was successfully added to your cart.

Ryhmäkoti Vaskoolin tassuterapeutit

By October 1, 2017Blogi
Kirjoittaja: Kata Laurikainen
Kuvat: Kata Laurikainen ja Noora Kuismin

Itä-Helsingissä, Kontulan palvelutalossa sijaitsevassa Ryhmäkoti Vaskoolissa on vain kaksi vakituista asukasta: maatiaiskissasisarukset Miiru ja Miska. Asiakkaita ja henkilökuntaa Vaskoolissa on enemmän. Asiakkaat majoittuvat ryhmäkodissa lyhytaikaisesti (3vrk-2vko) ja ovat pääasiassa 80–90–vuotiaita muistisairaita vanhuksia.

Miiru ja Miska ovat temmeltäneet Vaskoolin käytävillä koko ikänsä eli noin kaksi vuotta. Ryhmäkotiin ne saapuivat yhden siellä työskennelleen hoitajan kissan saatua pentuja. Hetken mielijohteesta kissat eivät kuitenkaan Vaskooliin päätyneet, sillä kissojen hankkimista asiakkaiden seuraksi oli mietitty talossa jo pidempään. Yksi hoitajista kertoo olleensa aluksi hyvin varautunut ja ennakkoluuloinenkin kissojen tultua taloon, mutta huomanneensa nopeasti täyskäännöksen tunnelmissaan niitä kohtaan. ”Minusta on aivan ihana, kun ne odottavat meitä aina aamuseitsemältä aamiaista anoen ovella.” hoitaja sanoo hymyillen.

Hoitajille kissoista koituu ryhmäkodissa toisinaan lisätyötä satunnaisten pissalammikoiden ja parvekekukkalaatikoiden tonkimisien takia. Henkilökunta toteaa silti yhteen ääneen, että ”enemmän niistä iloa on kuin vaivaa!”

Kissojen läsnäolo jakaa jonkin verran asiakkaiden mielipiteitä, mutta pääsääntöisesti niistä tykätään. Joskus asiakashuoneen oveen laitetaan lapulle toive siitä, että kissoja ei päästettäisi huoneeseen, mutta varsinaisia allergikkoja on asiakaskunnassa harvoin.

Eläimillä on usein ilmiömäinen kyky empatiaan, eivätkä Miska ja Miiru ole poikkeus sääntöön. Vaskoolin kissat hakeutuvat usein asiakkaiden lähelle, kun huomaavat alakuloisuutta tai huonovointisuutta. Ne saattavat öisin nukkuakin huonokuntoisen asiaakaan vieressä pidempään – ikään kuin lohduttamassa.

Yöhoitajat kertovat, että Miska ja Miiru äityvät joskus hippasille hurjastikin. Asiakkaita ne eivät elämöinnillään silti häiritse. Miiru on veljeään puolet pienempi ja ketterämpi ja löytää aina tiensä kaappien päälle turvaan, jos Miska sille uhittelee. Useimmiten kissat seuraavat kuitenkin yöhoitajia huonekierroksilla sulassa sovussa ja tarkastavat tilanteen omalta osaltaan hoitajien apuna.

Yksi keskeisimmistä kissojen läsnäolon vaikutuksista muistisairaille asiakkaille on se, että lähes täysin puhumattomat vanhukset puhuvat niille. Kissa tuomitsemattomuudessaan ja rauhallisuudessaan on loistava kaveri muistisairaalle vanhukselle. Ryhmäkodin hoitajat ovatkin seuranneet ilolla joidenkin asiakkaiden spontaaneja juttutuokioita kissojen kanssa. Joskus Vaskoolin käytävillä saattaa joku asiakkaista myös työnnellä kissaa rollaattorissa tai pyörätuolissa edellään.

Osa ryhmäkoti Vaskoolin iäkkäistä asiakkaista ei pahemmin kissoista välitä, mutta joutuvat ani harvoin niitä tieltään työntelemään. Miska ja Miiru eivät tunnu hakeutuvan sen enemmän asiakkaiden kuin hoitohenkilökunnankaan syleihin. Ne nauttivat satunnaisista kohtaamisistaan ihmisten kanssa, silittelystä ja rapsutuksista. Molemmat kissat vaikuttavat rauhallisilta ja tyytyväisiltä. Niille Vaskooli on koti, ei työpaikka.

Täysin ongelmitta ei kissojen oleskelu ryhmäkodissa ole sujunut. Miiru-tyttö onnistui putoamaan pentuna parvekkeelta alas ja sai erittäin vaikean vamman jalkaansa. Pirstaleiksi murtunut lonkka korjattiin kuitenkin leikkauksella ja kissa voi nyt oikein hyvin. Jotain moiseen leikkaukseen pääseminen kertonee myös Miirun arvostuksesta sekä henkilökunnan että Helsingin kaupungin puolelta. Lonkkaleikkaus kun on paitsi vaikea myös kallis operaatio.

Miirulla ja Miskalla on ryhmäkoti Vaskoolissa paljon tilaa, ja ne saavat oleilla missä milloinkin mielivät. Paikalla piipahtanut blogikirjoittajakin joutui hieman kissasisaruksia etsimään. Kissoille mieluinen loikoilupaikka voi olla milloin tuolin alla, milloin pesulakärryissä. Yllättäen niihin ei ole silti koskaan kukaan paikan ihmisistä kompastunut, eikä hännän päälle ole onnistuttu vahingossa astumaan.

Joskus Miirua ja Miskaa tullaan tervehtimään myös Kontulan palvelutalon muista ryhmäkodeista. ”Etenkin silloin, kun ne olivat vasta pentuina taloon tulleet, oli meillä välillä täällä melkoinen väenpaljous.” kertoo sairaanhoitaja Noora Kuismin ja nappaa hellästi Miskan syliinsä.

Kissojen tehtävä Vaskoolissa on olla läsnä ja seurana sekä nauttia saamistaan hellyydenosoituksista. Siinä ne ovat olleet luontaisen ansiokkaita. Hoitajat huomauttavat myös, että syystä tai toisesta satunnaisetkin asiakkaat muistavat muistisairauksistaan huolimatta Miskan ja Miirun aina ne kohdatessaan. Mieleenpainuvia mirrejä, siis!