Hesyllä kodittomat lemmikit etsivät uusia koteja keskimäärin kolme kuukautta, mutta jotkut eläimet joutuvat odottamaan pysyvään kotiin pääsyä kauemmin. Tällä hetkellä Hesyn tiloissa on neljä kissaa, jotka ovat odottaneet uuteen kotiin pääsyä jo yli viisi kuukautta.
Freddy ja Jason
Freddy ja Jason löytyivät kesällä 2009 hylättyinä pahvilaatikosta Vantaan Vallinkoskelta. Niiden karun
elämän kulkua voi vain arvailla. Ilmeisesti kovat koettelemukset hitsasivat kissat yhteen, eikä niitä aiota
enää erottaa toisistaan. Freddy ja Jason ovat parhaita kaveruksia, mutta muita eläimiä ne eivät voi sietää.
Kissakaksikolle haetaan kotia maaseudulta, jossa niillä olisi ulkoilumahdollisuus.
Toivo uudesta kodista elää joka päivä.
Freddy ja Jason kaipaavat maaseudulle.
Elina ja Raisa
Toinen pitkään uuteen kotiin pääsyä odottanut kissapari ovat Elina ja Raisa, jotka saapuivat yhdistyksen hoiviin
elokuussa 2009. Raisalla on sydänvika, mutta sen hoito ei vaadi tällä hetkellä lääkitystä. Raisalta puuttuu myös
oikea silmä. Elinalla on munuaisvika, minkä vuoksi sillä on erikoisruokavalio. Molemmilla kissoilla on herpesvirus,
eli niitä ei voida luovuttaa koteihin, joissa on muita kissoja. Virus ei tartu ihmiseen. Koska Elina ja Raisa ovat sairaita, niille etsitään
saattohoitokotia, eikä niistä peritä luovutusmaksuja. Luonteeltaan Elina ja Raisa ovat varsinaisia halipussaajia:
hellyydenkipeitä ja ihmisen huomiota rakastavia tyttöjä. Tämä kissakaksikko valloittaa jokaisen sydämen,
kunhan niille vain annettaisiin siihen mahdollisuus.
25. helmikuuta Elinan ja Raisan elämässä tapahtui iloinen, käänteentekevä mullistus: ne pääsivät uuteen kotiin. Onnea matkaan tytöt!
Elina ja Raisa etsivät saattohoitokotia.
*************************************************************************************************************************
Viime syksynä HESY:lle tuli kertaheitolla 26 talvikkoa. Talvikko on yksi venäjänkääpiöhamsterin laji. Talvikot ruuhkauttivat eläintenhoitajien työtä, mutta tilanteesta on selvitty hyvin. Tällä hetkellä HESY:llä on enää yhdeksän talvikkoa, eli jo 17 hamsteria on löytänyt uuden kodin. Hellyttävistä talvikoista osa on päätynyt HESY:n työntekijöiden ja osa vapaaehtoisten koteihin. Myös monen asiakkaan sydän on sulanut niiden puuhasteluja seuratessa, ja näitä vastustamattomia, kananmunan kokoisia karvapalleroita on päätynyt myös heidän hoiviinsa.
Talvikoista vanhimmat ovat syntyneet vuonna 2008, ja ne kaikki etsivät eläkekoteja. Talvikko elää keskimäärin 2,5-3 vuotta. Talvikot ovat yleensä erakoita, eivätkä ne hyväksy lajikumppaneita reviirilleen. Eivät ne ihmisenkään seuraa liioin kaipaa, joten sylilemmikkiä kaipaaville ne eivät ole paras mahdollinen valinta. Puuhakkaita minihamstereita on kuitenkin ilo seurata: urheilulliset maratoonarit juoksevat iltaisin pitkiä lenkkejä juoksupyörässä ja sisustavat joka päivä pesäkoppejaan uuteen uskoon. Talvikko on pieni eläin, joka voi varomattomasti käsiteltäessä loukkaantua. Tämän vuoksi niitä ei suositella pienten lasten lemmikeiksi.
Lisätietoja: http://www.hamsteriyhdistys.net/

**************************************************************************************************************************
FIV-positiivinen kissa, joka kantaa kissojen immuunikatovirusta, ei kaipaa omistajaltaan paapomista ja uhrautumista, ainoastaan asiallista tietoa sairauden kulusta. Minna Sottinen tiesi tämän, kun hänen kotiinsa tassutteli viime kesänä Valtsu, Hesyltä adoptoitu, FIV-infektoitunut kissa. Uudessa kodissaan Valtsu tutustui Töpseliin, jolla silläkin on syntyperäinen FIV.
FIV on ihmisen HIV-infektioon verrattavissa oleva parantumaton sairaus. Minnaa surettaa, että eläinlääkäriasemilla FIV-kissat päädytään tämän takia usein lopettamaan heti tartunnan havaitsemisen jälkeen. Hän kertoo, että etsiessään ensimmäistä kertaa sairaudesta tietoja Internetistä hän löysi itsekin sivustoja, joissa FIV-positiiviset kissat kehotetaan lopettamaan, vaikka ne olisivat täysin oireettomia. Tämä johtuu ehkä osin tietämättömyydestä ja ennakkoluuloista, FIV-positiivisten kissojen puolesta puhuva Minna päättelee.
- Joissakin FIV herättää kauhunsekaisia reaktioita. He pelkäävät, että virus tarttuu ihmisiin tai perheen muihin eläinlajeihin, vaikka näin ei ole. FIV-virusta kantava kissa ei ole omistajalleen myöskään hoitotaakka, elämää haittaava riippakivi, jonka terveyttä on silmäiltävä koko kissan eliniän. Itse asiassa FIV-positiivinen kissa voi olla täysin oireeton useita vuosia. Saattaa käydä niinkin, ettei infektoituneen kissan virus aktivoidu lainkaan ja se kuolee aikanaan vanhuuteen.
FIV-positiivinen kissa tarvitsee hoitoa vasta, jos virus aktivoituu. Kun oireet viruksen aktivoiduttua pahenevat, mitään ei ole enää tehtävissä: silloin kissa on armeliaampi hyvästellä ja lopettaa. Kissan käyttäytymiseen tai olemukseen FIV ei oireettomassa vaiheessa kuitenkaan vaikuta. Töpseli ja Valtsukin ovat reippaita kissoja.
- Kissat ovat ottaneet asunnon omakseen. Ne leikkivät, kiipeilevät, tutkivat ja tuhoavat kaikki löytämänsä kasvit leikkokukista kaktuksiin. Luonteeltaan nämä kaksi kissaa ovat hyvin erilaisia. Valtsu on seurallinen ja vilkas, kun taas Töpseli on rauhallinen oman tiensä kulkija.
Valtsu päätyi Hesylle Kirkkonummen metsiköistä, joissa se vaelteli villikissalauman jäsenenä. Villikosta muovautui nopeasti luottavainen ja ihmisrakas, ja se on pitkällisen hiirijahdin jälkeen oppinut nauttimaan myös seisovan pöydän antimista. Siitä onkin kehkeytynyt turhia kursailematon kulinaristi.
- Turhan kranttu Valtsu ei ole ruoan suhteen: jopa raaka peruna kelpaa, ainoastaan inkivääriä ja sipulia se ei syö. Sen unenlahjatkin ovat ihailtavat. Nukkumapaikakseen unikeko kelpuuttaa minkä hyvänsä lämpimän tason.
Lue Valtsun ja Minna Sottisen koko tarina HESY:n keväällä ilmestyvästä jäsenlehdestä.

FIV-infektio ei haittaa Valtsun elämää. Se viettää yhdessä asuinkumppaninsa Töpselin (oikea kuva) kanssa kissanpäiviä herkutellen, leikkien ja nukkuen.
*********************************************************************************************************************************************************************
Lama lisäsi lemmikkien laiminlyöntejä
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry otti vuonna 2009 hoitoonsa 455 avun tarpeessa olevaa lemmikkieläintä. HESY:n hoiviin päätyy paitsi löytöeläimiä, myös niin sanottuja sosiaalitapauksia, eli sellaisia eläimiä, joiden omistajat eivät enää kykene hoitamaan lemmikkejään esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmien takia tai joiden omistaja on kuollut, joutunut hoitolaitokseen tai vankilaan. Eläinten määrä ja myös niiden lajijakauma pysyivät viime vuonna osapuilleen samoina kuin vuonna 2008, mutta sosiaalitapausten osuus kasvoi peräti viidenneksestä kolmannekseen.
****************************************************************************************************************************
Allakka pitää ajan tasalla
Auta itseäsi tai ystävääsi pysymään ajan tasalla HESY:n vuoden 2010 seinäkalenterilla, joka esittelee vuoden jokaisena kuukautena yhden yhdistyksen pelastaman eläimen kuvan ja onnellisen käänteen saaneen tarinan. Kierrätyspaperia. Tule ostamaan omasi Eläinsuojelupuodista (Yhdyskunnantie 11) tai tilaa postitse. Hinta 10 euroa.
Lämmin Cat Power –collegetakki vilukissalle
Tyköistuva, ladyfit-mallinen collegetakki lämmittää mukavasti paukkupakkasilla. Koot: XS-XXL. (Koko L loppunut). Väri: musta. Tule ostamaan omasi Eläinsuojelupuodista tai tilaa postitse. Hinta 25 euroa.
Uusi HESY-paita
Pitkähihainen ja tyköistuva, ladyfit-mallinen HESY-paita on talven uutuustuote, jossa on kaksipuolinen painatus. Koot: S-XL. Värivaihtoehdot ovat valkoinen, kirkkaansininen, tummansininen, punainen, ruskea ja musta. Hinta 15 euroa.
Eläinaiheisia kortteja joka lähtöön
HESY:llä on myynnissä lukuisia kauniita eläinaiheisia kortteja, joilla voi ilahduttaa ystäviä ja sukulaisia. 1-osaisen kortin kappalehinta on 0,50 euroa. Kymmenen kappaleen nippu 1-osaisia kortteja maksaa 4 euroa. Käy katsomassa valikoimaa osoitteessa: http://www.hesy.fi/tuotteet.htm
Lämmitä eläinystäväsi mieltä
HESY:n eläinsuojelupuodissa myydään paljon huokeita, kierrätettyjä eläintarvikkeita, kuten lämmittäviä eläinasuja, ulkoiluremmejä, ruokakippoja, leluja ja paljon muuta.
***************************************************************************************************************************
***************************************************************************************************************************
Seuraava kuukausikirje ilmestyy maaliskuussa.
Lumista talven jatkoa!
Toivottavat HESY:n eläimet ja henkilökunta.
Jos haluat saada kuukausikirjeen suoraan sähköpostiisi, ilmoita asiasta sähköpostitse osoitteeseen: erja.veivo@hesy.fi
*****************************************************************************************************************************'
Kodittomien eläinten avustustili:
NORDEA 200118-113063
*****************************************************************************************************************************
Jäsenyys:
Voit tukea eläinsuojeluyhdistyksen toimintaa liittymällä jäseneksi. Aikuisilta jäsenmaksu on 25 euroa vuodessa ja nuorisojäseniltä (alle 18 v.) 15 euroa vuodessa. Ainaisjäsenyyden maksu on 300 euroa.
Jäseneksi voit liittyä yksinkertaisesti maksamalla jäsenmaksun suoraan HESY:n tilille Nordea 200118-113063. Muista merkitä viestitietoihin oma nimesi, osoitteesi, syntymäaikasi ja maininta "Jäsenmaksu". Ainaisjäseniksi liittyvien tulee merkitä viestitietoihin maininta "Ainaisjäsenyys". Kaikki uudet jäsenet saavat noin parin viikon sisällä viimeisimmän jäsenlehden ja tietoa lähiajan tapahtumista.
*****************************************************************************************************************************
Helsingin Eläinsuojeluyhdistys
Yhdyskunnantie 11, 00680 HELSINKI
Puh. (09) 54200 100 tai (09) 54200 101
Faksi: (09) 54200 142
Sähköposti: hesy@hesy.fi