was successfully added to your cart.

Lukukoira Einon vastaanotolla

By January 3, 2018Blogi
Teksti ja kuvat: Anniina Keiskander

Odottelemme Tuusulan kirjaston aulassa, milloin tanskandoggi Einon vastaanotto alkaa. Eino on yksi lukukoirista, joka auttaa lapsia kehittymään ääneen lukemisessa. Kun vastassa on karvainen ystävä, ei virheistä tarvitse olla moksiskaan – koska eihän karvaturrikaan ole.  Luppakorvat kuuntelevat yhtä sujuvasti kaikkia erilaisia lukijoita.

4-vuotias Oscar Tiippana vähän jännittää koiria, kertoo Oscarin äiti Maria Tiippana. Lukukoiran kohtaaminen on kuitenkin hyvä tilaisuus oleskella rauhallisen koiran läheisyydessä ja totutella koiriin. Siksi perhe on tullut paikalle, vaikkei Oscar vielä ihan osaakaan lukea.

Kun Oscarin vuoro tulee, Eino on omistajansa Anne Komsin kanssa vastaanottohuoneen ovella. Mahtaa 4-vuotiaan silmissä Eino olla kooltaan suurin piirtein puoliverisen ratsun luokkaa. Tämä uusia tulijoita haisteleva komistus ei olekaan mikään sylikoira, vaikka kiltti seurakoira onkin.

– Kyllähän Einon huomaavat kaikki, ja sillä tavalla Einon olemus tuo myös huomiota itse toiminnalle. Se on siksi hyvä mannekiini, Anne nauraa.

Käy ilmi, että lukijalla ja kuulijalla on jotakin yhteistä; myös Eino on täyttänyt 4 vuotta. Oscarin ei tarvitse kuitenkaan yksin tehdä tuttavuutta suuren ikätoverinsa kanssa. Oscar pääsee istumaan lukupaikalla isänsä Glenn Stephensonin turvalliseen syliin, josta voi kirjan takaa tähyillä Einoa. Rauhallinen Eino käy kiltisti makuulle uusien ystävien lähelle ja nauttii Glennin antamista rapsutuksista huokaillen. Oscar keskittyy kirjan kuviin mutta välillä Einon ilmeet tai tassun ojentelut vähän naurattavat. Muistaa hän myös kääntää kirjaa niin, että Einokin näkee kuvat, vaikka rapsuttelut delegoidaankin isälle.

Kun vartti Einon kanssa on kulunut, kysytään Oscarilta, millainen kokemus oli. Pelkonsa voittanut pikku sankari lähinnä kohauttelee olkiaan ja tekee jo muita puheita. Kuitenkin hän on ensimmäistä kertaa elämässään istunut noin ison koiran lähellä, ihan kosketusetäisyydellä.

-Eino tietää jo liiveistä, että ollaan menossa töihin. Kun sanon, että mennään mummolaan, Eino tietää, että sillä kertaa mennään vanhainkotiin, Anne kertoo.

Eino on Suomen karvakaverit ry:n testaama koira ja lukukoiratoiminta on vapaaehtoistyötä. Eino on ollut jo kaksi vuotta karvakaverina; lukukoirana Tuusulassa ja Klaukkalassa sekä seurakoirana vanhainkodeissa ja palvelutaloissa. Keikkaa Einolle pukkaa noin 4 kertaa kuussa. Liivit saavat Einon selvästi palvelu-mielentilaan.

– Monet kysyvät, onko Eino aina näin rauhallinen. Ei se kotona todellakaan ole aina näin rauhallinen, Anne nauraa.

Annella on myös kotona mäyräkoira, joka ilahduttaa niin ikään vanhuksia vapaaehtoistyössä. Lukukoiraksi on valittu kuitenkin vain Eino tanskandoggin rauhallisemmalla luonteella. Anne kertoo, että hänen mäyräkoiransa ei jaksaisi olla vain paikoillaan ja kuunnella, vaan sille soveltuvat paremmin tehtävät, joissa saa myös touhuta. Annella on ollut tanskandoggeja jo vuodesta -93.  Anne tutustuttaa mielellään ihmisiä vapaaehtoistoiminnan kautta myös rotuun, jolle on menettänyt sydämensä.

– Olen aina halunnut ison koiran, ja tämä rotu on ylväs mutta samalla myös rauhallinen ja kiltti seurakoira.

Seuraavaksi on 5-vuotiaan Aini Ojaniemen vuoro, joka saapuu paikalle äitinsä seurassa. Aini alkaa reippaasti lukea äidin vanhaa Aapista Einolle, joka pötköttää nyt ihan rentona Ainin vieressä, välillä nostaen päätään ja ojentaen tassuaan kohti Ainin kirjaa. Aini ottaa välillä katsekontaktia Einoon, ja miettii mistäköhän tarinasta Eino erityisesti pitäisi. Pieni lukija ja häntä huomattavasti isompi kuuntelija ovat varsin liikuttavan näköisiä yhdessä. Näiden kahden välillä on rauhaisa yhteisymmärrys, ja vartti kuuluu hujauksessa. Jälkikäteen rapsutellaan ja silitellään Einoa kiitokseksi.

– Oli jännittävää lukea Einolle ensimmäisen kerran, mutta minua ei silti pelottanut. En ole aiemmin päässyt rapsuttamaan näin isoa koiraa, Aini kertoo.

Aini on hyvin eläinrakas, ja sen näkee jo olemisen helppoudesta Einon kanssa. Koirien lisäksi Aini kertoo pitävänsä erityisesti kissoista ja hevosista. Tytön kasvot loistavat tapaamisen jälkeen.

Anne Komsi ja Eino

Einon omistaja Anne on itse töissä sairaalassa ja halusi lähteä koirineen mukaan toimintaan, jotta voisi jotenkin ilahduttaa ihmisiä. Hoitajat ovatkin kertoneet Annelle, että esimerkiksi muistisairaiden ihmisten luona käyneistä eläimistä on ihan selvästi ollut hyötyä.

Lukukoiratoiminnassa Anne pääsee näkemään kehityksen omin silmin, ja se voi olla hyvinkin liikuttavaa.

– Sen huomaa, että lapset kehittyvät lukemisessa ja aika usein samat lapset käyvät yhden lukuvuoden aikana säännöllisesti. Parasta tässä on vanhempien kiitokset, näen ilmeistä, että ovat tyytyväisiä ja todella onnellisia lapsensa puolesta.