Turvallinen ympäristö auttoi selättämään Ellun eroahdistuksen

Katukoiran kasvutarina


Ellu on Kallion katujen kulkuri, joka viihtyy nykyisessä kodissaan luonnonläheisessä Espoossa ja osaa jo olla yksin ahdistumatta.

Ellu on katujen koulima Kallion kasvatti. Tyttö löydettiin juoksentelemasta irrallaan laitapuolenkulkijoistaan tunnetussa kaupunginosassa. Kun omistajaa ei kuulunut eikä näkynyt, korjattiin koditon kulkuri turvaan Hesyn koiratalolle.

Karut kokemukset eivät kovettaneet Ellua, ja se valloitti välittömyydellään, seurallisuudellaan ja älykkyydellään kaikki koiratalon työntekijät. Yhtä suuren vaikutuksen tyttö teki Riikan perheeseen, joka tarjosi kulkurille uutta elämää Espoossa sijaitsevassa omakotitalossa.

– Ellu osoittautui heti hyvin ihmisrakkaaksi ja luottavaiseksi, enkä usko, että sille on tehty pahaa. Ehkä tyttö on kuulunut hyväntahtoiselle syrjäytyneelle, joka ei yrityksistään huolimatta ole kyennyt pitämään koirasta riittävän hyvin huolta, nelihenkisen lapsiperheen äiti toteaa.

Aivan mutkatonta Ellun kotiutuminen ei ollut. Hylätyksi tulemisen kokemus oli jättänyt koiraan jälkensä: voimakkaan eroahdistuksen, jonka kanssa oli taisteltava pitkään. Alkuaikoina Ellu irrotti ovilistat ja meinasi tulla ikkunoiden läpi päästäkseen kotoa poistuvan perheen perään.

Koiran eroahdistukseen ei tepsinyt edes lajikaverin seura. Hesyltä espoolaisperheeseen saapunut toinen koira, Puppe nimeltään, ilahdutti kyllä Ellua, mutta ei poistanut kerran kadulle unohdetun koiran sydäntä särkevää kotiväen kaipuuta. Lopulta Riikka ja hänen miehensä päättivät ottaa koiran mukaan työpaikalleen kiviveistämölle.

– Toimistolla Ellu otettiin ilolla vastaan. Sitä kehuttiin firman parhaaksi työntekijäksi, ja asiakkaatkin pitivät hilpeän hännänheiluttajan seurasta, Riikka kehaisee.

Vähitellen Ellu oppi luottamaan uuden perheen pysyvyyteen ja alkoi sietää paremmin isäntäväen poissaoloa. Kun aika oli kypsä, koira voitiin jo jättää työpäivien ajaksi kotiin yhdessä Pupen kanssa. Tytön stressaantunutta oloa ovat helpottaneet etenkin kouluikäiset lapset, jotka pääsevät pitkää päivää uurastavaa pariskuntaa aikaisemmin kotiin.

– Pojat vievät koiria kävelylenkille ja heittävät niiden kanssa keppiä niin reippaasti, että se pitää huolen koko nelikon kunnosta.

Nokkela temppumestari

Ellu on viisas koira, joka osaa tehdä lukuisia temppuja ja ymmärtää jopa ihmisen puhetta, kunhan vain keskittyy kunnolla kuuntelemaan. Ellu antaa tassua, käy maahan, istuu ja kävelee jopa kahdella jalalla komennosta, mutta pitää kyseisiä määräyksiä turhan helppoina ja kaipaa haastavampia tehtäviä.

– Kotona Ellu availee ovia ja laatikoita ja noutaa joskus postit ja limsapullonkin pyynnöstä. Ällistyttävintä on, että tyttö tietää tarkkaan, missä meidän ja naapurissa asuvan anoppimme tontin raja kulkee, eikä koskaan ylitä sitä, vaikka aluetta ei ole aidattu. Joskus hupsu koira istuu ryhdikkäänä tuolilla ruokapöydän ääressä kuin ihminen konsanaan, Riikka kuvailee.

Hänen perheensä tekee kaikkensa pitääkseen koirat tyytyväisinä. Arki-iltaisin aika kuluu lähimetsässä lenkkeillen. Välillä koiria virikkeellistetään kätkemällä asuntoon makupaloja, joita karvaturrit etsivät vimmatunlaisesti. Mukavaa ajanvietettä on myös pihalla vierailevien oravien tarkkailu.

Kaksi vuotta sitten Ellulla todettiin diabetes, mutta se ei energisen koiran menoa ole hidastanut. Sairaus pysyy aisoissa kahdesti päivässä annetun insuliinipistoksen ja tarkan ruokavalion avulla.

– Ellu syö dieettiruokaa, tavallista koiranruokaa ja muutaman puruluu päivässä. Herkut ovat pannassa. Tällä hetkellä Ellun sokeriarvot ovat taas koholla, ja olemme joutuneet lisäämään insuliiniannosta.

Riikka on eläinrakas koiraihminen. Ensimmäisen Emma-koiransa hän sai tuttavaltaan, joka oli pelastanut ison pentueen huonoista oloista. Toinen koira tuli hänelle pienenä pentuna Iisalmesta junassa. Ilman Riikan tarjoamaa kotia Lilliksi ristitty pentu olisi joutunut piikille. Kun Lillistä aika jätti, perhe päätti tällä kertaa ottaa seuraavat koirat eläinsuojeluyhdistykseltä.

– Heitteille jätettyyn eläimeen tutustuminen ja eläimen luottamuksen voittaminen on ollut palkitsevaa. Ellu on ollut huomattavasti helpompi tapaus kuin Puppe, jota on täytynyt tutustuttaa joka ikiseen ihmiseen erikseen herkkupalojen avulla. Koirien erilaiset luonteenlaadut johtunevat niiden toisistaan poikkeavista taustoista.

***********************************

Tapahtumat:

12.11. klo 11–15 Löytöeläinpäivä
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry ja Etsijäkoiraliitto ry esittelevät toimintaansa Myyrmannin Faunattaressa. HESY järjestää arpajaiset ja myy kannatustuotteitaan. Tule ja hae mm. joulukortit ajoissa! Tuotto käytetään kodittomien eläinten hyväksi. Etsijäkoiraliitto kertoo työstään kadonneiden lemmikkieläinten auttamiseksi. Päivän päätähtinä ovat suloiset ja taitavat etsijäkoirat. Tervetuloa rapsuttelemaan! Osoite: Kauppakeskus Myyrmanni, Iskoskuja 3 A 40.

12.–13.11. Lemmikkimessut
Hesy esittelee toimintaansa ja myy lemmikkieläintarvikkeita sekä yhdistyksen kannatustuotteita. Hesyn löydät osastolta 5g23. Helsingin Messukeskus, Messuaukio 1.

13.11. klo 12–15 Wanhojen tekstiilien myyntipäivä
Hesy myy Marimekon tuotteita, pitsilakanoita ja -liinoja, pöytäliinoja, retrokankaita yms. Tapahtumapaikka: Pitsilä, Mäkitorpanpolku 4 (käynti talon takaa).

27.11. klo 12–15 Wanhojen tekstiilien myyntipäivä
Hesy myy Marimekon tuotteita, pitsilakanoita ja -liinoja, pöytäliinoja, retrokankaita yms. Tapahtumapaikka: Pitsilä, Mäkitorpanpolku 4 (käynti talon takaa).

**************************************************

HESY:n tuotevalikoimaa

HESY:n seinäkalenteri 2012
Hesyn seinäkalenteri esittelee vuoden jokaisena kuukautena yhden yhdistyksen pelastaman eläimen kuvan ja onnellisen käänteen saaneen tarinan. Hanki omasi tai anna lahjaksi. Kuvat: Carl Collanus. Hinta 10 euroa. Tutustu ja tilaa: http://www.hesy.fi/joulutuotteet.htm

Joulukalenteri
Luukkujen availeminen ja niiden alta paljastuvien kuvien ihaileminen tuo tunnelmaa joulun odotteluun. Hesyn ihastuttavan joulukalenterin on tehnyt Maija Korpinen. Hinta 5 euroa. Tutustu ja tilaa: http://www.hesy.fi/joulutuotteet.htm

Joulukortit
HESY:n tunnelmalliset joulukortit ovat tulleet myyntiin. 1-osaiset kortit maksavat 0,50 euroa kappale, 10 kortin nippu maksaa 4 euroa ja 100 kappaletta 35 euroa. Kaksiosaiset kortit maksavat 1 euron kappale, 10 kortin nippu maksaa 8 euroa ja 100 kappaletta 70 euroa. Tutustu ja tilaa: http://www.hesy.fi/joulutuotteet.htm

Cat Power -sukat
Lämpimät ja urheiluun sopivat Cat Power -sukat ovat käytännöllinen isänpäivälahja.Sukan varressa hopeinen Cat Power -painatus. Värivaihtoehdot: vihreä, sininen ja harmaa. Yksi koko: 40–45. Hinta 2 euroa.

Eläinkortit
Ilahduta isää eläinaiheisella kortilla. Yhden kortin hinta 0,50 euroa, 10 kappaleen korttinippu 4 euroa. Tutustu korttivalikoimaan. Uutuuskortit: http://www.hesy.fi/tuotteet%20uudet%20kortit.htm
Kaikki eläinaiheiset kortit: http://www.hesy.fi/tuotteet.htm

Kestosuosikki! Hesyn T-paita
T-paidat ovat HESY:n suosituimpia tuotteita. Hanki omasi tai osta isälle lahjaksi! Valikoimassa on useita painatuksia. Koko- ja värivaihtoehdot vaihtelevat eri painatuksissa Myös ladyfit-malleja ja lasten kokoja. Hinta 13 euroa. Tutustu mallistoon: http://www.hesy.fi/tuotteet.htm

Kankainen ekokassi
HESY:n kankainen ekokassi kulkee kätevästi mukana niin kauppaan, torille, urheiluharrastuksiin kuin mökille. Painatuksena pallokissa, Cat Power, Dog Power ja kaksi koiraa. Värivaihtoehtoina ovat musta ja valkoinen. Hinta 5,50 euroa.  

Lahjoja eläinystävälle
HESY:n eläinsuojelupuodissa myydään paljon huokeita, kierrätettyjä eläintarvikkeita, kuten ulkoiluremmejä, koiraruokakippoja, eläinasuja, leluja ja paljon muuta. Os. Yhdyskunnantie 11, avoinna ma-pe 10–18, su 15–18.

Kaikkia tuotteita voi tilata myös puhelimitse ma–pe klo 10–17, puh. (09) 54200 100. Lisäksi tuotteita on myynnissä Eläinsuojelupuodissa. Os. Yhdyskunnantie 11, avoinna ma-pe 10–18, su 15–18.

*******************************************************************************

Kulkukollin kirpputori

Varustaudu talvikauteen tutustumalla Kulkukollin kirpputorin laajaan vaatevalikoimaan: myynnissä on takkeja, housuja, kenkiä, paitoja, villasukkia, lapasia ja muita lämpimiä vaatteita. Eläinsuojelukeskuksen pihasiivestä sijaitsevasta aarreaitasta löytyy myös runsaasti koriste-esineitä, kukkaruukkuja, astioita ja pöytäliinoja kodin sisustukseen. Urheilijat ja keventäjät voivat hakea inspiraatiota kuntoiluun kirpputorin urheiluvälineiden ja -vaatteiden valikoimasta. Kulkukollin kirpputorille voi lahjoittaa kaikki tarpeettomat tavarat myytäväksi löytöeläinten hyväksi. (Isoja huonekaluja emme valitettavasti voi tilanpuutteen vuoksi ottaa vastaan).

Yhdyskunnantie 11

Avoinna:
ma-pe klo 15–18, la 12-15 ja su 12–18.

Perintöpuoti



Perintöpuoti on pullollaan hyvää ja huokeahintaista lukemista. Puodista löytyy lisäksi koruja, tauluja, astioita, vaatteita ja mitä erilaisimpia vanhoja aarteita. Valikoima vaihtuu jatkuvasti, tervetuloa tekemään löytöjä! Mäkelänkatu 34, Vallila. Avoinna arkisin klo 11–18.

********************************************************************************

Seuraava kuukausikirje ilmestyy joulukuussa. Mukavaa joulun odottelua!

Toivottavat HESY:n eläimet ja henkilökunta.

Jos haluat saada kuukausikirjeen sekä HESY:n tiedotteita ja tietoa tulevista tapahtumista suoraan sähköpostiisi, ilmoita asiasta sähköpostitse osoitteeseen: erja.veivo@hesy.fi

Lue:
Lokakuun kuukausikirje
Syyskuun kuukausikirje
Elokuun kuukausikirje
Heinäkuun kuukausikirje
Kesäkuun kuukausikirje
Toukokuun kuukausikirje
Huhtikuun kuukausikirje
Maaliskuun kuukausikirje
Helmikuun kuukausikirje
Tammikuun kuukauskirje

Vuoden 2010 kuukausikirjeet:
Joulukuun kuukausikirje
Marraskuun kuukausikirje
Lokakuun kuukausikirje
Syyskuun kuukausikirje
Elokuun kuukausikirje
Heinäkuun kuukausikirje
Kesäkuun kuukausikirje
Toukokuun kuukausikirje
Huhtikuun kuukausikirje
Maaliskuun kuukausikirje
Helmikuun kuukausikirje

********************************************************************************

Helsingin Eläinsuojeluyhdistys
Yhdyskunnantie 11, 00680 HELSINKI
Puh. (09) 54200 100 tai (09) 54200 101
Faksi: (09) 54200 142
Sähköposti: hesy@hesy.fi