Kadonneen lemmikin etsinnässä kärsivällisyys palkitaan. Jos eläin karkaa tai katoaa omille teilleen, siitä kannattaa ilmoittaa heti katoamispaikkakunnan ja tarpeen mukaan myös lähikuntien löytöeläinten talteenottopaikkoihin. Virallisen katoamisilmoituksen lisäksi kadonneesta eläimestä on hyvä ilmoitella kuvallisin ilmoituksin tolpissa, kauppojen ilmoitustauluilla ja lehdissä.

Karanneesta koirasta on hyvä ilmoittaa myös poliisille. Kadonneen eläimen etsintää on jatkettava riittävän kauan – esimerkiksi kissojen ja koirien tiedetään olleen kateissa jopa vuoden ja löytyneen vielä hengissä ulkoa.

Karkulaisen kiinniottaminen

Kaikkien eläinten kiinnisaamista helpottaa, jos eläin on opetettu tulemaan kutsusta luokse. Koirien koulutuksessa opetellaan luokse tulemista jo pennusta lähtien, mutta myös muille eläimille voi opettaa saman tempun. Eläintä palkitaan luokse tulemisesta ruhtinaallisilla kehuilla, leikkihetkellä, makupalalla tai rapsutuksilla. Harjoittelu on ajoitettava siten, että eläin on virkeä ja motivoitunut.

Päivittäin toistetulla muutaman minuutin harjoittelulla vanhankin eläimen saa oppimaan uusia asioita. Harjoittelun on oltava johdonmukaista ja kärsivällistä. Eläintä palkitaan vain silloin, kun se onnistuu oikeassa asiassa. Väärästä toiminnasta ei rangaista.

Karkulaisen kiinniottotilanteessa tulee toimia äärimmäisen rauhallisesti. Karkulainen ei tule välttämättä kutsusta luokse, ja kutsua voidaankin tehostaa kiinnittämällä eläimen huomio esimerkiksi raapimalla maata tai leikkimällä sen leluilla. Karkulaista kannattaa houkutella myös sen lempiherkuilla. Ohjeita karkulaisen kiinnisaamiseksi kannattaa kysyä Etsijäkoiraliitolta, jolla on kadonneiden eläinten etsintään koulutettuja etsijäkoiria. Yhdistys antaa puhelimitse tapauskohtaisesti räätälöityjä neuvoja lemmikkinsä kadottaneille. Voit tehdä myös yhdistyksen eLassi-palveluun lemmikin katoamisilmoituksen.

Karkasiko lemmikkisi? Älä hätäänny vaan lue ensin alla olevat ohjeet eri eläinlajien kiinniottamiseen.

Kissan kiinnisaaminen vaatii rauhallista käyttäytymistä

Jos kissasi on ulkona pelästynyt ja päässyt karkuun valjaista, älä juokse sen perään, sillä jahtaaminen käynnistää kissan vaistomaisen pakoreaktion. Kyykisty sen sijaan maahan ja houkuttele kissaa luoksesi puhelemalla rauhallisesti. Älä tuijota kissaa herkeämättä silmiin, vaan sulje välillä silmäsi hitaasti, siristele silmiäsi tai käännä katseesi sivuun. ”Kissojen kielellä” tuijottaminen suoraan silmiin on uhkaus, katseen sivuun kääntäminen tai silmien sulkeminen taas rauhoittava ja ystävällinen ele. Jos kissasi tulee kosketusetäisyydelle, anna sen ensin haistella ojennettua kättäsi. Juttele kissallesi, rapsuta sitä varovasti poskesta ja silitä selkää. Nosta sitten kissa syliin varmalla ja lujalla otteella.

Voit houkutella kissaa luoksesi myös leikin varjolla: heiluttele maassa talutushihnaa, pitkää heinänkortta tai notkeaa ohutta oksaa tai rapistele kuivia lehtiä kädelläsi. Jos kissa innostuu leikistä, anna sen ensin hyökätä pari kertaa ja paeta kauemmas. Kun kissa on innoissaan, se unohtaa varovaisuutensa, mikä helpottaa kissan kiinnisaamista. 

Jos kissa kaikesta huolimatta pakenee, koeta seurata sitä rauhallisesti. Näin saat selville kissan liikkumisalueen, jossa sitä kannattaa houkutella esiin herkkuruoalla. Jotkut kissat rientävät ihmisen luo heti kuullessaan ruokapurkin avautuvan. Jos auki sahautuva purkki ei rohkaise kissaa esiin, voit asetella ruokaa lautaselle pienen lusikallisen verran. Laita lautanen paikkaan, jossa tuuli kuljettaa ruoan tuoksun kissan luokse. Älä odota kissaa lautasen läheisyydessä vaan hiukan syrjässä. Jos kissa syö ruoan, ota avuksesi kuljetuskoppa. Asettele seuraava pieni ruoka-annos kuljetuskopan suulle ja peräänny vähän vähemmän kuin edelliskerralla. Kolmannella kerralla voit laittaa annoksen kuljetuskopan sisälle. Tästä vaiheesta lähtien voit alkaa lyhentää perääntymismatkaa kerta kerralta. Tavoitteena on, että lopulta kissa päästää sinut aivan kopan viereen ruokailun ajaksi. Tämän jälkeen voit asetella kuljetuskopan sisälle reilun ruoka-annoksen. Kun kissa istahtaa rauhassa syömään runsasta ateriaansa, sulje koppa nopeasti ja vähäeleisesti.

Kuljetuskoppa saattaa helpottaa joidenkin kissojen kiinniottamista, mutta toiset se voi karkottaa. Jos kissasi pelkää kuljetuskoppaa, houkuttele sitä lähietäisyydelle pelkän ruoan avulla. Yritä hivuttautua kerta kerralta lähemmäs aterioivaa kissaa ja päästä näin kosketusetäisyydelle. Mikäli kissan luottamus herää ja se tekee tuttavuutta, rapsuta sitä varovasti poskesta ja silitä selästä. Nosta kissa sitten varmalla ja lujalla otteella syliisi. Koppaa pelkäävä kissa on turvallisinta laittaa kuljetuslaatikkoon vasta suljetussa tilassa, esimerkiksi autossa.

Arka kissa kiinni kissapyydyksen avulla

Jos kissa on hyvin arka tai paniikissa, et saa sitä kiinni maanitellen, leikittäen tai kuljetuskoppaan laitetuilla ruokahoukuttimilla. Tarvitset apuusi kissapyydyksen, jonka voi lainata esimerkiksi HESYltä 70 euron käteispanttia vastaan. Panttirahan saa takaisin pyydyslaatikon palautuksen yhteydessä. Varmista kissaloukkujen saatavuus etukäteen puhelinpäivystyksestä, puh. 09 54200 100 (ma–pe klo 10–17). Myös Etsijäkoiraliitolta voi lainata vastaavia pyydyksiä. Pyydyslaatikon käyttäminen vaatii aina maanomistajan luvan.

Ruoka on pelokkaankin kissan pyydystämisessä avainasemassa, sillä säännöllisesti tietyssä paikassa syömässä käyvä kissa on helppo houkutella pyydyslaatikon ruokasyötille. Jos kissa ei tunnu menevän kissapyydykseen, aseta aluksi ruoka tarjolle pyydyksen ulkopuolelle. Jätä kissalle ruokaa esille päivittäin samoihin aikoihin ja samaan paikkaan. Siirrä ruokaa vähitellen pyydyksen sisään, ensin oviaukon tuntumaan ja sitten astinlaudalle. Voit jättää aluksi ruokaa yön ajaksi esille myös päästä auki leikatun pahvilaatikon perälle. Korjaa ruoka aamulla pois, sillä se houkuttelee paikalle vain äänekkään lintuparven. Siilit pysyvät poissa ruokintalaatikosta, kun se nostetaan reilun 10 sentin korkeudelle maasta. Säännöllisesti pahvilaatikon perällä syömässä käyvä kissa uskaltautuu luultavasti muutamien päivien kuluttua aterioimaan myös kissapyydykseen.

Kania houkutellaan hedelmillä

Irti päässeen kanin kiinniottamiseen pätevät pitkälti samat ohjeet kuin kissaankin. Käyttäydy rauhallisesti: älä ääntele tai liikehdi äkkinäisesti. Lähesty kania suoraan edestä, koska takaapäin lähestyminen laukaisee kanissa vaistonvaraisen pakoreaktion. Pahimmillaan pakokauhu voi aiheuttaa kanille sydänkohtauksen. Voit yrittää houkutella avoimella pihalla liikkuvan kanin sisätiloihin asuintalon avonaisista ovista. Jos saat houkuteltua kanin sisään ovesta, sulje ovi ja ota kani kiinni sisätiloissa.

Jos kani on elänyt pitkään sisällä ja ehtinyt olla ulkona vain pari päivää, sen fyysinen kunto on todennäköisesti niin huono, että se on helppo saada kiinni. Jos kanilla ei ole suojapaikkoja, kuten itse kaivettua käytäväverkostoa tai muuta ahdasta piiloa, jo noin 10 minuutin seuraaminen rauhalliseen tahtiin saattaa väsyttää kanin.

Voit yrittää houkutella kanin luoksesi myös kyykistymällä maahan ja tarjoamalle sille hedelmää kädestä. Lähesty kyykyssä hivuttautumalla kosketusetäisyydelle hedelmää syömään jäänyttä kania. Seuraavaksi voit yrittää rapsuttaa kania varovaisesti. Vie käsi sitten rapsutuksen varjolla varovasti kanin niskan päälle, ota niskanahasta tukeva ote ja nappaa kani syliin. Jos kani on arka eikä uskalla lähestyä heti ihmisiä, voit yrittää tarjota sille ruokaa kepinnokasta. Hivuta kepin päätä varovasti lähemmäksi itseäsi sitä mukaa, kun kani uskaltaa seurata houkutinta. Ruoalla houkuttelu onnistuu parhaiten syksyllä, kun kanin luontainen ravinto alkaa käydä vähiin.

Voit houkutella kania kosketusetäisyydelle myös toisen kanin avulla. Tämä keino toimii parhaiten, jos irrallaan oleva eläin on uroskani ja ”houkutuslintu” naaras. Kiinniottamiseen pätee sama kuin ruoalla houkutteluun: kosketusetäisyydeltä otetaan nopeasti tukeva ote niskanahasta, kani nostetaan syliin ja siitä mieluiten kuljetuskoppaan.

Koiraa ei saa tuijottaa silmiin

Jos koirasi karkaa, sinun kannattaa odottaa karkauspaikalla jonkin aikaa – monet koirat palaavat lähtöpaikalle. Voit jättää karkaamispaikalle myös koiran herkkuja tai omaa hajuasi (esim. takin), jolloin koira saattaa jäädä odottamaan paluutasi. Hyvästä kaverikoirasta saattaa olla apua koiran kiinnisaamisessa.

Älä katso koiraa suoraan silmiin, koska koira tulkitsee sen uhkaukseksi. Suosi koiraa rauhoittavia eleitä, kuten haukottelua, pään kääntämistä pois koiran suunnasta ja maanpinnan tutkimista. Lähesty koiraa rauhallisesti puhellen. Voit houkutella koiraa luoksesi myös kyykistymällä maahan ”tutkimaan” herkkupalaa. Yritä vaikuttaa välinpitämättömältä, niin koira ei koe sinua uhkaavaksi.

Jos koira ei heti uskalla tulla luoksesi, heittele sille herkkupaloja. Heitä herkkupaloja kerta kerralta lähemmäs itseäsi, kunnes koira uskaltautuu kosketusetäisyydelle. Houkutteluun voi käyttää myös leikkikaluja. Leikkivä koira unohtaa helposti varovaisuutensa.

Anna kosketusetäisyydelle uskaltautuneen koiran haistella kättäsi. Saatat saada koiran kiinni myös tarjoamalle sille makupalan ja ottamalla samalla toisella kädellä kiinni sen kaulapannasta. Puhele koiralle kaiken aikaa rauhallisesti. Älä kuitenkaan taputa tai silitä tuntemattoman koiran päätä tai selkää. Koiralle pitää antaa mahdollisuus väistää lähestyvää ihmistä, koska nurkkaan ahdistettu koira saattaa käyttäytyä aggressiivisesti.

Jyrsijät houkutellaan esiin ruoalla

Karanneet jyrsijät saadaan parhaiten kiinni ruoan avulla. Jyrsijöiden syöteiksi sopivat mm. pähkinät, näkkileipä tai auringonkukansiemenet. Myös voimakkaasti tuoksuva tuoreruoka (esim. lihapullat tai nakinpalat) houkuttelee varsinkin kesyrottia. Voit houkutella koloon piiloutunutta jyrsijää esiin kepinnokkaan kiinnitetyllä ruokasyötillä. Pitele keppiä kolon suuaukon läheisyydessä. Saat jyrsijän kiinni, kun se uskaltautuu kolostaan sen verran, että eläimen niskanahasta saa tukevan otteen.

Oma häkki linnun turvapaikka

Linnun kiinnisaamisessa kaiken A ja O ovat lajitoverit ja ruoka. Häkki on linnun turvapaikka, ja se kannattaa siirtää ulos ovet avonaisina. Iltahämärissä häkin voi valaista, jolloin lintu löytää sen helpommin. Voit käyttää linnun pyydystämisessä myös houkutuslintua, joka laitetaan suuremman häkin sisään asetettuun pienempään häkkiin. Saat isompaan häkkiin lajitoveriaan tervehtimään pyrähtäneen linnun helposti kiinni sulkemalla häkin ovet. Yksinäisen linnun ”lajitoveri” on yleensä ihminen. Tämän linnun ihmiskaverin kannattaakin kutsua lemmikkiään luokseen lähietäisyydeltä.

Linnun pyydystämisessä on kokeiltu myös erilaisia puuhun viritettyjä, ruokintalavan päälle laukeavia häkkejä. HESYllä ei ole varmaa tietoa niiden toimivuudesta.