Siri (vasen ja keskimmäinen kuva) on tuulenpuuska, joka pysyy vain hetken sylissä ja on taas menossa. Sipi (oikea kuva) on sosiaalinen, rauhallinen ja ihmisläheinen.
– Nyt olemme onnellinen perhe, huokaa Tarja Taskinen, joka on saanut vuoden sisällä kotiinsa perheenlisäystä kahdesta Hesyn kissasta.
Huojentuneen olon ymmärtää, kun kuulee Taskisen raskaasta menetyksestä vajaa vuoden takaa ja sopeutumisesta uuteen elämäntilanteeseen nykyisten asuinkumppaneiden kanssa. Sairaalassa toimivan naisen Mimmi-kissa menehtyi viime vuonna. Olo oli orpo, kun tuttu olento ei ollut enää jaloissa pyörimässä. Taskisella oli aivan erityinen suhde Mimmiin, joka ilmestyi hänen elämäänsä 17 vuotta sitten.
– Lomailin Pohjanmaalla, kun naapuri ampui alueella oleilleen kissapentueen emon. Kissa oli hänen mielestään "holtiton yksinhuoltajaäiti", joka teki pentuja mutta ei hoitanut niitä. Lisäpontta naapurin ampumishaluihin antoi kissan geenivirhe, jonka takia sen kaikki pennut piti aina lopettaa. Alueen asukkaat löysivät ammutun emon pennuista vain Mimmin, joka oli välttynyt geenivirheeltä, vaikka se oli saman sukuhaaran kissa. Kolmiviikkoinen poikanen oli vaarassa menehtyä, ja päätin pelastaa sen. Olin Mimmille varaemo, ja se samaistui melkein liikaa ihmiseen.
Mimmi oli Taskisen ensimmäinen oma kissa, jonka hän oli ottanut aikuistuttuaan ja lähdettyään maailmalle. Tie vei kaksikon Helsinkiin, ja vuodet vierivät. Lemmikki ja omistaja hitsautuivat yhteen. Sitten sattui se vääjäämätön: vanhuus vei Mimmin. Vaikka kuolema on osa elämää, oli luopuminen kissavanhuksesta Taskiselle kova paikka.
– Koti oli tyhjä, kun monien vuosien hellimisen ja hoivaamisen kohde oli poissa. Lohtua antoi se, että Mimmi pysyi seniori-ikään asti perusterveenä ja sai kuolla rauhassa omassa rakkaassa kodissaan.
Tyyntä myrskyn jälkeen
Rajun ensikohtaamisen jälkeen kissat ovat ystävystyneet ja syövät nykyään jo samalta kupilta.
Kun Mimmin kuolemasta oli kulunut aikaa ja surutyö oli tehty, Taskinen oli valmis avaamaan kotinsa ovet uusille orvoille ja kodittomille. Hän törmäsi Hesyllä vieraillessaan Siriin, jonka omistaja oli joutunut luopumaan lemmikistään elämäntilanteen muutosten takia. Kissa päätyi Taskisen hoiviin.
Alku sujui mutkattomasti toisiin tutustuen.
– Ensimmäisen yön nukuimme kahden tunnin pätkissä vieretysten kuin pariskunta. Siri kehräsi ja tamppasi tassujaan onnellisena vuoronperään molempien kylkieni päällä.
Käänne saapui vesivahingon ja tilapäisen evakon muodossa. Ongelmat alkoivat kärjistyä väliaikaisessa asunnossa. Siri alkoi järsiä nenäliinapakettien muoveja ja WC- sekä talouspaperia. Kirjahyllystä ja pöydiltä alkoi tippua tavaroita, niiden mukana särkyi yksi matkamuistoesinekin. Stressaantunut Siri purki turhautumistaan ympäristöön, eikä Taskinen kyennyt tarjoamaan sille riittävästi tekemistä.
Tilanne ei rauhoittunut kotiin paluun jälkeenkään. Kissalle oli hankittava seuralainen. Tie vei jälleen Hesylle, josta mukaan tarttui Sipi, Tapaninvainiosta löytynyt kissaherra. Kissakaveri ei tuntunut palauttavan rauhaa kotiin, kaikkea muuta. Kaksikon ensikohtaaminen oli myrskyisä.
– Ensimmäiset kaksi viikkoa koti oli täynnä sihinää, murinaa ja yhteenottoja. Tarjosin ruoat eri paikkoihin. Sipi puri minua ja Siriä. Aloin olla toivoton pojan kanssa, mutta en luovuttanut.
Kolmannen viikon jälkeen tilanne asettui. Nykyään kissat syövät jo samalta lautaselta ja kommunikoivat sopuisasti keskenään.
– Kissat seuraavat ja matkivat toistensa touhuja. Sipi on sosiaalinen, rauhallinen ja ihmisläheinen. Siri on tuulenpuuska: pysyy hetken sylissä ja on taas menossa. Sipin tulon myötä Siri on tosin muuttunut aikuismaisemmaksi.
Kissa kirstunvartijana
Sipille ja Sirille on kehittynyt uudessa kodissa jokapäiväisiä rutiineja, joita ilman Taskisen arkielämä tuntuisi tyhjältä. Sipi on hänen seuranaan aamukahvilla, raapii aikansa päivän lehteä ja asettuu `”lukutuokion” päätteeksi lehden päälle makaamaan. Kun Taskinen palaa töistä ja heittää käsilaukkunsa sängylle, ryhtyy Sipi kirstunvartijan toimeen asettumalla laukun päälle makaamaan.
– Sipi tallettaa laukkua vatsansa alla aina siihen asti, kunnes olen pukenut yöpuvun ja kuiskaan kissalle: ”aletaan pikkuhiljaa mennä nukkumaan”.
Nämä maagiset sanat kuultuaan Sipi laittaa ensin Sirin yöpuulle ja rientää sitten nukuttamaan emäntää. Sipillä on tapana rentouttaa Taskista tamppaamalla tassuilla hänen kipeitä jäseniään ja asettumalla sitten kolottavien kohtien päälle lämmittäväksi peitoksi niin, että kipu hellittää. Vastavuoroisesti Taskinen hellii Sipiä kampaamalla tämän turkkia, mikä saa kissan hurmiotilaan. Siri asennoituu sukimiseen eri tavoin ja pistää kaiken leikiksi.
– Nähtävästi neito on sitä mieltä, että sen vatsan alla saa olla ”villahousut”, Taskinen tuumaa.
Taskinen on ristinyt Sirin ja Sipin napapiirin sankareiksi. Selvyyden takia mainittakoon, että Taskinen risti kissat napapiirin sankareiksi jo ennen samannimisen elokuvan ensi-iltaa, eikä nimitys liity mitenkään kyseiseen filmiin.
– Nimi sai alkunsa kissojen koomillisista ja monet naurut kirvoittaneista touhuista. Lempinimi saattaa olla myös enne jostain tulevasta tapahtumasta, joka tulisi tapahtumaan Napapiirin seutuvilla Pohjois-Suomessa, Taskinen lisää arvoituksellisesti.
Tapahtuma tullee kissakaksikon enteellisen lempinimen mukaan olemaan urhoollinen ja mieluisa.
********************************************************************
Vuoden 2013 alussa EU:ssa on määrä astua voimaan kielto, joka estää kaikkien eläimillä testattujen kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden myynnin unionin sisällä. Nyt on kuitenkin vaarana, että viranomaiset siirtävät kiellon voimaanastumista siitä huolimatta, että kiellolla on erittäin laaja EU-kansalaisten tuki. Jo tällä hetkellä kaikki kosmetiikan eläinkokeet on kielletty EU-alueen sisällä, mutta alueelle saa tuoda myyntiin kosmetiikkatuotteita, jotka on testattu eläinkokein. Jos myyntikiellon voimaanastuminen lykkääntyy, merkitsee se kärsimyksiä tuhansille koe-eläimille koko jatketun siirtymäajan.
ECEAE (European Coalition to End Animal Experiments) on käynnistänyt vetoomuksen kerätäkseen nimiä eläinkokein testatun kosmetiikan myyntikiellon takarajan pitämiseksi. Sano EI kosmetiikan julmille eläinkokeille ja allekirjoita vetoomus.
***************************************************
PAFi (Pro Animals Finland) on vuonna 2005 perustettu yhdistys, joka pyrkii auttamaan keskitetysti yhtä tahoa kerrallaan luomaan kestävään kehitykseen perustuvaa eläinsuojelua. Ensimmäinen sekä varmasti vielä monivuotinen yhteistyökumppanimme syksystä 2005 saakka on ollut Pro Animals Romania (PAR), joka ylläpitää yli 500 kodittoman koiran tarhaa Targu-Jiun kaupungissa Romaniassa sekä huolehtii Gorjin läänin eläinsuojeluasioista.
Kaiken toimintamme lähtökohtana oli alusta alkaen ongelmien kanssa painivien yhteisöjen auttaminen paikallisesti eli siellä, missä ongelmat syntyvät ja missä niihin on pyrittävä järkevästi ja tehokkaasti vaikuttamaan. Pro Animals Romanian perustajilla Carmena Serbanoiulla ja hänen tyttärellään Patricialla onkin perusteellinen tuntuma paikallisiin viranomaisiin eläinsuojeluasioiden edistämisessä yli kymmenvuotisen toimintansa ajalta.
Uuden tarhan rakennusprojekti
Targu-Jiun nykyinen tarha on alkeellinen, ja se sijaitsee osin kaupungin ja osin yksityisen henkilön omistamalla maalla. Alue on kasvanut vuosien varrella vilkkaaksi liikekeskusalueeksi, eivätkä koiratarhan takana olevan tiheä asutusalueen omistajatahot halua sitä lähelleen. Tarha on ollut häätöuhan alla jo pitkään. Alkukeväästä PAR sai vihdoin Targu-Jiun kaupungilta lupauksen perustaa uuden tarhan vanhalle, kunnostettavalle teollisuusalueelle, mikäli yhdistys saa viimeistään vuoden loppuun mennessä kerättyä tarhan toimintaa varten 50 000 euron alkupääoman. Toiveikkaina hankkeen onnistumisesta työt uudella tarhalla alkoivat toukokuun puolessavälissä. Tähän mennessä hallikompleksin rosoista piha-aluetta on tasoiteltu traktorilla.
Seuraavaksi PAR aikoo laatia arkkitehdin kanssa tarvittavat suunnitelmat ja piirrokset uudesta tarhasta sekä hankkia mm. terveysministeriön vaatimat luvat tarhaa varten. Tämän jälkeen PAR:n tulee esittää projektisuunnitelmat ja vaaditut luvat kaupungintalolla, jotta hankkeelle saadaan tarvittavat rakennusluvat.
Varainkeruu uuden tarhan hyväksi
PAR:lla ei ole vielä uutta tarhaa varten tarvittavaa 50 000 euron pääomaa, jota kaupunki edellyttää sopimuksessaan. PAFi on kerännyt vuosien saatossa n. 24 000 euron pesämunan uuden tarhan rakentamiseksi Targu-Jiun kaupunkiin. Uuden tarhan perustamista varten tarkoitettu pääoma pitäisi saada kokoon puolen vuoden sisällä, mutta jo nykyinen pesämuna kuluu tarhalla tehtäviin pakollisiin muutostöihin. Aika on siis kortilla. PAFi haluaa kuitenkin uskoa, että PAFi ja PAR tukijoineen kykenevät saavuttamaan tavoitteen ja osoittamaan näin sekä Tg-Jiun päättäjille että koko maailmalle mitä on suomalainen sisu!
Sinun tukeasi tarvitaan, jotta PAR:n hoivissa oleville yli 500 koiralle saataisiin uusi kotitarha ja lukuisille kaupungin kaduilla asustaville eläimille apu. Lahjoitukset uutta tarhaa varten ovat tervetulleita alla olevalle tilille. PAFi ja PAR kiittävät lahjoittaneita nöyrin sydämin.
Autathan PAFia suuressa haasteessa levittämällä tietoa uuden tarhan rakennusprojektista mahdollisimman laajalle. Voit tulostaa tai tilata PAFin Anna elämä eurolla -esitteitä , joita voit laittaa ilmoitustauluille ja viedä paikallisiin eläintarvikeliikkeisiin. Sosiaalinen media on helppo keino levittää sanaa: voit kutsua ystäviäsi jäseneksi PAFin tai PAR:n Facebook-sivulle tai kertoa PAFista omalla FB-seinälläsi. Voit myös halutessasi järjestää kirpputorimyyntiä tai varainkeruutempauksia kaveripiirissä tai työtovereiden kesken.
Kiitos jo etukäteen kaikille suurenmoisesta tuestanne jatkossakin. Tämä on meidän kaikkien yhteinen projekti.
Kiitos tuestasi!
Pro Animals Finland
Rahankeräyslupa
OKH604A/ESLH-2009-08762/Tu-52
Pankkitili
(504506-291815)
IBAN: FI08 5045 0620 0918 15
SWIFT: OKOYFIHH
www.pafiry.net ja www.proanimalsfinland.net
***************************************************
Uutiset
7.6.2011 Kuuma keli voi koitua lemmikin kohtaloksi
Suomeen saapuva helleaalto kasvattaa jälleen eläinten karkailuriskiä. Kissojen ja lemmikkilintujen omistajien on syytä verkottaa ikkunat ja parvekkeet ja tarkistaa, että verkot ovat pitäviä eikä niissä ole rakoja, joista eläin pääsisi karkuun. Lue koko tiedote.
***************************************
HESY:n tuotevalikoimaa
Kestosuosikki! Hesyn T-paita
T-paidat ovat HESY:n suosituimpia tuotteita. Hanki omasi kesäksi! Valikoimassa on useita painatuksia. Koko- ja värivaihtoehdot vaihtelevat eri painatuksissa Myös ladyfit-malleja ja lasten kokoja. Hinta 13 euroa. Tutustu mallistoon: http://www.hesy.fi/tuotteet.htm
Kankainen rantakassi
HESY:n kankainen ekokassi kulkee kätevästi mukana kesän riennoissa niin torille, rannalle, mökille kuin piknikillekin. Painatuksena pallokissa, Cat Power, Dog Power ja kaksi koiraa. Värivaihtoehtoina ovat musta ja valkoinen. Hinta 5,50 euroa.
Rintanapit
Hesyn rintanappi välittää hyvää sanomaa. Valikoimassa erilaisia eläinten kuvia ja tekstejä (mm. Cat Power, Hanki elämä Hesystä, Eläin ei ole lelu yms.). Hinta 1 euro.
Kewätkirja
Sakari Topelius perusti 1870 Suomen ensimmäisen Maj Föreningen -nimisen eläinsuojeluyhdistyksen pikkulintujen suojelemiseksi. Tästä ”Kevätyhdistyksestä” tuli myöhemmin Hesy. Vuonna 1894 näki päivänvalon Topeliuksen tekstiin ja R. Hertzbergin ihastuttaviin kuviin perustuva pikku kirjanen "Ensimmäinen kewätkirja Suomen kewätyhtiöille". Sivuja tässä nidotussa laitoksessa on 30. Hinta 5 euroa.
Uutuus! Eläinkortit
Hesyn korttivalikoima on monipuolistunut uusilla eläinaiheisilla korteilla. Yhden kortin hinta 0,50 euroa, 10 kappaleen korttinippu 4 euroa. Tutustu uutuuskortteihin: http://www.hesy.fi/tuotteet%20uudet%20kortit.htm
Lahjoja eläinystävälle
HESY:n eläinsuojelupuodissa myydään paljon huokeita, kierrätettyjä eläintarvikkeita, kuten ulkoiluremmejä, ruokakippoja, leluja ja paljon muuta. Os. Yhdyskunnantie 11, avoinna ma-pe 10-18, su 15-18
*******************************************************************************

Kesävaatteet ovat saapuneet Kulkukollin kirpputorille: valikoimassa on kukkamekkoja, uimapukuja, T-paitoja, shortseja ja muita ilmavia hellevaatteita. Pihan somistamiseen ”kirpulta” löytyy huokeita kukkavaaseja, koriste-esineitä, astioita, kukkaruukkuja, pöytäliinoja yms. Laaja urheiluvälinevalikoima palvelee reippailijoita ja keventäjiä, ja kirjojen ystävät löytävät kirpputorin laajasta valikoimasta huokealla lukemista laidasta laitaan, eurolla saa viisi kirjaa. Kulkukollin kirpputorille voi lahjoittaa kaikki tarpeettomat tavarat myytäväksi löytöeläinten hyväksi. (Isoja huonekaluja ja kodinkoneita emme valitettavasti voi tilanpuutteen vuoksi ottaa vastaan).
Yhdyskunnantie 11
Avoinna:
ma-pe klo 15-18, la 12-15 ja su 12-18.
Perintöpuoti on pullollaan hyvää ja huokeahintaista lukemista. Puodista löytyy lisäksi koruja, tauluja, astioita, vaatteita ja mitä erilaisimpia vanhoja aarteita. Valikoima vaihtuu jatkuvasti, tervetuloa tekemään löytöjä! Mäkelänkatu 34, Vallila. Avoinna arkisin klo 11-18.
********************************************************************************
Seuraava kuukausikirje ilmestyy heinäkuussa. Leppoisaa kesää!
Toivottavat HESY:n eläimet ja henkilökunta.
Jos haluat saada kuukausikirjeen sekä HESY:n tiedotteita ja tietoa tulevista tapahtumista suoraan sähköpostiisi, ilmoita asiasta sähköpostitse osoitteeseen: erja.veivo@hesy.fi
Lue:
Toukokuun kuukausikirje
Huhtikuun kuukausikirje
Maaliskuun kuukausikirje
Helmikuun kuukausikirje
Tammikuun kuukauskirje
Vuoden 2010 kuukausikirjeet:
Joulukuun kuukausikirje
Marraskuun kuukausikirje
Lokakuun kuukausikirje
Syyskuun kuukausikirje
Elokuun kuukausikirje
Heinäkuun kuukausikirje
Kesäkuun kuukausikirje
Toukokuun kuukausikirje
Huhtikuun kuukausikirje
Maaliskuun kuukausikirje
Helmikuun kuukausikirje
********************************************************************************
Helsingin Eläinsuojeluyhdistys
Yhdyskunnantie 11, 00680 HELSINKI
Puh. (09) 54200 100 tai (09) 54200 101
Faksi: (09) 54200 142
Sähköposti: hesy@hesy.fi