Elinan ja Raisan suuri elämänmuutos

Vihdoin omaan kotiin

HESY:n hoiviin elokuussa 2009 tullut kissakaksikko, Elina ja Raisa, pääsivät pitkän odottelun jälkeen 25. helmikuuta uuteen kotiin. Aluksi tyttökissat säikkyivät uudessa miljöössä kaikkea.

– Voin kuvitella, mikä shokki niille oli muuttaa lasiseinäisestä loikoiluloosista huusholliin, jossa on ääniä, hajuja, huonekaluja, soittimia, akvaario, iso taulutelevisio ja ihmisiä, jotka kävelevät huoneesta toiseen ja saattavat välillä pistää kiireessä pieneksi juoksuksikin, kissat adoptoinut Tanja Kuronen kertoo.

Uudessa kodissa kissat hakeutuivat aluksi piilopaikkoihin, joista ne saattoivat turvallisen etäisyyden päästä tutustua vieraaseen ympäristöön ja sen elämäntahtiin. Kissat kuitenkin sopeutuivat muutamassa päivässä eloisaan kotiin, vaikka ne olivat HESY:llä tottuneet tiettyihin päivittäin toistuviin rutiineihin. Kuronen päätti adoptoida Elinan ja Raisan, koska ne ovat rauhallisia, aikuisia kissoja, eivät verhoissa roikkuvia ja sähiseviä villikkoja. Luonteeltaan Elina ja Raisa ovat lempeitä ja seurallisia. Elina on kaksikosta rohkeampi ja uteliaampi, Raisa on varautuneempi.

– Jos jostain kuuluu äkkinäinen ääni, Elina juoksee sitä kohti, mutta Raisa pinkaisee pakoon. Elina antaa käsitellä itseään panematta hanttiin. Sitä saa silitellä, halia ja nostella. Raisa ei siirtelystä pidä, mutta vanhalla rouvalla on toki oikeus itse päättää, minne menee.

Svengaava duo!

Raisan ja Elinan puheliaisuutta Kuronen on huvittuneena hämmästellyt. Ne juttelevat joka päivä ja yllättävän ronskilla tyylillä.

- Mitenkään hempeitä tyttöjen puheäänet eivät ole, vaan niiden pakinointi muistuttaa pikemminkin kiroilua. Aina tyttöjen ”manailun” jälkeen tarkistankin heti niiden hiekkalaatikon, ruokakipot ja vesiastiat siltä varalta, että ne protestoivat emännän huonoa huolenpitoa mouruamalla: ”Palveluskunta pirskatti vie! Laatikossani on kakkaa!”, Kuronen naurahtaa.

Kissojen kehräyskin on melko äänekästä. Raisa hyrrää Kurosen mukaan kuin vanha proomu: kovaa ja matalalta. Elinalla on modernimpi koneisto ja rullaavampi kehruuääni.

- Yhdessä kissat muodostavat kerrassaan svengaavan duon. Aamuisin ne kiehnäävät jaloissa ja kehräävät keittiössä niin, että lattia tärisee!

Kissoilla on monia hauskoja tapoja. Elina tulee esimerkiksi ovelle tervehtimään kotiin saapuvaa ja tunkee seuraksi niin kukkia istuttamaan kuin ruokaa laittamaan. Elinalla on myös tapana pompata tietokoneen näppäimistön tai ruokapöydällä lepäävän Helsingin Sanomien päälle makaamaan aivan kuin ne olisi asetettu paikoilleen juuri sitä varten. Iltaisin Elina käpertyy televisiota katselevan Tanjan kainaloon tai vatsan päälle loikoilemaan Raisan kiinnittyessä hänen kylkeensä.

- Mikään maailmassa ei ole niin pehmeää kuin Raisan masu, kun se retkottaa selällään sohvalla pitkänä puikulana.

Kissat käyttäytyvät Kurosen mukaan huomaavaisesti toisiaan kohtaan. Ne haluavat molemmat saada osansa silityksistä, mutta eivät koskaan työnnä toista pois silittäjän käden ulottuvilta. Sen sijaan ne haistelevat ja puskevat toisiaan hellästi ja ovat valmiita jakamaan rapsutukset tasapuolisesti.

Keväisiä happihyppelyitä

Raisalla on sydänvika, joka ei tällä hetkellä vaadi lääkitystä. Elinalla on munuaisvika, minkä vuoksi sillä on erikoisruokavalio. Molemmilla kissoilla on myös herpesvirus, joka ei tartu ihmiseen. Koska Elina ja Raisa ovat sairaita, etsittiin niille saattohoitokotia eikä niistä peritty luovutusmaksua. Kuronen kertoo, että kissojen kanssa kaikki on tähän asti sujunut ongelmitta.

- Kissojen vointi ei minua huoleta, sillä ne ovat onnellisen oloisia ja luotan siihen, että eläinlääkäri ei pidä kissoja hengissä liian kauan, vaan vain sen verran kuin ne ovat elämäniloisia eivätkä kärsi. Se minua pikemminkin vaivaa, että kissoja ylipäätään jätetään heitteille. Että ihmiset eivät hoida lemmikkejään tai hankkivat niitä liikaa, Kuronen pohtii.

Onneksi välinpitämättömien ihmisten lisäksi on myös hänen kaltaisiaan hyväntekijöitä, jotka ovat valmiita auttamaan kovia kokeneita eläimiä, tarjoamaan niille huolenpitoa ja virikkeitä. Keväällä heti hankien sulettua Kuronen aktivoi kissojaan totuttamalla niitä ulkoiluun.

- Ensin otamme Elinan ja Raisan kanssa happihyppelyitä valjaissa kevätauringon lämmittämällä parvekkeella. Sitten siirrymme haistelemaan nurmikkoa. Raisaa en ulkoiluun kuitenkaan viitsi vaatia, jos se sitä jännittää. Se kun on Elinaa vähän arempi.

**************************************************************************************************************

Vauhdikas Jumppakuutio

Valkoinen talvikko nimeltään Jumppakuutio sai uuden kodin lokakuussa -09, hieman HESY:lle saapumisensa jälkeen. Nimi viittaa epäilemättä hamsterissa välittömästi havaittuihin urheilullisiin taipumuksiin; juoksupyörä pyörii ahkeraan ja toisinaan talvikko kiipeilee myös alassuin terraarion katossa. Välillä sen on nähty tekevän melkoisia loikkiakin. Vaikka hamsterit ovatkin yöeläimiä, saattaa Jumppakuutio välillä olla myös päivällä hyvin aktiivinen.

"Jumppiksen" asunnossa on kaksi kerrosta, pesämökki, kiipeilyteline, juoksupyörä, talouspaperirullan hylsyjä ja muita ”huonekaluja” sekä tietenkin juomapullo ja kupit ruoalle, jota eläin pystyy hamstraamaan pieniin poskiinsa uskomattomat määrät. Jumppis syö eläinkaupasta hankitun hamsterinruoan lisäksi muun muassa tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Hamsterin omistaja on oppinut, että tietynlaiset jyvät maistuvat paremmin kuin toiset, ja nämä maukkaimmat herkut Jumppis osaa erotella taitavasti. Talvikot ovat gastronomisten kykyjensä lisäksi eteviä muillakin elämänalueilla. Jumppiksen omistaja uskaltaa jopa väittää, että ainakin hänen hamsterinsa reagoi musiikkiin!

Jumppakuutio on syntynyt elokuussa -09, joten saattohoidossa se ei sentään vielä ole, vaikka kääpiöhamstereiden elinikä onkin kovin lyhyt. Toistaiseksi talvikko on ollut terve kuin pukki, ja saanut omistajansa tuntemaan itsensä laiskaksi kuntoilijaksi. Jumppakuutio on hyvin kiinnostunut ihmisistä ja saattaa tulla myös kädelle ja antaa silittää jonkin verran, mutta suuremmin se ei käsittelystä välitä. Ei etenkään, jos sitä yritetään ottaa kiinni. Täytyy muistaa, että hamsterilla on myös terävät hampaat.

************************************************************************************************************************

Lupsakka Luca suvaitsee ystävikseen kaikki lajiin katsomatta

Herra Hurmurin kuulumiset

Luca-koira muutti HESY:n koiratalolta uuteen kotiin 5. helmikuuta. Se sopeutui loistavasti uuteen ympäristöön.

– Luca oli heti kuin kotonaan. Edes koirasta pitkään huolta pitäneen koiratalon johtavan eläintenhoitajan Anette Kareen poissaolo ei haitannut Lucaa, ja se
ryhtyi heti kiinnostuneena puuhastelemaan kanssani kaikenlaista kivaa, Lucan nykyinen omistaja Laura kertoo.

Luca hyväksyi mukisematta kaikki uuden kodin asukit, vaikka koiran tuoretta emäntää jännittikin se, kuinka hännänheiluttaja mahtaisi suhtautua perheen
marsupoika Robiniin. Hätäily oli turhaan, sillä Lucaa moinen pikkujyrsijä ei paljoa kiinnostanut. Yhtä suvaitsevaisesti Luca on asennoitunut myös toisiin koiriin, luonnonvaraisiin otuksiin ja uusiin ihmisiin.

– Lenkillä Luca ei kiinnittää toisiin koiriin huomiota, vaan kävelee mieluummin niiden ohi. Muutamaan kaveripiiriini kuuluvaan koiraan Luca on tutustunut
lähemmin, ja yhteiset tapaamisemme ovat sujuneet hienosti. Ulkona lenkkeillessämme Luca antaa oravien, lintujen ja jänisten vilistää rauhassa
näköpiirissään ja ohitseen, sillä ne eivät avarakatseista ja huoletonta herraa jaksa kiinnostaa. Uudet ihmisetkin Luca hyväksyy nopeasti: itse asiassa se on aikamoinen
otus herättämään huomiota ja nauttii rapsutuksista.

Luca on hiljainen poika eikä paljon hauku. Ainoastaan ovikellon ääni ja rappukäytävässä kolisteleva postinkantaja saavat sen epäluuloisena
louskuttelemaan. Luca pärjää Lauran mukaan hyvin kotona yksin, vaikka onkin muutaman kerran itsekseen ollessaan pedannut uudelleen sängyn, jonne se ei
muuten mene. Kengätkin saattavat olla keskellä eteisen lattiaa eivätkä suinkaan paikoillaan kenkähyllyssä.

– Aluksi Lucalla oli tapana kerjätä ruokapöydästä herkkuja, mutta nykyään se on oppinut menemään perheen ruokaillessa muualle. Luca onkin erittäin
tottelevainen ja oppivainen. Lyhyessä ajassa karvaturri on omaksunut jo muutaman uuden komennonkin.

Vireä vanhus

Lucassa on selvästi urheilijan vikaa. Se pääsee joka päivä lenkille 3-5 kertaa. Välillä koirauros käy emäntänsä kanssa telmimässä koirapuistossa. Virtaa tällä
noin 10-vuotiaalla koiravanhuksella riittää kuitenkin niin paljon, että se hakee pitkänkin lenkin jälkeen vielä pallonsa ja pyytää emäntää leikkimään
kanssaan. Reippailuun tuo vaihtelua matkustelu, joka ei ole Lucalle tuottanut ongelmia.

– Luca on tottunut liikkumaan julkisilla ja astuu rohkeasti niin bussiin, junaan kuin raitiovaunuunkin. Autoilua se suorastaan rakastaa, Laura kiittelee.

Toki Luca tietää, että turha huhkiminen ei ole hyväksi ja että keho tarvitsee kuntoilun ja kaupungilla kiertelyn vastapainoksi myös lepoa ja hellimistä.
Akkuja ladatessaan Luca käpertyy usein sohvan viereen Lauran rapsutettavaksi.

– Illalla, kun olen käymässä nukkumaan, Luca odottaa sängyn vieressä. Lucalla ei ole lupaa mennä sänkyyn, ja se asettuu sängyn vieressä olevalle matolle,
jolta siirtyy illan tullen omaan koriinsa nukkumaan. Yöt Luca viettää rauhallisesti leväten ja koiran unia nähden eikä pidä muita hereillä. Sopeutuvainen Luca on kaiken kaikkiaan hurmuri isolla H:lla.

**************************************************************************************************************

Uutiset

Löytöeläinpäivää vietettiin 6.3.

Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen ja Etsijäkoiraliito muistuttivat, että l öytöeläinten talteenotto kangertelee kunnissa

Valtakunnallista löytöeläinpäivää vietettiin Suomessa 6. maaliskuuta. Helsingin eläinsuojeluyhdistys ja Etsijäkoiraliitto haluavat kiinnittää viranomaisten ja lemmikkien omistajien huomion löytöeläinten talteenottoon, joka kangertelee monissa kunnissa. Yhdistykset toivovat, että poliisille, hätäkeskukselle ja kunnille luodaan yhteiset pelisäännöt, jotta talteen otettujen lemmikkien hoito järjestyy eläinsuojelulain tarkoittamalla tavalla.

Lue koko tiedote


HESY ry vaatii eläinsuojelueläinlääkäriä jokaiseen kuntaan

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:n mielestä kaikkien Suomen kuntien tai kuntayhtymien tulisi palkata erillinen eläinsuojelueläinlääkäri, joka päätyönään hoitaa eläinsuojeluvalvontaa. Tällä hetkellä vain Helsingissä on päätoiminen eläinsuojelueläinlääkäri. Virka perustettiin vuonna 1991 HESY:n puheenjohtajan Hannele Luukkaisen aloitteesta.

Lue koko tiedote

*****************************************************************************************************************

HESY:n tuotevalikoimaa

Lämmin Cat Power –collegetakki vilukissalle
Tyköistuva, ladyfit-mallinen collegetakki lämmittää mukavasti kevättalvella. Koot: XS-XXL. (Koko L loppunut). Väri: musta. Tule ostamaan omasi Eläinsuojelupuodista tai tilaa postitse. Hinta 25 euroa.

Uusi HESY-paita
Pitkähihainen ja tyköistuva, ladyfit-mallinen HESY-paita on uutuustuote, jossa on kaksipuolinen painatus. Koot: S-XL. Värivaihtoehdot ovat valkoinen, kirkkaansininen, tummansininen, punainen, ruskea ja musta. Hinta 15 euroa.

Pääsiäisterveiset ystäville
HESY:llä on myynnissä lukuisia kauniita eläinaiheisia kortteja, joilla voi ilahduttaa ystäviä ja sukulaisia pääsiäisen aikaan. 1-osaisen kortin kappalehinta on 0,50 euroa. Kymmenen kappaleen nippu 1-osaisia kortteja maksaa 4 euroa. Käy katsomassa valikoimaa osoitteessa: http://www.hesy.fi/tuotteet.htm

Allakka pitää ajan tasalla
Vielä ei oleliian myöhäistä hankkia HESY:n vuoden 2010 seinäkalenteria. Allakka auttaa jokaista Matti ja Maija Myöhäistä pysymään ajan tasalla. Kalenteria on mukava selata myös muuten vain ajan kuluksi, sillä se esittelee vuoden jokaisena kuukautena yhden yhdistyksen pelastaman eläimen kuvan ja onnellisen käänteen saaneen tarinan. Kierrätyspaperia. Tule ostamaan omasi Eläinsuojelupuodista (Yhdyskunnantie 11) tai tilaa postitse. Hinta 5 euroa.

Ilahduta eläinystävääsi
HESY:n eläinsuojelupuodissa myydään paljon huokeita, kierrätettyjä eläintarvikkeita, kuten lämmittäviä eläinasuja, ulkoiluremmejä, ruokakippoja, leluja ja paljon muuta.

*********************************************************************************************************************

Eläinsuojelupuodista ja Perintöpuodista edullisia pääsiäiskoristeita

Sisusta pääsiäinen kotiin

Pääsiäisenä koti somistetaan erilaisilla tipu-, noita-, muna-, kukko- ja pupukoristeilla. Sisustusvinkkejä pääsiäiseen saat piipahtamalla HESY:n eläinsuojelupuodissa, jossa on runsaasti erilaisia viehättäviä ja huokeita koristeita, joilla kotiin saa pääsiäisen ja kevään tuntua. Myymälä on auki 22.3.-1.4. Aukioloajat: ma-pe 15-18 ja su 15-18. Myymälä on suljettu 2-5.4. Yhdyskunnantie 11.

HESY:n Perintöpuodissa on pääsiäisviikolla, 29.3.-1.4. myynnissä ikoneita, joiden raamatulliset aiheet viimeistelevät pääsiäisasuun sisustetun kodin. Mäkelänkatu 34, Vallila. Avoinna arkisin klo 11-18. Perintöpuoti on suljettu 2-5.4.

Kulkukollin kirpputorin pääsiäisen ajan aukioloajat ovat seuraavat:

2.4 suljettu
3.4 klo 12-15
4.4 klo 12-15
5.4 suljettu
*****************************************************************************************************************

Seuraava kuukausikirje ilmestyy huhtikuussa.

Mukavaa pääsiäisen odottelua!

Toivottavat HESY:n eläimet ja henkilökunta.

Jos haluat saada kuukausikirjeen sekä HESY:n tiedotteita ja tietoa tulevista tapahtumista suoraan sähköpostiisi, ilmoita asiasta sähköpostitse osoitteeseen: erja.veivo@hesy.fi

Lue helmikuun kuukausikirje

********************************************************************************

Kodittomien eläinten avustustili:

NORDEA 200118-113063

********************************************************************************

Jäsenyys:

Voit tukea eläinsuojeluyhdistyksen toimintaa liittymällä jäseneksi. Aikuisilta jäsenmaksu on 25 euroa vuodessa ja nuorisojäseniltä (alle 18 v.) 15 euroa vuodessa. Ainaisjäsenyyden maksu on 300 euroa.

Jäseneksi voit liittyä yksinkertaisesti maksamalla jäsenmaksun suoraan HESY:n tilille Nordea 200118-113063. Muista merkitä viestitietoihin oma nimesi, osoitteesi, syntymäaikasi ja maininta "Jäsenmaksu". Ainaisjäseniksi liittyvien tulee merkitä viestitietoihin maininta "Ainaisjäsenyys". Kaikki uudet jäsenet saavat noin parin viikon sisällä viimeisimmän jäsenlehden ja tietoa lähiajan tapahtumista.

********************************************************************************

Helsingin Eläinsuojeluyhdistys
Yhdyskunnantie 11, 00680 HELSINKI
Puh. (09) 54200 100 tai (09) 54200 101
Faksi: (09) 54200 142
Sähköposti: hesy@hesy.fi