All Posts By

toimisto HESY

Populaatiokissoista sylikissoiksi: Simon ja Jönssin tarina

By | Blogi, Blogi

Kaisa Rantala päätti yhdessä avopuolisonsa Raine Kuosmasen kanssa tarjota paremman tulevaisuuden kahdelle onnekkaalle populaatiokissalle, Simolle ja Jönssille. Nyt Kaisa kertoo, miten kahdesta populaatiokissasta kuoriutui rakkaudella ja kärsivällisyydellä kaksi hellyydenkipeää kotikissaa.

Miksi päätitte adoptoida kissoja HESYltä?

Ylhäältä alkaen: Jönssi, Simo ja Taavi

Haluamme aina ottaa meille kissan tai kissoja, jotka oikeasti tarvitsevat kotia. Jokainen kissa on mahtava tyyppi! Kaikilla on oma persoonansa ja on aina etuoikeus tutustua kissaan. HESY on meitä lähin eläinsuojeluyhdistys, joten sieltä on helppo ottaa kissa. Arvostamme sitä, että HESY on kissojen suhteen rehellinen: jos niillä on sairauksia tai esimerkiksi merkkailuongelmaa, siitä kerrotaan heti. Lisäksi HESYltä otettaessa kissoilla on rokotukset ja madotukset kunnossa, mikä sekin helpottaa kotiutumista, kun ei heti tarvitse lähteä eläinlääkäriin tai alkaa sylitellä ja ottaa jotain pahanmakuisia matolääkkeitä.

Olimme avoimia vaihtoehdoille, kun menimme HESYlle. Kuljimme kopilta toiselle lukien kuvauksia kodittomista kissoista. Simon ja Jönssin kohdalla totesimme, että niin, miksipä ei saman tien kaksi kissaa? Simo ja Jönssi sopivat hakuumme täydellisesti: nuoria poikia, joilla ei ollut perussairauksia. Tiesimme, että populaatiokissoissa olisi haastetta, mutta meillähän oli parhaimmillaan jopa yli 20 vuotta aikaa! Ajattelimme myös, että seurallinen Taavi-kissamme saattaisi hyvinkin näyttää nuorille pojille esimerkkiä sylikissan elämästä. Luotimme siihen, että ajan kanssa saisimme Simosta ja Jönssistä hyvät ja läheiset ystävät meille. Oli mukavaa huomata, miten paljon oletettua nopeammin se tapahtui.

Miten kotiutuminen sujui?

Kotiutuminen sujui yllättävän hyvin. Pojat olivat ihan uskomattoman uteliaita heti alusta alkaen. Meitä ne jännittivät tosi paljon, mutta omista kopeistaan ne tulivat ulos heti ja haistelivat kaikkea mahdollista. Myös ruoka maistui välittömästi. Taavi ei reagoinut millään tavalla uusien kissojen hajuihin ja ääniin, joten ajattelimme kokeilla, miten kasvokkain kohtaaminen sujuisi – siis jo ensimmäisen illan aikana. Taavi meni heti haistelemaan poikia, mutta pojat vähän jännittivät Taavia ja sihisivät ja suhisivat muutaman kerran. Kuitenkin rohkea tutkimusmatka uudessa kodissa oli niin mielenkiintoinen, että pelko unohtui nopeasti.

Jo hyvin varhain kävi selväksi, että Simo on pojista se rohkea ja Jönssi taas seuraa Simoa kaikessa. Pojat rohkaisivat alusta alkaen toisiaan ja Taavin esimerkistä oli varmasti hyötyä. Pidimme kiinni rutiineistamme ja pojat saivat totutella niihin. Olimme ja elimme käytännössä ihan normaalia, rauhallista elämäämme, mutta olimme koko ajan valmiina antamaan hellyyttä ja osoittamaan huomiota, jos sitä kaivattiin.

Uskomme, että avain poikien nopeaan kotiutumiseen on ollut se, ettemme pakota niitä mihinkään, vaan kunnioitamme niiden omaa tilaa. Ne saavat olla, elää ja tehdä asioita ihan omaan tahtiinsa. Juttelemme kissoillemme paljon ollessamme kotona ja tarjoamme kättä puskettavaksi, mutta emme mene häiritsemään esimerkiksi kissojen unia tai peseytymishetkiä. Kyllä kissasta näkee, jos se haluaa rapsutuksia. Lisäksi rakensimme hyvää suhdetta poikiin leikkimällä niiden kanssa. Tärkeää on myös hakea ystävällistä katsekontaktia ja osoittaa luottamusta ”siristelemällä”.

Millaisia haasteita kohtasitte kotiutumisessa?

Pojat olivat aluksi arkoja ja varautuneita ihmisiä kohtaan. Vieläkin, puolisen vuotta meillä asuneina, ne suhtautuvat uusiin ihmisiin varauksella. Jönssi menee aina ihan kokonaan piiloon, kun ovikello soi. Simo menee johonkin tarkkailupaikkaan, kuten televisiotason alle, ja tarkkailee tilannetta hetken sieltä, ja tulee sitten tekemään tuttavuutta uusien ihmisten kanssa. Jönssi lämpenee hitaammin, mutta Simon rohkeus rohkaisee myös sitä. Jos vieras istuu sohvalla tunninkin, hän saa molemmat pojat luokseen, yhden yhteen reiteen kiinni ja toisen toiseen. Ja silittää pitäisi koko ajan.

Sylissä pojat eivät tietenkään olleet tottuneet olemaan, joten sitä on pitänyt opetella. Aloitimme sylissäoloharjoitukset vasta, kun pojat luottivat meihin täysin. Aluksi kaksi sekuntia sylissä, seuraavalla kerralla ehkä jo kolme. Aikanaan viisi, sitten kymmenen. Pidämme tärkeänä sitä, että tilanteet ovat miellyttäviä: juttelemme pojille mukavia koko ajan ja paijaamme niitä samalla, ja kehumme niitä vuolaasti ja palkitsemme herkuilla sylittelyn jälkeen. Lisäksi olemme alusta asti laskeneet ne nätisti lattialle heti, kun ne ovat osoittaneet ensimmäisiä merkkejä rimpuiluaikeista.

Vieläkään pojat eivät vietä rajattomasti aikaa syliin otettuina, vaan olemme päässeet noin puoleen minuuttiin. Kynsiä olemme saaneet jo leikattua kummaltakin, mikä on ollut valtava onnistuminen.

Miten Simo ja Jönssi voivat nykyään?

Simo köllöttelee

Jönssistä kuoriutui täysi mammanpoika ja sylikissa, mukavuudenhaluinen köllöttelijä. Simosta taas kuoriutui utelias ja kaikessa mukana oleva aktiivinen kissa, joka istuu seurana, kun teemme ruokaa ja seuraa uteliaana jopa imurointia. Se auttaa myös pöytien pyyhkimisessä saalistamalla rättiä.

Sekä Simo että Jönssi rakastavat läheisyyttä. Pojat tulevat mielellään itse syliin, kun istumme esimerkiksi sohvalla. Kun nukun päiväunia sohvalla, ne tulevat aina viereen tai kyljen päälle nukkumaan. Jönssillä varsinkin on päiviä, jolloin se ei muuta haluaisi tehdäkään kuin vain nukkua sylissä ja ehkä jahdata kursoria, jos yritämme tehdä tietokoneella töitä.

Parasta on arki. Meidän ihana, rauhallinen arkemme, joka on täynnä rakkautta. Kun saamme kissan syliin kehräämään, ja sitä saa paijata. Kun kissa katsoo syvälle silmiimme katse täynnä kiitollisuutta ja rakkautta. Kun meihin luotetaan niin paljon, että syliimme nukahdetaan. Nämä ovat kissanomistamisen parhaita puolia.

Teksti: Krista Hagman

Pentutehtailu aiheuttaa surua ja kärsimystä

By | Blogi, Blogi

Valistuskampanjoista huolimatta pentutehtailtujen pentujen määrä Suomessa lisääntyy. Ilman kysyntää ei olisi tarjontaakaan – miksi ihmiset sitten tukevat pentutehtailijoita? Varsinkin pienten suosittujen rotukoirien hankinnassa voi kulua aikaa ja rahaa, ja jotkut eivät jaksa odottaa pentua vastuulliselta kasvattajalta. Toiset taas ajattelevat pelastavansa pennun pentutehtaasta ja tulevat samalla tukeneeksi pentutehtailijaa. Joku ei ehkä pysty vastustamaan pientä suloista koiranpentua, joka on myynnissä huokeaan hintaan auton takakontissa tai netin myyntipalstalla. Jotakuta ei ehkä edes kiinnosta pennun tai emon taustat, kunhan saa koiranpennun halvalla ja heti.

Lokakuussa 2018 eläinsuojeluneuvojan Minna Pellisen Facebook-päivitys pentutehtailusta kohahdutti. Pellisen jakama kuva jätesäkkeihin pakattujen pentutehtaassa kaltoinkohdeltujen emo- ja isäkoirien ruumiista järkytti ja ihmetytti. Kuitenkin jo tammikuussa 2019 uutisoitiin uudesta järkyttävästä pentutehtailusta Itä-Helsingissä. Naisen kotoa löytyi 26 erittäin huonokuntoista koiraa, joista jokainen jouduttiin lopettamaan. Pentuja nainen myi netin myyntipalstoilla ja sosiaalisen median sivustoilla.

Pentutehtailu aiheuttaa suurta kärsimystä koiravanhemmille, joista ei pidetä huolta – koirien elinolosuhteet ovat usein järkyttävät; ilman ruokaa, vettä, virikkeitä ja liikkumatilaa. Emokoiria astutetaan jokaisesta juoksusta, mikä on vaarallista narttukoiran terveydelle. Pennuistakaan ei huolehdita riittävästi ja monesti ne jätetään myös rokottamatta siinä toivossa, että ne ehdittäisiin myydä ennen kuin laiminlyönnin oireet alkavat näkymään joko pennun terveydessä tai käytöksessä. Pentutehtailusta aiheutuu surua ja ylimääräisiä kuluja myös pentujen ostajille, kun sairasta pentua käytetään eläinlääkärissä ja hoidosta huolimatta laiminlyödyt pennut eivät aina selviä hengissä.

Pentutehtailijat pyrkivät tekemään mahdollisimman suurta voittoa, välittämättä pentujen tai koiravanhempien hyvinvoinnista. Pentutehtailusta langetettavat tuomiot ovat pieniä eikä kiinnijäämisen riski pelota. Pentutehtailijat yrittävät vedota ihmisten säälintunteeseen, joka saa monen pentutehtailua vastustavankin pään pyörälle. Koiranpennut ovat niin suloisia, että niillä sulattaa kaikkien sydämen. Pentua etsiessä pitää muistaa varoitusmerkit, jotka osoittavat pentutehtailuun.

Vaikka koirien pentutehtailu on huomattavasti yleisintä, on viranomaisten tietoon tullut myös tapauksia, joissa kissoja ja kaneja on kasvatettu puutteellisissa oloissa pentutehtaissa. Kissanpentuja tehtaillaan jopa aiempaa enemmän. Lemmikkiä etsiessä pitää eläimestä riippumatta olla tarkkana, jos haluaa löytää itseen terveen, hyväkäytöksisen ja vastuullisesti kasvatetun kumppanin.

Ennen kuin päätät ostaa pennun

Käy katsomassa pentua useammin kuin kerran, sillä pentutehtailijat eivät siihen yleensä suostu. Tarkista silloin, että emo on terve ja eläinten elinympäristö on siisti. Pyydä nähdä terveystarkistuksesta todistus tai rokotuskortti – näin voit varmistua siitä, että pentu on terve ja rokotettu. Pyydä nähtäväksi myös rotukoiran tai -kissan rekisterikirja, tai todiste siitä, että prosessi on aloitettu. Rotukissan rekisteröintiä ei voi tehdä jälkikäteen, vaikka myyjä niin väittäisikin. Kasvattajan tulisi huolehtia myös pentujen tunnistusmerkinnästä eli mikrosirutuksesta. Voit myös tarkistaa, löytyykö myyjän numero numerotiedustelusta; pentutehtailijat käyttävät usein prepaid-liittymiä, joita on lähes mahdoton jäljittää.

Älä koskaan ota pentua, joka ei ole vielä luovutusikäinen; koirat ovat luovutusikäisiä aikaisintaan 7-8-viikkoisina, kissat taas 12-viikkoisina. Vastuullinen kasvattaja ei yritä kaupitella liian nuoria pentuja, sillä liian aikainen vieroitus voi aiheuttaa pennuille erilaisia käytöshäiriöitä. Vastuullisten kasvattajien lisäksi lemmikkejä voi hankkia luotettavista eläinsuojelujärjestöstä tai löytöeläintaloista, jolloin pääset antamaan kodin eläimelle, joka sitä todella tarvitsee.

Teksti: Krista Hagman

Lilianin tarina

By | Blogi, Blogi

Minut löydettiin ulkoa Vantaalta ja vaikka päädyin Viikin löytöeläintalolle, jostain syystä aikaisempi omistajani ei noutanut minua alkuperäiseen kotiini. Olin tullut hylätyksi ja pennutkin mahassa. 

Lilianin tarina ei alkanut kovin positiivisesti, mutta onneksi Lilian pääsi HESYn kautta hoitokotiin synnyttämään pennut rauhassa, jonka jälkeen niin pennut kun Liliankin päätyivät HESYlle. Pennut saivat omat kodit ja kaunis Lilian oli osunut Longzhun ja hänen tyttärensä silmiin HESYn nettisivuilla. Ja niin he tulivatkin katsomaan Liliania paikan päälle.

Sitten yksi päivä kaksi mukavaa ihmistä tuli katsomaan minua, siis juuri vain minua! Toinen oli vähän pienempi, ihmispentu ilmeisesti. Kuulin heidän juttelevan yhden mukavan hoitajan kanssa minusta ja ihan kun olisin kuullut, että he haluaisivat viedä minut kotiinsa. Kuinka onnekas olinkaan, he olivat siis minun tuleva perheeni.

Lilianin tulevaisuus kirkastui kuitenkin reippaasti uuden kodin löytymisen myötä. Longzhun tytär oli kokenut olonsa yksinäiseksi ollessaan yksin kotona, mutta onneksi Lilian oli tulossa pelastamaan tältä yksinäisyydeltä.

Ei mennyt kauaakaan ensi tapaamisestamme, kun uusi perheeni tuli uudestaan HESYlle ja nyt heillä oli koppa mukanaan. Olen ollut ennenkin tuollaisessa. Tiedän, että sillä siirrytään paikasta toiseen, mutta pelottava se on joka kerta. Kuitenkin taas sinne suostun pienellä kannustuksella ja matka kotiin alkoi. Matka oli jännittävä ja kun pääsimme perille, oli talo ihan oudon hajuinen ja kaikki oli vierasta. Kovasti minua kuitenkin kiinnosti tutkia ja olihan uuden perheeni hajuja talo täynnä, joten tämän on pakko olla se koti. Varovasti tutkailtuani talon läpi varmistuin, että tämä on ihan kiva paikka. Kaikki tarvittava löytyy ja ihmiset on vieläkin mukavia. Täällä on hyvä olla.

Sosiaalinen Lilian kotiutui upeasti uuteen kotiin jo heti ensimmäisenä päivänä. Uudessa kodissa riitti uteliaalle kissalle tutkittavaa ja tilaa taas juosta ja leikkiä. Energiaahan Lilianilta ei puutu. Lilianin ulkona asuneen kissan vaistot olivat alkuun vielä nähtävissä, esimerkiksi ruuan puute näkyi oksennustenkin syömisellä, mitään ei jätetty hyödyntämättä. Pian kuitenkin Lilian huomasi, että ruokaa riittää ja kukaan ei aio hylätä häntä enää ja antaa nykyään palvelijan siivota sotkunsa. Lilian on selvästi onnellinen kotikissana.

Täällä kodissa on mukava ikkuna josta näkee ulos suoraan omenapuulle. Joka aamu istun ikkunalla vahtimassa ettei nuo viheliäiset oravat ja linnut vie kaikkia omenoita. Tykkään kertoa havainnoistani myös ihmisystävilleni ja välillä epäilen, että he ymmärtävätkin minua. Välillä pääsen näkemään lintuja ja oravia ulkonakin. Siellä minulla tosin on aina hihna, jotta en eksyisi perheestäni, enkä pääse kunnolla näyttämään noille viheliäisille omenavarkaille. Ulkoilu on kuitenkin lempipuuhaani nyt, kun tiedän olevani turvassa, eikä minun tarvitse enää saalistaa taltuttaakseni nälkäni. 

Longzhun tyttären tai Lilianin ei tarvitse enää olla yksin. Yhdessä he voivat leikkiä ja opetella yhdessä mitä kaikkea kotikissan elämään kuuluukaan. Lilian on myös herkkä kissa ja huomaa jos olet surullinen ja tulee lohduttamaan. Ja mikäpä olisi parempaa terapiaa kun kissan hurina.

HESYn eläinten kirjeet pukille 2018

By | Blogi, Blogi

HESYn eläimet toivovat lahjoja pukilta yhtä lailla kuin me ihmisetkin. Tässä ovatkin tämän vuoden toivelistat.

Lahjoituksia voi tuoda suoraan HESYn Eläinsuojelukeskukseen Itä-Pakilaan (Yhdyskunnantie 11) ma-pe klo 10–18, su klo 15–18. Lauantaisin suljettu.

Hyvää joulun ja uuden vuoden odotusta kaikille!
Toivovat HESYn kaikki eläimet ja henkilökunta.

VANHA KOIRAKIN OPPII UUTTA – JA OPETTAA SAMALLA OMISTAJAANSA

By | Blogi, Blogi

Eräs päivä jokin aika sitten havahduin siihen, että ennen aina niin innokas agilityakin harrastanut lenkkikaverini hölkötteli perässä pysähtyen jokaisen puun juurelle lepotauolle haistelemaan. Silloin sen vasta ensimmäistä kertaa ymmärsi, että pentumaisten kasvojen takana seisoo ikääntynyt ja arvokas pappakoira. Vanhenevan koiran kanssa eläminen tuo muutoksia muun muassa ulkoiluun, harrastuksiin, ruokintaan ja virikkeisiin, mutta kurjimmassa tapauksessa myös koiran terveyteen.

Vanheneva koira saa nostettua omistajan tuntosarvet pystyyn. Koiraa ja sen käytöstä sekä terveydentilaa analysoi ehkä hieman liiaksikin. Koiran vanhetessa ongelmat ovat hyvin samankaltaisia kuin ihmistenkin ikääntyessä. Yleisimpiä vaivoja ovat eläinlääkäreiden mukaan esimerkiksi aistien heikentyminen, sydänsairaudet, hammasongelmat, kasvaimet, nivelongelmat sekä sisäelinten vajaatoiminnallisuudet. Ulkoisia, omistajalle silmin nähtäviä muutoksia ovat meillä olleet esimerkiksi turkin heikkeneminen ja pienimuotoinen kaihi. Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että urhea koira saattaa pitää piilevän sairautensa tai kipunsa omistajan tietämättömissä.

Aiemmin vettä aivan sen jokaisessa muodossa inhonnutta pappakoiraa on nykyisin vaikea saada pihalle syksyiseen kaatosateeseen. Lenkit ovat myös pituudeltaan lyhyempiä ja tallustelemme menemään aiempaa hitaammin. Ulkoiluun liittyen suuri muutos voi koskea myös pidätysongelmia, jotka kuitenkin ainakin meillä selittyi eturauhasvaivoilla. Vaikka eturauhasongelmat saatiin eläinlääkärin avustuksella taltutettua, kuitenkin normaali 8 tunnin työpäivä saattaa välillä tuntua pappakoirasta liian pitkältä. Vanha koira tarvitsee ymmärrystä tällaisiin muutoksiin – sisäsiisti koira kokee mahdolliset vahingot tosi noloiksi.

Ei ole syytä unohtaa, että myös vanha koira oppii. Entisaikainen sanonta siitä, ettei vanha koira oppisi uusia temppuja, on aivan jonninjoutava! Koiravanhuskin rakastaa aivopähkinöitä ja mielen aktivointia. Oma pappakoira on vanhuusiällään saanut hurjasti iloa mm. aktivointileluista, herkkupalojen piilottelusta sekä temppuilusta. Lelujen osalta on ollut hyvä siirtyä takaisin pentuajalle, sillä heikentyneille (ja parille puuttuvalle) hampaille pehmeät lelut ovat miellyttävimpiä. Myös koko iän käytössä olleet lempilelut saavat kovaa kyytiä ja koira taantuu leikkiessään vielä aivan pennun tasolle.

Pappakoiran elämiseen liittyy myös henkisiä muutoksia, joita se käy läpi ikääntyessään. Ennen hyvinkin itsenäinen ja kaikin puolin itsevarma koira saattaa ymmärtää, ettei enää pärjääkään ilman omistajaa. Koira kaipaa tukea erityisesti muistamiseen liittyvien ongelmien kanssa. Oma asiansa on myös omistajan henkimaailma koiran vanhetessa, pappakoira herättää tuntemuksia myös kotiväessä. Näin ensimmäistä koiraa omistaessa ei koirasta luopumiselle ole aikaisemmin osannut antaa ajatustakaan. Tuntuu, että vaikka pappakoira porskuttelisi vielä vuosia eteenpäin, tulee jäljellä oleva yhdessä vietetty aika loppumaan kuitenkin liian nopeasti. Nyt kun tämän läheisimmän ystävän ikääntymistä koskevan ajatusmallin on sisäistänyt, on sitä vaikea hyväksyä. Totuus on kuitenkin se, että ihmisen elinkaareen voi mahtua useampia lemmikkieläimiä. Koiralle omistaja on parhaimmassa tapauksessa sen ainoa omistaja. Näin ei valitettavasti kuitenkaan aina ole.

Ihan mahtavaa pappakoiran kanssa on erityisesti arjessa levähtäminen ja rentoutuminen niin kotisohvalla kuin kävelyillä. Eläkeiän saavuttaneen koiran katseesta näkee aivan uudella tavalla kahdenvälisen arvostamisen, välittämisen ja jotenkin yhteys ikäkoiran kanssa on vaan erilainen kuin ennen. Pappakoira on ollut koko elämästäni 47 % kanssani ja kirjaimellisesti aivan kaikessa mukana. Yhdessä on eletty, koettu, kasvettu, itketty, iloittu, matkusteltu, muutettu, valvottu, uinuttu ja huolehdittu toistemme voinnista puolin toisin. Kun ruskeat nappisilmät katsovat merkitsevästi silmiin ja koko koiruus tuhisee tyytyväisesti, on helppo pysähtyä. Koiran luottamuksesta, kiitollisuudesta, viisaudesta ja pyyteettömästä rakkaudesta ei voi kuin ottaa oppia ja tulla kerta toisensa jälkeen hyvälle mielelle. Ei juuri mikään tuo koiranomistajalle onnellisempaa tunnetta kuin tämä viisaan ikäkoiran kanssa saavutettu yhteys. Siten koen itseni etuoikeutetuksi voivani antaa elämäni yhdelle tärkeimmistä asioista hyvää huolenpitoa. Kaikki eläimet ansaitsisivatkin koko elinkaaren mittaisen hyvän elämän. Autetaan yhdessä eläimiä voimaan niiden arvonsa mukaisella tavalla ihan vauvasta vaariin.

♥:llä Silva Peltola ja Manu-herra

Sisäkissa ei halua olla vain koriste-esineesi, sillä on tylsää

By | Blogi, Blogi

Kaikillehan on selvää, että uusi kissanpentu täynnä energiaa kaipaa paljon leikitystä ja virikkeitä, muuten kissa on verhoissa varmasti. Mutta entä sitten kun kissa rauhoittuu, tarvitaanko virikkeitä yhä yhtä lailla vai riittääkö kissalle pullonkorkit leluiksi? Vastaus on kyllä, kissasi kaipaa edelleen ihan yhtä lailla aktivointia ja virikkeitä vanhemmallakin iällä. Ei yhtä paljoa kuin pentuna, mutta kissasi nauttii aivojen saamista haasteista. Jos kissaa ei aktivoi, näkyy se usein käytöshäiriöinä ja huonekalut saavat uuden ilmeen äkkiä tai kissa passivoituu. Kissasi ei siis ilkeyttään roiku verhoissasi öisin, sillä on tylsää.  Mitä enemmän kissallasi on aktiviteettia, sitä onnellisempi kissa on ja saat viettää yösi nukkuen eikä kissa tuhoa huonekalujasi.

Moni ajattelee, ettei kissaa voi kouluttaa tai että kissalle ei voi opettaa temppuja kuten koiralle, mutta molemmat väitteet ovat kaupunkilegendaa. Kissa ei toki ole yhtä miellyttämisenhaluinen luonteeltaan kuin koira, mutta kissakin nauttii uuden oppimisesta yhtä lailla. Kissalla yleensä siis oppiminen kestää merkittävävästi pidempään, eli pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä vaaditaan omistajalta välillä hyvin paljonkin, mutta lopputulos palkitsee odotuksen. Temput ja koulutus ei kuitenkaan ole ainoita tapoja haastaa kissan aivoja.

Aktivointilelut ja –pelit ovat myös hyvä tapa pitää kissan aivot virkeinä silloinkin, kun itse ei ole paikalla. Erilaisia leluja ja pelejä löytyy kaupoista koko ajan vaan enemmän, mutta hyvä vaihtoehto on myös askarella itse. Aktivointileluissa on hyvä huomioida juuri ne oman kissan mieltymykset, kaikki ei tykkää kalastaa nappuloita, toinen taas ei kiinnostu pallosta ollenkaan. Jokaiselle kissalle varmasti löytyy mielekäs aktivointitapa, kunhan jaksaa hetken pohtia asiaa.  Kissa on luontainen saalistaja ja vietti jahdata on vahva. Lähes mikä vaan karkuun lähtevä lelu siis innostaa kissaa helposti. Ruokapiilot tai herkuilla täytetyt aktiivisuuspallot ovat myös suosittuja ja toimiviksi todettuja varsinkin ruualle persoille kissoille.

Erityisen aktiiviselle kissalle voi olla haastavaa järjestää sisällä tarpeeksi virikkeitä, mutta se ei tarkoita sitä, että kissa pitäisi päästää seikkailemaan yksin isoon maailmaan. Valjasulkoilu tai ulkotarha ovat hyviä vaihtoehtoja kissan turvalliseen ulkoiluun. Valjaisiin totuttelu kannattaa aloittaa mahdollisimman ajoissa, jotta kissa oppii niissä kulkemaan. Jos mahdollista, ulkotarha on myös kiva mahdollisuus sisäkissalle päästä tutustumaan ulkoilmaan. Tarhassa hyötynä on myös se, että itse voi kissan ulkoilun aikana tehdä myös muuta. Näissä molemmissa pitää muistaa turvallisuusasiat. Valjaiden tulee olla sopivan kokoiset ja malliset, jotta kissa ei pääse karkaamaan.  Tarhassa taas hyvä muistaa, että kissa on mestari pakenemaan. Verkkoa tulee kaivaa myös maan alle reippaasti, kissatkin kun ovat kovia kaivamaan.

Kaikki kissat taas eivät edes halua ulos ollenkaan, mutta nauttivat kyllä lintujen seurailusta sisätiloista. Kissalle olisi hyvä olla jokin paikka ikkunalla josta pääsisi seuraamaan ulkomaailmaa. Ikkunalauta ajaa asian tai kiipeilypuu ikkunan läheisyydessä. Loppujen lopuksi tärkeintä on, että kissallasi riittää puuhaa ja virikkeitä, myös silloin kun sinä olet poissa.