Zorro osaa rankan kiertolaiselämän jälkeen arvostaa arkirutiineja, joista mieluisimpia ovat juoksulenkit, pallopelit ja löhöily.
Amerikancockerspanieli Zorron elämäntaival alkoi karusti. Uroskoira joutui jo pienestä pitäen kovaan kiertoon ja ajelehti omistajalta toiselle aina Tampereelta Espooseen asti. Syksyllä 2004 Zorro oli jälleen vaarassa joutua kiertolaiseksi, kun sen silloinen, hieman alkoholisoitunut omistaja halusi luopua 6-vuotiaasta lemmikistään, koska väitti sen käyttäytyvän aggressiivisesti lapsia kohtaan. Onneksi Zorron omistaja otti yhteyttä HESY:n koiratalon johtavaan eläintenhoitajaan Anette Kareeseen, joka päätti etsiä koiraparalle kodin, jossa siihen kyettäisiin sitoutumaan.
– Zorro oli vuoteen 2004 mennessä ollut jo neljällä eri omistajalla, ja sen hoitoa oli lyöty pitkään laimin. HESY:lle tuotaessa koiran turkki oli takussa ja likainen. Jatkuvat elämänmuutokset olivat jättäneet koiraan jälkensä: Zorro oli stressaantunut ja koiratalolla uuden muutoksen kourissa se puri ahdistuksissaan yhtä vapaaehtoistyöntekijääkin, Kare muistelee.
Loppuvuodesta 2004 Zorrolle löytyi uusi koti Lopelta perheestä, jolla oli ennestään kaksi amerikancockerspanielia. Aluksi Zorro käyttäytyi uudessa kodissa levottomasti, olihan sen luottamus ihmiseen ollut jo useampaan otteeseen kovalla koetuksella. Koiran hermostuneisuus kuitenkin väistyi sen huomatessa, ettei uudesta kodista tarvinnutkaan lähteä heti minnekään.
Vakituinen ja huolehtiva koti tarjosi Zorrolle perusturvallisuuden tunteen, joka siltä oli aikaisemmin puuttunut. Väliaikaisuuden väistyessä koiran elämänilo ja -usko palasivat, ja siitä sukeutui pian varsinainen sydänten valloittaja.
– Pysyvyyden tunne teki Zorrolle ihmeitä, eikä se ole meidän luonamme käyttäytynyt koskaan aggressiivisesti. Pikemminkin Zorro on mallioppilas, joka on hyvällä käytöksellään hurmannut kaikki sukulaisemme ja tuttumme, kiittelevät Zorron HESY:ltä adoptoineet Tiina ja Tomi.
Eläkepäiviä maaseudun rauhassa
Kovista kokemuksistaan huolimatta Zorro on ollut ällistyttävän sopeutuvainen. Tiinan ja Tomin luona uuden tulokkaan mukautumista helpottivat alussa etenkin perheen naaraspuoliset koirat Chaka ja Jackie, joista jälkimmäinen nukkui pois joulukuussa 2008. Zorro hyväksyi talon naisvallan mukisematta.
– Zorro ei narttujen pompottelusta pahastunut. Uskon sen olleen tilanteeseensa pikemminkin tyytyväinen, sillä pieneen kokoonsa nähden Zorrolla on iso ego ja kiivaasti hyrräävät hormonit. Itse asiassa Zorro ei tule kovin hyvin toimeen muiden urosten kanssa. Se ei kaiketi kaipaa kilpailijoita reviirilleen.
Kauniimpi sukupuoli miellyttää Zorroa ilmeisesti yli lajirajojen. Tomi ja Tiina ovat ainakin huomanneet, että jenkki-luppakorva on erityisen kiintynyt emäntäänsä, jota se seuraa silmä kovana joka paikkaan. Isännän kanssa se ei sen sijaan jaksaisi aina vaivautua edes juoksulenkille.
Kuuden Zorron kanssa yhdessä vietetyn vuoden aikana Tiina ja Tomi ovat monesti miettineet sitä, minkä takia jotkut ihmiset haluavat luopua lemmikkistään, vaikka tämä olisi terve eikä aiheuttaisi mitään ongelmia.
– Onko kyse lyhytnäköisyydestä ja kyllästymisestä vai jostain muusta? Zorron kohtaloa miettiessä erityisen pahalta on tuntunut se, että niin moni oli valmis hylkäämään selvästi elämäniloisen koiran. Me haluamme tarjota Zorrolle nyt parhaan mahdollisen loppuelämän maaseudun rauhassa, pariskunta vakuuttaa.
Zorro täytti tämän vuoden helmikuussa kunnioitettavat 12 vuotta. Ihmisiässä laskettuna se tekee arviolta 72 vuotta. Karttuvat vuodet eivät ikinuoren seniorin elämänmenoa ole pahemmin hidastaneet.
– Kovassa kunnossa oleva luppakorva on lähdössä aina yhtä reippain mielin niin lenkille kuin pelaamaan palloa. Toki vuodet ovat hiukan kangistaneet Zorron jäseniä, mutta eivät onneksi sammuttaneet pilkettä silmistä. Mieleltään Zorro on kuin 2-vuotias, Tiina kuvailee.
**********************************************************************************************************************

Vilijonka ei irrota katsettaan emännästään, vaan seuraa tätä kaikkialle. Yhtä kiintynyt kissa on joulukuussa taloon muuttaneeseen lilliputtimaiseen kleinspitziin.
Vuosi sitten Vilijonka-kissa muutti yhteen Nina Katajamäen kanssa. Ensimmäisten viikkojen aikana kissa oli levoton, ja Nina sai maistaa sen teräviä hampaita kerran jos toisenkin. Muutaman yhteenoton jälkeen kissan mieli tasaantui, ja nykyään se seuraa emäntäänsä kaikkialle. Pienetkin erot ovat sille kestämättömiä.
– Vilijonka ryntää salamana ovelle tervehtimään minua kotiin tullessani. Aamusuihkun ajan se odottelee minua kylpyhuoneen oven takana, ja kylpemistäni killisilmä tapittaa ammeen reunalta. Heti ensimmäiseksi aamulla Vilijonka mönkii viereeni kehräämään.
Vilijonkalla on hyvä ruokahalu ja erinomaiset unenlahjat. Mieluiten se köllöttelee sohvan selkänojalla ja ottaa keväisin aurinkokylpyjä ikkunalaudalla. Raukeisiin kissanpäiviin viehtynyt Vilijonka on pohjimmiltaan kuitenkin energinen pakkaus ja kaipaa lepohetkien vastapainoksi liikuntaa. Toisinaan meno on niin villiä, että Ninaa ihan hirvittää.
– Matot saavat siinä todellakin kyytiä, kun tämä kissa ottaa spurtteja. Sään salliessa käymme valjaissa ulkoilemassa, mistä Vilijonkka vaikuttaa nauttivan paljon. Silti se tulee aina mielellään ulkoilun jälkeen kotiin ja käy unten maille.
Viime joulukuussa Vilijonka ja Nina saivat perheenlisäystä, kun heidän kotiinsa tassutteli Ekku, lilliputtimainen kleinspitz-pentu, jota Vilijonka on hellinyt kuin omaansa. Nyt Ninan kotona on kaksin verroin menoa ja vilskettä, sillä uudet ystävykset pistävät milloin pystyyn peuhakkaan painiottelun, milloin kiiruhtavat kilpajuoksuun.
– Ekun myötä Vilijonka on saanut ihan uutta vetreyttä. Se kiipeilee pitkin keittiön pöytiä ja helloja, mitä se ei kyllä ennen ole tehnyt kertaakaan! Tosin maha tuntuu rouvalla vaan kasvavan kovasta kuntoilusta huolimatta. Epäilenpä sen herkuttelevan salaa koiranruoalla.
***********************************************************************************************************************

Yksi suurimmista ongelmista pientaloalueilla on, että missään ei ole roskakoreja kakkapusseja varten. Kun koiransa tuotoksia kuljettaa kuumana kesäpäivänä viiden kilometrin lenkin ympäri katuja, huonolla tuurilla kakat leviävät hiutuneesta pussista kengille juuri kotikadulle saavuttaessa.
Nokialaiset koiranomistajat Johanna Hulkko ja Jussi Kallioniemi painiskelivat tämän koiranomistajille tutun ongelman kanssa vuosia, kunnes päättivät pitkällisen miettimisen jälkeen perustaa Koirankakkaroskis.fi-palvelun. Koirankakkaroskis on pientalon ulkoroskis, johon roskakorin omistaja on antanut ohikulkeville koiranulkoiluttajille luvan pudottaa koirankakkapussiin noukitut pökäleet.
Liity rinkiin – merkkaa roskiksesi!
16.4.2010 Älä salakuljeta eläintä ulkomailta
Lemmikkieläimen hankinta ulkomailta vaatii aina perusteellista harkintaa ja kunnollista perehtymistä Suomen maahantuontivaatimuksiin. Paneutuminen kannattaa, sillä ajattelematta maahan tuotu eläin joudutaan pahimmassa tapauksessa lopettamaan tai palauttamaan lähtömaahan.
Lue koko tiedote
*******************************************************************************************************************
HESY:n keväistä tuotevalikoimaa
T-paita aloittaa kesäkauden
T-paidat ovat HESY:n suosituimpia tuotteita. Hanki omasi! Valikoimassa on useita painatuksia. Koko- ja värivaihtoehdot vaihtelevat eri painatuksissa. Myös ladyfit-malleja ja lasten kokoja. Hinta 13 euroa. Tutustu mallistoon: http://www.hesy.fi/tuotteet.htm
Veikeä HESY-paita (uutuustuote)
Pitkähihainen ja tyköistuva, ladyfit-mallinen HESY-paita on uutuustuote, jossa on veikeä, kaksipuolinen käpälä-painatus. Koot: S-XL. Värivaihtoehdot ovat valkoinen, kirkkaansininen, tummansininen, punainen, ruskea ja musta. HUOM! Seuraavat koot/värit ovat loppuneet: koko XL (musta), koko L (ruskea ja musta) ja koko M (valkoinen ja musta). Hinta 15 euroa.
Topeliuksen Kewätkirja
Kirjailija Sakari Topelius oli perustamassa Suomen ensimmäistä eläinsuojeluyhdistystä pikkulintujen suojelemiseksi. Tästä Maj Föreningen –yhdistyksestä muotoutui myöhemmin Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry. Topeliuksen kirjoittama ja R. Hertzbergin kuvittama Kewätkirja ilmestyi 1894. Hinta 5 euroa.
Mitä tehdä eläimille?
Tutkija Salla Tuomivaara pohtii pamfletissaan eläinten asemaa yhteiskunnassamme ja eläinystävällisen maailman mahdollisuutta. Hinta 10 euroa.
Muista vastavalmistunutta onnittelukortilla
Kevät ja kesä ovat valmistujaisten, lakkiaisten ja rippijuhlien aikaa. Ilahduta vastavalmistunutta HESY:n hellyttävällä, eläinaiheisella onnittelukortilla. 1-osaiset kortit 0,50 euroa kappale, 10 kortin nippu 4 euroa. Tutustu valikoimaan: http://www.hesy.fi/tuotteet.htm
Ilahduta eläinystävääsi
HESY:n eläinsuojelupuodissa myydään paljon huokeita, kierrätettyjä eläintarvikkeita, kuten lämmittäviä eläinasuja, ulkoiluremmejä, ruokakippoja, leluja ja paljon muuta.
*************************************************************************************************************
Kulkukollin kirpputori

Kesäleningit ja muut hellevaatteet ovat saapuneet Kulkukollin kirpputorille. Eläinsuojelukeskuksen pihasiivessä sijaitsevasta aarreaitasta löytyy myös runsaasti koriste-esineitä, kukkaruukkuja, astioita ja pöytäliinoja keväisessä auringossa kylpevän pihan, pation ja kodin sisustukseen. Keventäjät ja kuntourheilijat voivat hakea inspiraatiota reippailuun kirpputorin urheiluvälineiden ja -vaatteiden valikoimasta.
Kulkukollin kirpputorille voi lahjoittaa kaikki tarpeettomat tavarat myytäväksi löytöeläinten hyväksi. (Isoja huonekaluja emme valitettavasti voi tilanpuutteen vuoksi ottaa vastaan).
Yhdyskunnantie 11
Avoinna:
ma-pe klo 15-18, la 12-15 ja
su 12-18.
Kirpputori on auki 13.5. klo 12-15
Perintöpuoti

Perintöpuoti on kirjojen, korujen, taulujen, astioiden, vaatteiden ja mitä erilaisimpien tavaroiden aarreaitta. Valikoima vaihtuu jatkuvasti, tervetuloa tekemään löytöjä! Mäkelänkatu 34, Vallila. Avoinna arkisin klo 11-18.
******************************************************************************************
Seuraava kuukausikirje ilmestyy kesäkuussa.
Aurinkoista kevättä!
Toivottavat HESY:n eläimet ja henkilökunta.
Jos haluat saada kuukausikirjeen sekä HESY:n tiedotteita ja tietoa tulevista tapahtumista suoraan sähköpostiisi, ilmoita asiasta sähköpostitse osoitteeseen: erja.veivo@hesy.fi
Lue:
Huhtikuun kuukausikirje
Maaliskuun kuukausikirje
Helmikuun kuukausikirje
*************************************************************************************************
Kodittomien eläinten avustustili:
NORDEA 200118-113063
********************************************************************************
Jäsenyys:
Voit tukea eläinsuojeluyhdistyksen toimintaa liittymällä jäseneksi. Aikuisilta jäsenmaksu on 25 euroa vuodessa ja nuorisojäseniltä (alle 18 v.) 15 euroa vuodessa. Ainaisjäsenyyden hinta on 15-kertainen vuosijäsenmaksu, yhteensä ainaisjäsenyyden maksu on siis 375 euroa.
Jäseneksi voit liittyä yksinkertaisesti maksamalla jäsenmaksun suoraan HESY:n tilille Nordea 200118-113063. Muista merkitä viestitietoihin oma nimesi, osoitteesi, syntymäaikasi ja maininta "Jäsenmaksu". Ainaisjäseniksi liittyvien tulee merkitä viestitietoihin maininta "Ainaisjäsenyys". Kaikki uudet jäsenet saavat noin parin viikon sisällä viimeisimmän jäsenlehden ja tietoa lähiajan tapahtumista.
********************************************************************************
Helsingin Eläinsuojeluyhdistys
Yhdyskunnantie 11, 00680 HELSINKI
Puh. (09) 54200 100 tai (09) 54200 101 Faksi: (09) 54200 142 Sähköposti: hesy@hesy.fi