Kokkiopiskelijoiden lopputyön tuotto yhteisöllisille hankkeille

Hyväntekeväisyyskahvila tukee HESYn koirataloa



Kokkiopiskelijat päättivät tehdä hyvää ja perustivat päättötyönään hyväntekeväisyyskahvilan (oikessa kuvassa Ulla Koivu laitimmaisena vasemmalla).

.
Hyväntekeväisyyskahvion leivonnaisten raaka-aineina käytetään paljon satokauden antimia. Kahvilan tuotosta osa lahjoitetaan HESYn koiratalolle.


Rentous, mukavuus ja yhteisöllisyys. Nämä ovat keskeiset elementit, joiden toteuttamiseksi kuusi ravintolakoulu Perhon kokkiopiskelijaa päätti rakentaa Espan lavalle kymmenen päivän ajaksi hyväntekeväisyyskahvilan. Hengen ravintona ”Syödään hyvin – Tehdään Hyvää Espan Lavalla” -niminen tapahtuma tarjoaa asiakkailleen esiintyjiä, musiikkia ja kulttuuria eri muodoissa. 

Kyseessä on opinnäytetyö, jonka tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä erilaisille pääkaupunkiseudun hankkeille, joista yksi on HESYn koiratalo. HESY on kiitollinen saamastaan tuesta, sillä yhdistys on parhaillaan hankkimassa uutta koirataloa, mikä on mittava projekti.

– Pelkkä tuottoa tavoitteleva lopputyöprojekti ei tuntunut meistä oikealta. Halusimme tehdä jotain yleishyödyllistä, ja ajatus hyväntekeväisyyskahvilasta vain tupsahti esille, kokkiopiskelija Ulla Koivu taustoittaa.

Aivan tyhjästä idea hyväntekeväisyyskahvilasta ei syntynyt. Koivu on asunut vuosia Yhdysvalloissa, jossa hän törmäsi erilaisia yhteisöllisiä hankkeita tukevaan kahvilaketjuun. Kahvilassa asiakas sai ostoksen yhteydessä poletin tipautettavaksi valitsemansa kohteen lahjoituskippoon, jonka tuotoksesta 20 % annettiin rahaksi muutettuna kyseiselle yhdistykselle.

Espan lavan kahvilassa noudatetaan samaa periaatetta. Jokainen asiakas saa helmen, jolla hän voi antaa äänensä yhdelle kuudesta kohteesta. Tuotto jaetaan kohteille äänten suhteessa. Lahjoituskohteet valittiin Facebookiin laitetun kyselyn pohjalta.

– Päätimme lähteä tukemaan kaikkia kuutta kohdetta, joita meille ehdotettiin. Mukana on pieniä ja isoja toimijoita, joita kaikkia yhdistää yleisen hyvän edistäminen.    

Kahvisalongin tunnelmaa

Helena ja Bertil istahtavat huojentuneina pöydän ääreen. Ulkona piiskaa sade, mutta edessä nököttää kaksi kupillista lämmintä kahvia ja uunituore korvapuusti. Espoolainen pariskunta on tullut varta vasten kahvilaan kupposelle, jo avajaispäivän ensitunneilla.

– Tämä on fantastinen idea. Hyväntekeväisyyden tukeminen oli tärkeä syy tuloomme. Samalla tämä sopii kulttuuripääkaupungin teemaan: tuttu kesäestradi on saanut uuden, tunnelmallisen ilmeen kahvilakulttuurin edustajana, Helena intoilee.

Espan lavan muodonmuutos lyökin ällikälle. Pirteät pöytäliinat, kotikutoiset räsymatot, värikäs verhoilu, helakka valaistus ja tuuheat ruukkusaniaiset ovat muuttaneet pelkistetyn esiintymislavan mitä kodikkaimmaksi pikkukahvioksi. Kolme kuvataideakatemian opiskelijaa on kantanut kortensa kekoon ja lainannut taidonnäytteitään kahvilan sisustuksen viimeistelyyn.

Timo Kokon tilataideteoksen puiset aalto-rakennelmat hallitsevat komeina kahvilan kattoa, Tiitus Petäjäniemen pelkistettyjä hahmoja esittävät taulut koristavat somina lavan toista seinää ja Inka Kynkäänniemen lasiin kiinnitetyt abstraktit teokset kuultavat läpi tunnelmallisesti päivänvaloa ja illan hämyä.  

Pöytiintarjoilu on kuin häivähdys keskieurooppalaisesta kahvisalongista. Harvinaista herkkua Suomessa. Hoppu väistyy hetkeksi taka-alalle, kun asiakkaaseen luodaan aito kontakti. Kyllä täällä kelpaa kahvitella.

– Olemme jatkamassa matkaa tästä Sipoon-mökillemme ja poikkeamme tänne uudelleen paluumatkalla Espooseen. Jos asuisin lähempänä, kävisin täällä päivittäin, kahvia hörppivä Helena tuumailee.


Bertil ja Helena tulivat Espoosta asti varta vasten kahviota testaamaan ja antoivat nisupullalle kehuja. Kukin asiakas saa itse valita lahjoituskohteensa.

Suussa sulavia satokauden antimia

Espan lavan kahvila perustettiin nopealla aikajänteellä. Idean syntymisestä avajaispäivään kului viikko. Töitä tehtiin aamusta iltaan. Porukka sai vuokrattua Espan lavan edullisesti. Kun tila oli selvillä, alkoi armoton puhelin- ja sähköpostirumba. Kylmäkalusteet, verhokankaat ja suurimmat kalusteet saatiin lainaksi eri firmoilta. Loput pienkalusteet oppilaat ovat tuoneet kotoaan tai tutuiltaan.

Leivonnaisten raaka-aineistakin osa on saatu lahjoituksena. Loput ostetaan itse. Tarjolla on pullaa, keksejä sekä suolaisia ja makeita piirakoita kyytipoikanaan kahvia, lukuisia erilaisia teelaatuja ja virvokkeita. Leivonnaisissa suositaan kotimaisia satokauden aineksia kuten kaalia ja omenoita.

Ruoat tehdään aamulla ravintolakoulu Perhon tiloissa. Iltapäivästä iltaan opiskelijat huhkivat kahvilassa. Vitriinissä on siis joka päivä tuoretta kahvileipää lähialueen raaka-aineista. Valikoima antaa valinnanvaraa joka lähtöön.

– Upeita antimia. Pulla maistuu kotona tehdyltä, ei miltään kaupan hyllytavaralta, Helena kiittelee.

Opiskelijoilta tapahtuma edellyttää lähes täydellistä omistautumista kahvilan pyörittämiselle. Kun kahvila on sulkemisajan jälkeen siivottu, Koivu ei osaa muuta ajatella kuin nukkumista.

– Perhe on joutunut joustamaan, mutta tämä on väliaikaista. Jaksan paineet asennoitumalla rennosti. Tämä on vain elämää, ei kaiken tarvitse olla täydellistä. Suurin energianlähteeni on hyvä mieli, jota saan tästä kaikesta. Tämä on ihanaa!

Suuria sydämiä

Koivu toivoo, että hyväntekeväisyyskohteet saavat tapahtuman ansiosta näkyvyyttä ja tukijoita. Helena ja Bertil yhtyvät toiveeseen. Hetkeksi Helena herkistyy, kun hänen mielensä valtaa perheen jo edesmennyt lemmikki: karkeakarvainen mäyräkoira David. 

– Davidillä oli suuri sydän. Kerran David sairastui. Olimme jo menettää toivomme, mutta eläinlääkäri sanoi hoitavansa koiran kuntoon. David eli siis kaksi koiranelämää, kunnes se 13-vuoden iässä kömpi mieheni sängyn alle ja nukkui pois. 

Helenan suru on vuosienkin jälkeen käsin kosketeltava, mutta kauniit muistot eivät kuole koskaan. Eläinrakkaalla ja vanhusten parissa vapaaehtoistyötä tehneellä Helenalla on suuri sydän itselläänkin. Jätettäköön hänen valitsemansa lahjoituskohde lukijoiden arvailtavaksi.  

HESY kiittää ravintolakoulu Perhon kokkiopiskelijoita ja kaikkia tukijoitaan ja kannustaa jokaista kynnelle kykenevää poikkeamaan kahville Espan lavalle. Tarjolla on vaikuttava valikoima herkullisia leivonnaisia, kuumia ja kylmiä juomia, vaihtuvia esiintyjiä sekä hyvää mieltä itselle ja muille.

Syödään hyvin – Tehdään Hyvää Espan Lavalla –tapahtuma (ke-su) 12.–23.9.

Facebook-sivut: https://www.facebook.com/events/377616688975345/

Tapahtuman lahjoituskohteet:

- Yeesi 
- SOS –lapsikylä Tapiolassa
- HOPE ry, pääkaupunkiseutu
- Helsingin eläinsuojeluyhdistys, koiratalo 
- Rinnekoti-säätiö, pääkaupunkiseudun hankkeet 
- Tyttöjen talo

*********

Suomen kissakunnan tuhatvuotinen tarina yksissä kansissa



Juuri ilmestynyt Kissojen Suomi – Katit historian poluilla -teos on jokaisen kissaihmisen käsikirja. Minna Keinäsen ja Harri Nymanin kirjoittaman kirjan sivuilla kissat tassuttelevat historian hämäristä kansanperinteen kautta nykyajan lemmikkielämään. Kirja tutustuttaa myös taiteen kissapersooniin, oikeisiin ja keksittyihin. Kissafilosofi kysyy, mitä kissa oikeastaan kertoo ihmisestä. Kattavassa opuksessa esitellään myös HESYn toimintaa ja kerrotaan yhdistyksen eläintenhoitajan luota uuden kodin löytäneen orpokissa Emman tarina.

Keinänen & Nyman: Kissojen Suomi - Katit historian poluilla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Saatavana SKS:n verkkokaupasta ja kirjamyymälästä (Mariankatu 7, Helsinki) sekä kirjakaupoista kautta maan.

 Lisätietoja: http://www.facebook.com/KissojenSuomi

*****************
HESY:n tuotevalikoimaa

Kestosuosikki! Hesyn T-paita
T-paidat ovat HESY:n suosituimpia tuotteita. Hanki omasi! Valikoimassa on useita painatuksia. Koko- ja värivaihtoehdot vaihtelevat eri painatuksissa Myös ladyfit-malleja ja lasten kokoja. Hinta 13 euroa. Tutustu mallistoon: http://www.hesy.fi/tuotteet.htm

Kankainen ekokassi
HESY:n kankainen ekokassi kulkee kätevästi mukana niin kauppaan, torille, urheiluharrastuksiin ja mökille. Painatuksena Dog Power, Cat Power ja Tassut. Värivaihtoehtoina ovat musta ja valkoinen. Hinta 5,50 euroa. 

Uutuustuote! Dog Power -paita 
Pitkähihainen, tyköistuva, ladyfit-mallinen Dog Power -paita. Kaksipuolinen painatus: selkäpuolella painatuskuviona on kaksi koiraa. Koot: S-XL Värivaihtoehdot: sininen ja musta. HUOM! Mainitse tilauksen yhteydessä, että tilattava paita on pitkähihainen. Hinta 15 €.

Eläinkortit
Tutustu HESYn korttivalikoimaan: http://www.hesy.fi/tuotteet.htm  ja http://www.hesy.fi/tuotteet%20uudet%20kortit.htm 
Yhden kortin hinta 0,50 euroa, 10 kappaleen korttinippu 4 euroa.

Lahjoja eläinystävälle
HESY:n eläinsuojelupuodissa myydään paljon huokeita, kierrätettyjä eläintarvikkeita, kuten ulkoiluremmejä, koiraruokakippoja, eläinasuja, leluja ja paljon muuta. Os. Yhdyskunnantie 11, avoinna ma-pe 10–18, su 15–18

***********************************************************************

Kulkukollin kirpputori



 
Kulkukollin kirpputorin valikoimasta löytyy paljon välikausivaatteita. Valikoimassa on runsaasti pitkähihaisia paitoja, farkkuja, takkeja ja muita syysvaatteita. Sisustajille on tarjolla mm. kynttilänjalkoja, astioita, pöytäliinoja ja koriste-esineitä. Urheilijat ja keventäjät voivat hakea inspiraatiota kuntoiluun kirpputorin urheiluvälineiden ja -vaatteiden valikoimasta. Kulkukollin kirpputorille voi lahjoittaa kaikki tarpeettomat tavarat myytäväksi löytöeläinten hyväksi. (Isoja huonekaluja, kodinkoneita ja patjoja, emme valitettavasti voi tilanpuutteen vuoksi ottaa vastaan).

Yhdyskunnantie 11 
Avoinna:
ma-pe klo 15–18, la 12–15 ja su 12–18

Perintöpuoti



Perintöpuoti on pullollaan hyvää ja huokeahintaista lukemista. Puodista löytyy lisäksi koruja, tauluja, astioita, vaatteita ja mitä erilaisimpia vanhoja aarteita. Valikoima vaihtuu jatkuvasti, tervetuloa tekemään löytöjä! Mäkelänkatu 34, Vallila. Avoinna arkisin klo 11–18.

***********************************************************************

Seuraava kuukausikirje ilmestyy lokakuussa. Väriloistokasta syksyä!

Toivottavat HESY:n eläimet ja henkilökunta.

Jos haluat saada kuukausikirjeen sekä HESY:n tiedotteita ja tietoa tulevista tapahtumista suoraan sähköpostiisi, ilmoita asiasta sähköpostitse osoitteeseen: erja.veivo@hesy.fi


Lue:
Heinä- ja elokuun kuukausikirje
Kesäkuun kuukausikirje
Toukokuun kuukausikirje
Huhtikuun kuukausikirje
Maaliskuun kuukausikirje
Helmikuun kuukausikirje
Tammikuun kuukausikirje 

Vuoden 2011 kuukausikirjeet: 
Joulukuun kuukausikirje 
Marraskuun kuukausikirje 
Lokakuun kuukausikirje 
Syyskuun kuukausikirje 
Elokuun kuukausikirje 
Heinäkuun kuukausikirje 
Kesäkuun kuukausikirje 
Toukokuun kuukausikirje 
Huhtikuun kuukausikirje 
Maaliskuun kuukausikirje 
Helmikuun kuukausikirje 
Tammikuun kuukauskirje

Linkit vuoden 2010 kuukausikirjeisiin löydät viime vuoden kuukasikirjeistä.

*********************************

Kodittomien eläinten avustustili:


NORDEA NORDEA 200118-113063
IBAN:FI09 2001 1800 113063
Rahankeräysluvan numero: 2020/2011/3426

******************************************************************************** 
Jäsenyys:

Voit tukea eläinsuojeluyhdistyksen toimintaa liittymällä jäseneksi. Aikuisilta jäsenmaksu on 25 euroa vuodessa ja nuorisojäseniltä (alle 18 v.) 15 euroa vuodessa. Ainaisjäsenyyden maksu on 375 euroa.

Jäseneksi voit liittyä yksinkertaisesti maksamalla jäsenmaksun suoraan HESY:n tilille Nordea 174530-130031. Muista merkitä viestitietoihin oma nimesi, osoitteesi, syntymäaikasi ja maininta "Jäsenmaksu". Ainaisjäseniksi liittyvien tulee merkitä viestitietoihin maininta "Ainaisjäsenyys". Kaikki uudet jäsenet saavat noin parin viikon sisällä viimeisimmän jäsenlehden ja tietoa lähiajan tapahtumista.

Rahankeräysluvan numero: 2020/2011/3426