|
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry. Tiedote 22.05.2008 |
ÄLÄ RUOKI LUONNONVARAISIA ELÄIMIÄ KESÄAIKAAN |
| Helsingin eläinsuojeluyhdistys muistuttaa siitä, ettei luonnonvaraisia eläimiä pidä ruokkia kesällä. Suomen luonto tarjoilee kesäaikaan yllin kyllin ravintoa. Ihmisen hyvää tarkoittava ruokinta on usein eläimille vain karhunpalvelus. |
Mökkirannan sorsanpoikasia ei saisi hemmotella pullanmuruilla, sillä lintujen kehitys kärsii, jos ne eivät malta syödä terveellistä ruokaa, kuten hyönteisiä, etanoita ja heinää. Lintulaudoilta tutut tiaiset herkuttelevat kesällä hyönteisillä. Leivonnaiset lihottavat epäterveellisesti myös eläimiä ja poikasten ruokkiminen estää niitä oppimasta, kuinka ruokaa etsitään. Kaupungeissa ongelmia aiheuttaa lokkien, pulujen ja varisten ruokinta. Lokeille paras paikka pesiä olisi saaristo, mutta ihmisten yltäkylläinen ruokatarjoilu kannustaa niitä muuttamaan kaupunkien keskustoihin. Kauppatorilla, Linnanmäellä ja muualla Helsingin keskustassa röyhkeiksi oppineet lokit aiheuttavat harmia, joka pahimmillaan johtaa vaatimuksiin lokkikannan väkivaltaisesta harventamisesta. Maahan levitetty ruoka maistuu myös rotille ja saattaa tällä tavalla levittää eläintauteja. Ainoa eläin, jolle ihmisen ruoka-avusta on hyötyä, on talviunille valmistautuva siili. Loppukesästä piikikäs pihavieras ilahtuu kissanruuasta, murskatuista maapähkinöistä, keitetystä kalasta tai lihasta ja raikkaasta vedestä. Maitotuotteita tai mitään suolaista ei siilille pidä tarjota. Parhaiten ihminen suojelee eläinystäviään antamalla niiden elää mahdollisimman rauhassa. Tämä koskee myös avuttomilta vaikuttavia eläimenpoikasia. Alkukesästä Hesylle tulee paljon puheluita lokinpoikasista. Pääsääntöisesti yksinäisellä lokinpoikasella ei ole mitään hätää. Lokkiemot jättävät jälkikasvunsa muutamiksi tunneiksi ollessaan ravinnon hankinnassa. Mikäli poikanen on hengenvaarallisessa paikassa esimerkiksi autotiellä, sen voi siirtää hieman syrjemmälle. Emolintu löytää poikasen ääntelyn perusteella, joten poikasta ei saa siirtää kauas. Kaikki linnut ovat rauhoitettuja pesinnän aikana. Rauhoitusaikana ei pesää eikä poikasia saa häiritä. Kalalokin poikaset ovat lentokykyisiä jo neliviikkoisina, harmaalokin poikaset 7 viikon iässä. |
Lisätietoja:
|