was successfully added to your cart.

Kesäkuu: Pelottoman kissan malli rohkaisi Ainoa ja Elsaa

By June 16, 2017Kuukausikirjeet

Aino ja Elsa ovat rohkaistuneet vuodessa tavattoman paljon.

Pelottoman kissan malli rohkaisi Ainoa ja Elsaa

Aino ja Elsa muuttivat Mia Valentinan luokse vuonna 2015. HESYltä otetun aran kissakaksikon rohkaistuminen kesti vuoden. Nyt Valentina kertoo, miten kissat kotiutuivat ja muuttivat hänen elämänsä. 

“Ensimmäinen kissani Unski päätyi luokseni kesällä 2008, kun olin Lapissa lomailemassa. Kohtasin surkeasti naukuvan raitapaidan keskellä metsää sijaitsevan erämökin portailla. Vein lähikaupan ilmoitustaululle lapun, jossa ilmoitin kyseisen kissan löytyneen, mutta se ei herättänyt kenenkään kiinnostusta. Kysyin mökin vuokraajalta, minne kissan voisi viedä turvaan? Hän totesi vain, että kettu tulee olemaan kissan kohtalo. En voinut hyväksyä sitä ja päätin pitää huolta kulkurista. Viikossa olin rakastunut, ja niin Unski muutti luokseni Helsinkiin. Saimme viettää kuusi ihanaa vuotta yhdessä. Sitten sairaudet alkoivat vaivata Unskia. Kun lääkkeet eivät enää tehonneet kissan vaivoihin, eläinlääkäri totesi, että se on armollisempaa päästää paremmille hiirimetsille.”

“Olin pitkään murheen murtama. Vasta kesällä 2015 luopumisen tuska alkoi hellittää, ja päätin mennä lasteni kanssa katsomaan kissoja HESYlle. Kissan hankinta ei ollut mielessäni, vaan tarkoitus oli vain viettää aikaa eläinten puuhia seuraten. Sitten näin Ainon ja Elsan. Kissat kuuluivat viiden sisaruksen laumaan ja olivat uskomattoman pieniä rääpäleitä. Kiinnitin huomioni etenkin punaiseen isokorvaiseen kissaan, joka istui kopissaan pitäen päätä kallellaan. Se oli surkea näky! Sympatiani ja mielenkiintoni heräsivät.”

“Hakeuduin eläintenhoitajan juttusille. Ihmettelin, miksi kissat olivat niin pikkuruisia ja ilman emoa, vaikka ne olivat selkeästi nuoria. Eläintenhoitaja kertoi, että pentujen emo oli pelastettu suuresta villiintyneestä kissapopulaatiosta juuri ennen sen synnytyksen alkamista. Pennut oli erotettu emosta, koska emo pelkäsi ihmisiä julmetusti. Emo ei antanut pentujen liikkua eikä leikkiä. Pentujen hoitaminen ja totuttaminen ihmisiin emon valvovan katseen alla oli sekin mahdotonta.”

“Kuulin eläintenhoitajalta, että pentujen emo on niitä harvoja kissoja, joita ei enää saa totutettua kunnolla ihmiseen. Hän ei lupaillut pennuillekaan ruusuista tulevaisuutta. Pikkuisilla oli jo ollut useita silmätulehduksia ja vatsaongelmia. Arkuutensa takia pentueen sopeutuminen uusiin koteihin ja tottuminen ihmisiin olisi aikaa vievää ja edellyttäisi kissojen ottajilta kärsivällistä asennetta.”

“Lähdin kotiin surullisin mielin. Pohdin kissojen ottamista kaksi päivää ja tein päätökseni. Minulla oli mahdollisuus tarjota kahdella hylätylle kissalle oma koti ja onnellinen elämä. Siispä soitin HESYyn ja sovin, että noudan Ainon ja Elsan kotiini. Annoin kaksikolle lempinimetkin: Aino on toisinaan Nipsu ja Elsa Kirppu.”

Reipastuminen kesti vuoden

“Aloitin kissakaksikon totuttamisen kotielämään kylpyhuoneesta, jossa oli lattialämmitys. Varustin huoneen leluilla, pedeillä, kissanvessoilla, ruoka- ja juomapisteillä sekä muulla tarpeellisella. Kissat olivat aluksi peloissaan, mutta alkoivat sopeutua kahden viikon kuluessa kodin ääniin. Päätin laajentaa kissojen elinpiiriä olohuoneeseen ja keittiöön. Pennut alkoivat liikkua vapautuneemmin ja leikkiä ihmisten läsnä ollessa, mutta eivät antaneet koskettaa itseään.”

Peloton Selma näytti esimerkkiä Ainolle ja Elsalle.

“Puolen vuoden kuluttua joulukuussa 2015 perheemme täydentyi naaraspuolisella ragdoll-rotuisella  Selma-kissalla, joka tassutteli suoraan sydämiimme. Aino ja Elsa hyväksyivät uuden tulokkaan parissa päivässä ja alkoivat seurata pelottoman karvapallon puuhia. Selma halusi olla kaikessa mukana. Tämän uuden ”siskon” esimerkki rohkaisi Ainoa ja Elsaa, jotka alkoivat tulla Selman vanavedessä siliteltäviksi. Selmakin sai lempinimen: kutsun kissaa Räsyksi.”

“Ainon ja Elsan reipastuminen kesti kokonaisuudessaan vuoden. Nyt noin 2-vuotiaat tytöt ovat jo minuun niin kiintyneitä, että ne itkevät perääni. Aino alkaa oitis ulista, jos menen eri huoneeseen ja suljen oven perässäni. Se vaatii päästä viereeni. Lähes joka aamu herätessäni havahdun vatsallani nukkuvaan ja kovaa hyrräävään Ainoon. Vaikka kissa kaipaakin syliin ja silityksiä, on se vielä arka ja alistuva.”

“Elsa on puolestaan energinen Duracell-pupu. Nopeimpana, ketterimpänä ja kekseliäimpänä Elsa varastaa herkut toisten kissojen kuonojen edestä ja meidän ihmisasukkienkin nenien alta. Elsa pitää hurjasti sulkaleikeistä ja huiskun jahtaamisesta. Kepposteleva kissa on kiinnostunut myös karkkipapereiden rapinasta ja kaikesta kahisevasta. Kerran Elsa jopa varasti lompakostani seteleitä ja piilotti ne maton alle. Onneksi löysin kätkön!”

“Sylissä olemisesta Elsa ei edelleenkään välitä, mutta tyttönen puskee päivittäin jalkojeni juuressa ja kerjää rapsutuksia. Kotiin palatessani Elsa on aina ensimmäisenä ovella naukumassa. Olen niin iloinen kissoistani. Ei ole pyyteettömämpää ja aidompaa rakkautta kuin pelastetun kissan osoittama kiintymys. Se rakkaus pitää ansaita, se ei tule annettuna.”

Teksti ja kuvat: Mia Valentina


Tue kodittomien lemmikkieläinten hyväksi tehtävää työtä

Voit tukea Ainon ja Elsan kohtalotovereita tekemällä lahjoituksen HESYn avustustilille FI09 2001 1800 113063. Kirjoita viestiksi ”Lahjoitus” tai käytä viitenumeroa 100586. Pienikin lahjoitus auttaa!

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:llä on Poliisihallituksen myöntämä rahankeräyslupa, jonka numero on: RA/2017/13. Lupa on voimassa 1.2017–31.12.2017 Uudenmaan maakunnan alueella. Kerättyjä varoja käytetään vuosien 2017–2018 kuluessa.

Vaihtoehtoisesti voit adoptoida hylätyn eläimen, jolle uuteen kotiin pääseminen on aina koko elämän mullistava onnenpotku. HESYn kotia etsiviä eläimiä voi tulla katsomaan Eläinsuojelukeskukseen (Yhdyskunnantie 11, 00680 Helsinki) eläintilojen aukioloaikoina ma-pe ja su klo 15–18. Lauantaisin eläintilat ovat kiinni.


HESYn kannatustuotteita kesäkauteen

Cat Power, aikuisten t-paita 13 €
HESYn klassikkopaita, jossa on Cat Power -painatus kissahahmolla. Ladyfit-malli. Väri: musta, muita värejä vain muutamassa koossa. Kokovaihtoehdot: M–XL. Kaikkiin tilauksiin lisätään postikulut painon mukaan. Alle 20 euron tilauksiin lisätään myös 5 euron käsittelymaksu. Tutustu ja tilaa.

Lasten t-paita

Lasten t-paidat 8 €
Värivaihtoehdot ovat punainen ja keltainen. Kokovaihtoehdot ovat 128 cm ja 140 cm.  Cat Power -painatusta saatavana vain kokona 140 cm. Koirat-painatusta saatavana molempina kokovaihtoehtoina. Kaikkiin tilauksiin lisätään postikulut painon mukaan. Alle 20 euron tilauksiin lisätään myös 5 euron käsittelymaksu. Tutustu ja tilaa

Ilahduta läheisiäsi HESYn taidekorteilla
HESYn tuotevalikoima on saanut täydennystä! Myyntiin ovat tulleet Mikko Kääriän tekemät upeat eläinaiheiset taidekortit. Yhden kortin kappalehinta on 0,50 €. Kymmenen kappaleen nippu kortteja maksaa 4 €. Tee tilaus ja ilahduta ystäviäsi ja sukulaisiasi kesäisellä tervehdyksellä, jolla osoitat heidän olevan mielessäsi ja sinulle tärkeitä. Kaikkiin tilauksiin lisätään postikulut painon mukaan. Alle 20 euron tilauksiin lisätään myös 5 euron käsittelymaksu.


Lemmikin hyvinvointiopas

HESYltä on ilmestynyt lemmikkien hyvinvoinnista kertova esite, jossa esitellään lemmikin koko elämänkaari pentuiästä seniorivuosiin. Tutustu esitteeseemme!

 


Aurinkoista kesää!
Toivottavat HESY:n eläimet, henkilökunta ja hallitus

Jos haluat saada kuukausikirjeen sekä HESY:n tiedotteita ja tietoa tulevista tapahtumista suoraan sähköpostiisi, ilmoita asiasta sähköpostitse osoitteeseen: erja.veivo@hesy.fi