4K: Jos on varaa ottaa kissa, on oltava varaa leikkauttaa kissa
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:n tiedote 15.4.2020
Jos on varaa ottaa kissa, on oltava varaa leikkauttaa kissa
Katkaistaan kissojen kurjuuden kierre -kampanja (4K) muistuttaa ihmisiä kissojen leikkaamisen tärkeydestä. Kissan leikkauttaminen kannattaa, sillä leikkaamatta jättämisen kustannukset ovat omistajallekin korkeammat kuin itse leikkauskustannukset.
Naaraskissa voi tulla sukukypsäksi jo 4 kuukauden ikäisenä ja kollikissa puolivuotiaana. Naaraskissan kiima toistuu valoisana vuodenaikana 2-3 viikon välein. Leikkaamattomat kissat alkavat usein merkkailla reviiriään virtsamerkeillä, muuttuvat levottomiksi ja mouruavat päivät pääksytysten. Kun useampi sukukypsä uros kohtaa, seuraa turpakäräjät, jossa ei kynsiä tai hampaita säästellä. Kaikki ovat stressaantuneita ja hermostuneita. Kun leikkaamaton naaraskissa pääsee viettämään romanttisia hetkiä leikkaamattoman kollin kanssa, se voi saada jopa kolme pentuetta vuodessa. Suurperhe on valmis – ja kissaäidin ensimmäiset tyttöpennut itsekin jo pieniin päin.
Kaikilta näiltä kurjuuksilta säästytään, kun kissat leikataan. Ihmiset kuitenkin keksivät kissojen leikkaamatta jättämiselle monenmoisia, mielestään hyviä syitä. 4K-kampanja kertoo, miksi mikään näistä syistä ei ole peruste jättää lemmikki leikkaamatta. Aloitamme kenties suosituimmasta syystä: raha.
”Mutta kun kissojen leikkauttaminen on niin kallista! Ei minulla ole varaa leikkauttaa kissaani!”
Toki tiesit ennen lemmikin hankintaa, että siitä kertyy kustannuksia? Leikkauskustannukset ovat yksi kissan omistamisen kustannus, josta et voi tinkiä.
Leikkaamiseen sijoittaminen nimittäin kannattaa. Nartun sterilointi on halpa operaatio verrattuna siihen, mitä seurauksia leikkaamatta jättämisellä voi olla. Leikkaamattomilla nartuilla on riski sairastua kohtutulehdukseen tai nisä-, kohtu- tai munasarjasyöpään, eivätkä näiden vaivojen hoidot ole halpoja. Leikattujen narttujen riski sairastua nisäsyöpään on merkittävästi matalampi kuin leikkaamattomien ja riski sairastua kohtutulehduksiin tai kohtu- ja munasarjasyöpiin on pyöreä nolla – kohtu ja munasarjat kun on steriloinnissa poistettu. Naaraskissan leikkauttaminen maksaa myös huomattavasti vähemmän kuin sen pentujen hoitaminen 14 viikon luovutusikään saakka.
Myös kollikissojen kasvainriski pienenee leikkaamisen myötä. Karkuun päässyt, leikattu kolli ei hankkiudu tappeluun jokaisen tapaamansa kissan kanssa, ja omistaja säästyy haavojen, silmävammojen ja repaleisten korvien hoitokustannuksilta.
Kun hormonihöyryt haihtuvat, leikattu kissa on paitsi pitkäikäisempi ja terveempi myös tasapainoisempi lemmikki kuin leikkaamaton. Kotisi kiittää, kun sitä ei merkitä virtsamerkein, ja säästät siivouskustannuksissa. Saat nukkua yösi rauhassa joutumatta kuuntelemaan lemmenkipeiden mirrien serenadeja. Voiko kunnon yöunille edes laittaa hintaa?
Kissan leikkauttaminen on mitä parhain sijoitus – niin rahallisesti, omistajan stressitason kuin kissan terveydenkin kannalta.
Säästöbudjetin leikkausvaihtoehdot
Monet eläinsuojelutahot järjestävät leikkaustempauksia, joissa kissat leikataan edullisempaan hintaan. Seuraa lähellä toimivien eläinsuojeluyhdistysten ilmoittelua sosiaalisessa mediassa ja paikallislehdissä. Jos leikkaustempausta ei lähimailla tai lähiaikoina ole tuloillaan, kannattaa kysyä eläinlääkäreiltä erilaisia maksumahdollisuuksia. Monet klinikat tarjoavat mahdollisuutta maksaa laskulla, luotolla tai osamaksulla. Ala myös säästää leikkausta varten heti. Jokainen eurosentti on eteenpäin.
Helpoin – ja tehokkain – asia, minkä jokainen meistä voi tehdä kodittomien eläinten eteen, on varmistaa, että emme itse tuota niitä maailmaan lisää. Tunne vastuusi kissanomistajana. Leikkauta lemmikkisi.
Katkaistaan kissojen kurjuuden kierre -kampanjan (4K) tavoitteena on kastroida ja steriloida mahdollisimman monta koditonta kissaa vuoden 2020 aikana sekä muistuttaa ihmisiä kissojen leikkaamisen tärkeydestä. Pidetään yhdessä kissoista huolta ja kissojen puolta! #4K
Kampanjan verkkosivu: www.hesy.fi/4K
Lahjoituskanavat:
MobilePay lyhytnumero 53287
Tekstiviestilahjoitukset: viesti [summa] HESY numeroon 16588, esimerkiksi viestillä 20 HESY lahjoitat kissojen hyväksi 20 euroa
Keräystili:
IBAN: FI09 2001 1800 113063
Viitenumero: 100 557
HESYn verkkokauppa
Lahjoita kissan sterilointi:
https://www.hesy.fi/shop/kissan-sterilointi/
Lahjoita kissan kastrointi:
https://www.hesy.fi/shop/kissan-kastraatio/
Lisätietoja:
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry
Hannele Luukkainen
puheenjohtaja
p. 040 547 7770
hannele.luukkainen@clarinet.fi
Inari Suomela
projektisihteeri
inari.suomela@hesy.fi
Mari Aro
tiedottaja
p. 040 532 5849
mari.aro@hesy.fi