Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry. Tiedote 6.11.2009 |
HESY:n taival Topeliuksen päivistä 2000-luvulle135 vuotta eläinten puolesta |
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry täyttää tänä vuonna 135 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi yhdistys pystyttää Helsingissä sijaitsevaan Kirjasto 10:een eläinsuojelua ennen ja nyt esittelevän näyttelyn, jonka ohessa kuullaan eläinsuojelua eri näkökulmista käsitteleviä esitelmiä. |
Vuonna 1874 perustettu HESY ry on Suomen eläinsuojelun uranuurtaja, jonka perustajajäsenistä tunnetuin lienee yhdistyksen alkuaikojen puheenjohtajana toiminut professori, kirjailija Sakari Topelius. 135-vuotisen taipaleensa aikana ovat niin HESY kuin pääkaupunkiseudun miljöökin kokeneet suuren muodonmuutoksen. Alkuaikoinaan HESY keskittyi pääasiassa loppuun ajettujen työhevosten auttamiseen. Kaupungistumisen myötä työhevoset väistyivät lemmikkien tieltä, ja 1970-luvulta lähtien HESY:ä ovat työllistäneet eniten hylätyt lemmikkieläimet, pääasiassa kissat. Hannele Luukkainen on iloinen siitä, että HESY on onnistunut viemään eläimet politiikkaan, sillä juuri siellä eläinten asioista oikeasti päätetään. Työtä on silti yhä paljon jäljellä. - Joskus eläinsuojelu-urani alkuaikoina haaveilin siitä, että jonain päivänä eläimille olisi Suomessa niin hyvät olot, että eläinsuojeluyhdistyksiä ei enää tarvittaisi. Nyt tiedän, että ihmisen ahneus ja pahuus eivät ole hävinneet minnekään eli HESY:ä tarvitaan vielä ainakin 135 vuotta. Näyttely ja esitelmät tutustuttavat eläinsuojelutyöhön Merkkivuotensa kunniaksi HESY järjestää Helsingin Pääpostitalossa sijaitsevassa Kirjasto 10:ssä juhlavuosinäyttelyn ajalla 16.-29.11.2009. Näyttelyssä on esillä kuvia yhdistyksen toiminnasta vuosien varrelta sekä muutamia uniikkeja esineitä tulevan kissamuseon kokoelmista. HESY:n näyttelyn yhteydessä on myös näyttelyosio, jossa esitellään kuvia Korkeasaaren eläintarhan vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitolasta. Maanantai 16.11. Tiistai 17.11. Lauantai 21.11. Keskiviikko 25.11. Hesy 135 vuotta! klo 11.00.-12.00. Korkeasaaren eläintarhan eläintenhoitaja Stina Renqvist: Loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoito Korkeasaaressa. Perjantai 27. 11. Ohjelma saattaa täydentyä myöhemmin. Viimeisimmät tiedot ohjelma-aikataulusta: www.hesy.fi |
Lisätietoja: HELSINGIN ELÄINSUOJELUYHDISTUS HESY RY
|