sateisena marraskuun viimeisenä päivänä HESYn kaurajengi lähti Haltialan tilalta hakemaan 100 kiloa kauraa Kirsti Sahlmanille. Hän on saanut HESYltä lahjoituksena kauraa sorsien talviruokintaan jo vuodesta 2010. Sahlman havahtui aikoinaan lintujen vaikeaan tilanteeseen eläkkeelle jäätyään, kun kovana pakkastalvena linnut olivat todellisessa pulassa.

– Sorsia on noin kolmesataa, ja niillä on aina nälkä. Meitä lintujensyöttäjiä on vähän ja meistäkin toiset syöttävät mieluummin joutsenia kuin sorsia.

Nyt Sahlmanilla on sydänvaivoja, joten lintujen syöttäminen onnistuu vain kodin lähialueilla.

Kirsti Sahlman on iloinen, että pystyy tänäkin talvena ruokkimaan lintuja.

– Ruokinnasta kiinnostuneita ei ole pahemmin näkynyt ja Helsingissä lintujen syöttäminen on monessa paikassa kielletty. Minä syötänkin lintuja vain sallituilla alueilla. Myös ihmisten suhtautuminen lintujen syöttämiseen on kahtiajakoista: toiset ymmärtävät ja toiset pelkäävät, että syöttäminen lisää jyrsijäongelmia.

HESYn lahjoitus riittää kevättalvelle, jonka jälkeen Sahlman pyrkii syöttämään sorsia omasta pussistaan.

HESYn kaurajengi = Kaisa Pohjakoski ja Rasmus Alanen.