ELÄINSUOJELURIKOKSESTA ELÄINTENPITOKIELTOON

Eläinten kohtelu lainsäädännössä

Eläinsuojelulain 3 §:ssä ihmiselle asetetaan velvollisuus kohdella eläimiä hyvin ja kielletään tarpeettoman kärsimyksen aiheuttaminen eläimelle. Samalla eläinsuojelulaissa kielletään tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille. Lisäksi todetaan, että eläintenpidossa on edistettävä eläinten terveyden ylläpitämistä sekä otettava huomioon eläinten fysiologiset tarpeet ja käyttäytymistarpeet. Eläinsuojeluasetuksella puolestaan annetaan tarkempia säännöksiä siitä, mitä on pidettävä tarpeettoman kärsimyksen, kivun ja tuskan ja tuottamisena eläimelle. Eläinsuojeluasetuksella säädetään muun muassa eläinten pitopaikasta, eläinten hoidosta, eläinten kohtelusta ja käsittelystä. Eläinsuojeluasetuksesta löytyy esimerkiksi säädös, jossa kielletään kissojen ja koirien häkittäminen (eläinsuojeluasetus 22 §: ”Kissaa tai koiraa taikka muuta eläintä saadaan pitää sen kuljetukseen tarkoitetussa laatikossa tai häkissä taikka muussa vastaavassa pienikokoisessa säilytystilassa vain, jos eläimen kuljettaminen, sairaus tai muu tilapäinen ja hyväksyttävä syy sitä vaatii.”). Eläinsuojelulakia sovelletaan kaikkiin eläimiin; niin luonnonvaraisiin kuin tuotanto- ja kotieläimiinkin.

Eläinten kaltoinkohtelu on säädetty rangaistavaksi teoksi. Vähäisin teko katsotaan eläinsuojelurikkomukseksi ja siitä säädetään eläinsuojelulain 54 §:ssä. Rangaistuksena on sakkorangaistus. Lievästä eläinsuojelurikoksesta ja eläinsuojelurikoksesta puolestaan säädetään rikoslain 17 luvussa. Eläinsuojelurikos määritellään rikoslain 17 luvun 14 §:ssä seuraavasti: joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta pahoinpitelemällä, liiallisesti rasittamalla, jättämällä tarpeellista hoitoa tai ravintoa vaille tai muuten eläinsuojelulain tai sen nojalla annetun säännöksen, eläinten kuljetuksesta annetun lain tai sen nojalla annetun säännösten vastaisesti kohtelee eläintä julmasti tai tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa aiheuttaen, on tuomittava eläinsuojelurikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Jos eläinsuojelurikos, ottaen huomioon aiheutetun kärsimyksen, kivun tai tuskan laatu tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, tekijä on rikoslain 17 luvun 15 §:n mukaan tuomittava lievästä eläinsuojelurikoksesta sakkoon.

 Eläintenpitokielto

Eläintenpitokiellosta säädetään rikoslain 17 luvun 23 §:ssä. Sen mukaan henkilö, joka tuomitaan eläinsuojelurikoksesta tai lievästä eläinsuojelurikoksesta, voidaan samalla tuomita menettämään oikeutensa pitää tai hoitaa eläimiä taikka muuten vastata eläinten hyvinvoinnista. Eläintenpitokielto voidaan tuomita myös silloin kun henkilö tuomitaan eläinsuojelurikkomuksesta, jos henkilöä voidaan samalla pitää soveltumattomana tai kykenemättömänä huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista. Eläintenpitokiellon määrääminen on täysin tuomioistuimen oman harkinnan varassa ja se määrätään viran puolesta ilman, että syyttäjän pitää sitä vaatia. Nykyinen lainsäädäntö ei anna tuomioistuimelle mitään ohjeistusta minkälaisista teoista eläintenpitokielto tulisi määrätä. Eläintenpitokielto on voimassa heti, silloinkin kun kieltoon määrätty henkilö valittaa tuomiostaan.

Eläintenpitokielto voidaan määrätä joko pysyväksi tai kestämään vain tietyn määräajan. Voimassa oleva lainsäädäntö ei aseta määräaikaiselle eläintenpitokiellolle mitään vähimmäis- ja enimmäispituutta. Lainsäädännöstä ei myöskään käy ilmi, koska eläintenpitokielto olisi määrättävä pysyväksi. Eläintenpitokiellon sisältö voi olla hyvinkin erilainen tuomioistuimen harkinnasta riippuen. Eläintenpitokielto voi olla sellainen, että se koskee vain tiettyjä eläinlajeja tai tiettyä määrää joitain eläinlajeja taikka sitten se voidaan määrätä koskemaan eläintenpitämistä yleensä eli siis koskemaan kaikkia eläinlajeja. Tuomioistuin voi esimerkiksi määrätä, että henkilö ei saa pitää kissoja ja lintuja, mutta hänellä on edelleen lupa pitää kolmea pienikokoista koiraa.

Eläintenpitokielto koskee oikeutta pitää tai hoitaa sekä omia että muiden omistamia eläimiä tai olla muulla tavalla vastuussa niiden hyvinvoinnista. Kielto ei sen sijaan koskea eläimen omistamista, joten eläintenpitokieltoon tuomittu voi edelleen omistaa eläimiä, kunhan hän ei itse vastaa niiden hoidosta. Eläintenpitokielto voi käytännössä tuottaa erikoisia tilanteita esimerkiksi silloin, kun samassa taloudessa asuvista henkilöistä vain yksi on saanut eläintenpitokiellon. Eläintenpitokielto ei siis estä sitä, että samassa perheessä joku muu pitää eläimiä, kunhan eläintenpitokieltoon määrätty ei itse vastaa eläinten hoidosta ja hyvinvoinnista. Tällainen tilanne voi tulla esiin esimerkiksi maatilatalouden harjoittajalle, joka ei saa kiellon alaisena osallistua eläinten ruokintaan ja muuhun hoitamiseen, vaikka kyseiset toimet kuuluvat ko. ammatinharjoittajan arkipäivään. Ammatinharjoittaja voi silti edelleen kuulua yhtiöön, jonka toimialaan eläinten pito kuuluu. Tilanne oli sama eräälle koirien kasvattajapariskunnalle, joista vain toinen määrättiin eläintenpitokieltoon. Koska puolisoista toista ei määrätty eläintenpitokieltoon, eläimet jäivät pariskunnan yhteiseen asuntoon.

Miten tällaisessa tilanteessa eläintenpitokiellon tarkoitus toteutuu? Eläintenpitokieltoon määrätty henkilö ei saa millään tavalla osallistua sellaisten eläinten hoitoon, joita hänen eläintenpitokieltonsa koskee. Kun eläintenpitokieltoon määrätty ei saa osallistua eläinten hoitoon millään muotoa, ei edes ruokkimalla tai ulkoiluttamalla niitä, aiheuttaa tämä ehkä jopa kohtuuttomia seurauksia sille osapuolelle, jonka hoitoon eläimet jäävät. Rohkenen epäillä tällaisen eläintenpitokiellon toteutumista käytännössä ja ajatus sen valvonnan mahdollisuudesta on erikoinen. Kiellon rikkominen on enemmän kuin todennäköistä, mutta sen toteen näyttäminen lienee mahdotonta. Kun eläintenpitokieltoon määrätty henkilö voi edelleen omistaa eläimiä, hänellä lienee myös olla oikeus päättää esimerkiksi eläinten jalostuskäytöstä. Eläintenpitokielto ei siten täysin estä lemmikkieläinten pentutehtailua, joten tältä osin tällä hetkellä voimassa olevaa eläintenpitokieltoa koskevaa lainsäädäntöä ei voi pitää asianmukaisena.

Eläintenpitokielto tuomioistuinkäytännössä

Eläinsuojelurikoksesta oli vuonna 2007 alioikeuksissa tuomittu 87 henkilöä ja lievästä eläinsuojelurikoksesta 40 henkilöä. Eläinsuojelurikoksesta tuomittiin yhdelle henkilölle ehdotonta vankeutta ja kahdeksalle ehdollista vankeutta, kaksi jätettiin rangaistukseen tuomitsematta. Lievästä eläinsuojelurikoksesta tuomittiin sakkorangaistuksia, joiden lukumäärä oli keskimäärin 18 päiväsakkoa. Eläinsuojelurikoksesta tuomittujen 76 sakkorangaistuksen keskimääräinen lukumäärä oli 40 päiväsakkoa.

Tilastokeskuksen keräämien tietojen mukaan alioikeudet olivat vuosina 1992-2007 määränneet yhteensä 319 eläintenpitokieltoa. Tuomioistuimet ovat määränneet viime vuosina eläintenpitokieltoja huomattavasti enemmän kuin 1990-luvun alussa. Pysyvien eläintenpitokieltojen määrässä ei ole havaittavissa erityistä kasvua viidentoista vuoden aikana, niitä on määrätty yhteensä 71 kappaletta. Eläintenpitokieltojen pituus koko tarkasteluaikavälillä painottuu määrällisesti kahden ja seitsemän vuoden välille. Viisi – seitsemän vuotta kestäviä eläintenpitokieltoja on määrätty määräaikaisista eläintenpitokielloista eniten eli 71 kappaletta.

Tuomioistuimessa käsiteltävien eläinsuojeluasioiden määrä suhteessa kaikkiin muihin siellä käsiteltäviin rikosasioihin on pieni. Tuomarin, joka vain harvoin saa käsiteltäväkseen eläintenpitokieltoasioita, lienee vaikea harkita eläintenpitokiellon laatua ja määrää, joka on oikeudenmukaisessa suhteessa vastaavanlaisiin muihin eläimiin kohdistuneisiin rikoksiin. Apua ei ole saatavilla edes korkeimman oikeuden ratkaisuista, koska sellaisia ei ole. Eläintenpitokieltoa koskeva laaja harkintavalta antaa mielestäni liian suuren sijan tuomarin omille asenteille eläimiin kohdistuneissa rikoksissa ja ennen kaikkea kansalaisten yhdenvertaisuus tuomioistuimissa saattaa vaarantua. Lähtökohtana on tietenkin se, että lievemmästä teosta määrätään lievempi seuraamus kuin vakavammasta eläimiin kohdistuneesta rikoksesta. Tästä lähtökohdasta huolimatta en löytänyt omassa pro gradu-tutkimuksessani mukana olleista 47 eri tuomioistuinten ratkaisuista yhteneväisiä perusteita eläintenpitokiellon määräämiselle, sen laadulle ja pituudelle.

Eläinten menettäminen valtiolle rikoksen johdosta eli menettämisseuraamus

Eläintenpitokielto voi olla samalla myös menettämisseuraamus. Menettämisseuraamuksella eli konfiskaatiolla tarkoitetaan lakiin perustuvaa omaisuuden vastikkeetonta menettämistä valtiolle rikoksen johdosta. Menettämisseuraamusta ei yleensä katsota rangaistukseksi, vaan turvaamistoimeksi. Menettämisseuraamus on tarpeen yleensä esineen ominaisuuksien vuoksi, rikosten ennalta ehkäisemiseksi tai rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn pois saamiseksi taikka sen varmistamiseksi, ettei hyötyä käytetä uusien rikosten rahoittamiseen. Menettämisseuraamus vaikuttaa rangaistusta tehokkaammin silloin, kun rikoksesta seuraava rangaistus on vähäinen, mutta menettämisseuraamus on taloudellisesti merkittävä. Näin on usein juuri silloin kun menettämisseuraamuksen kohteena olleet eläimet ovat antaneet menettämisseuraamukseen määrätylle toimeentulon. Eläimiin kohdistuvan menettämisseuraamuksen tarkoituksena on eläinten suojeleminen ja eläintenpitokiellon täytäntöönpanon tehostaminen.

Menettämisseuraamus koskee kaikkia niitä eläimiä, joita eläintenpitokieltoon määrättävä pitää kiellosta määrättäessä. Menettämisseuraamusta ei kuitenkaan kohdisteta niihin eläimiin, jotka eläintenpitokieltoon määrätty on jo ehtinyt myydä tai lahjoittaa toiselle taikka siirtää muuten niiden omistusoikeuden, jos hän on luopunut eläintenpidosta. Jotta luovutus estäisi menettämisseuraamuksen, edellytetään sen merkitsevän todellista luopumista kyseisten eläinten pidosta. Näin sen vuoksi, että säännöksen tarkoituksena olevan eläintenpitokiellon tehostaminen ei tällaisessa tapauksessa edellytä menettämisseuraamusta, koska tavoite – henkilö ei pidä eläimiä – on jo saavutettu. Jos menettämisseuraamus kohdistuu sellaisiin eläimiin, jotka eivät ole rikoksen kohteena ja tällaisten eläinten määritteleminen on tuomioistuimen päätöksessä mahdollista, on ennen menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoa asianomaiselle varattava tilaisuus itse myydä tai luovuttaa tällaiset eläimet. Tällainen tilanne on käsillä silloin kun henkilö kohtelee vain osaa eläimistään huonosti. Edellytyksenä on silloin kuitenkin se, että tällaisten eläinten määritteleminen on mahdollista eläintenpitokieltoa koskevassa tuomioistuimen päätöksessä. Tätä voidaan perustella menettämisseuraamuksen kohtuullistamisen lisäksi perustuslain 15 §:n omaisuuden suojalla, koska omistaja saa tällöin eläimen myynnistä kertyvät varat itselleen.

Menettämisseuraamuksia koskeva lainsäädäntö näyttää lähtevän siitä, ettei henkilö voi siirtää eläimiä toisen henkilön hallintaan ja hoitoon ja samalla säilyttää itse omistusoikeuden niihin. Laki edellyttää myös omistusoikeuden siirtämistä. Eläintenpitokiellon kohdalla eläintenpitokieltoon määrätyllä henkilöllä katsottiin kuitenkin olevan oikeus edelleen omistaa kiellon kohteena olevat eläimet, ainoastaan niiden hoito ja niistä huolehtiminen on kiellettyä. Voiko sitten eläintenpitokieltoon määrätty hankkia omistukseensa uusia kiellon kohteena olevia eläimiä kiellon aikana siten, että eläinten hoidosta ja huolenpidosta vastaa joku muu henkilö? Lainsäädäntö menettämisseuraamuksen ja eläintenpitokiellon osalta on tältä osin jokseenkin ristiriitainen. Selvää on, että eläintenpitokieltoon määrätty ei saa itse hoitaa kiellossa määrättyjä eläimiä kiellon aikana. Jos hän näin tekee, hän rikkoo eläintenpitokieltoa, josta seuraa automaattinen eläinten menettämisseuraamus. Menettämisseuraamusinstituution keskeisenä ajatuksena on toimia turvaamistoimenpiteenä uusien rikosten ennalta ehkäisemiseksi. Eläintenpitokieltojen osalta eläimen menettämisen voidaan ajatella toimivan tosiasiallisesti esteenä uusille eläinsuojelulain vastaisille teoille. Henkilö ei voi ainakaan saman eläimen osalta enää syyllistyä eläinsuojelurikoksiin tai –rikkomuksiin.

Eläintenpitokiellon täytäntöönpano

Jos tuomioistuin on määrännyt jollekin henkilölle eläintenpitokiellon, sen on ilmoitettava ratkaisusta Elintarviketurvallisuusvirastolle, joka puolestaan ilmoittaa eläintenpitokiellosta muun muassa kieltoon määrätyn henkilön paikkakunnan läänineläinlääkärille. Eläintenpitokieltoon liittyvästä menettämisseuraamuksesta puolestaan huolehtii Oikeusrekisterikeskus, jolle tieto välittyy tuomioistuimesta tuomiolauselmajärjestelmän kautta. Kun Oikeusrekisterikeskus saa tiedon eläimen menettämisseuraamuksesta, se pyytää henkilön paikkakunnan poliisilaitokselta menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoa eli käytännössä sitä, että poliisi hakee eläimet pois. Siitä, mihin eläimet sijoitetaan siihen asti, kunnes tuomio on tullut lainvoimaiseksi, ei ole olemassa lainsäädäntöä.

Eläintenpitokielto on voimassa heti kun se on määrätty, myös lainvoimaa vailla olevana. Menettämisseuraamusta puolestaan ei saa panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana. Tällöin tulevat kyseeseen ainoastaan kiireelliset toimenpiteet, jos eläinten hoito on kallista tai jos muut vastaavat syyt edellyttävät kiireellisiä toimenpiteitä. Säännöksistä johtuva ristiriitainen tilanne aiheuttaa ongelmia silloin, kun menettämisseuraamuksesta valitetaan, koska eläintenpitokieltoon määrätty ei saa pitää kiellon kohteena olevia eläimiä, mutta niitä ei myöskään saa ottaa häneltä pois ennen kuin menettämisseuraamusta koskeva tuomio on lainvoimainen. Eläintenpitokieltoon määrätyllä ei myöskään ole eläintenpitokiellon johdosta velvollisuutta hoitaa kiellon alaisia eläimiä. Säännöksiä siitä, kenellä on oikeus ja velvollisuus hoitaa eläintenpitokieltoon määrätyn eläimet ja antaa niitä koskevia määräyksiä, ei ole. Tästä on seurauksena, että eläimet todennäköisesti ovat eläintenpitokieltoon määrätyn hallussa siihen asti kunnes menettämisseuraamus on lainvoimaisesti ratkaistu. Jos eläimiä ei tänä aikana hoideta asianmukaisesti, kyseeseen tulee uusi eläinsuojelurikos. Tällöin ne voidaan pakkokeinolain 4 luvun nojalla takavarikoida tai kohdistaa niihin sakon täytäntöönpanosta annetun lain 39 §:n mukaisia kiireellisiä toimenpiteitä. Ei voida pitää hyväksyttävänä sitä, että eläimet jätetään eläinsuojelurikoksesta tuomitun haltuun muutoksenhakuvaiheen ajaksi ja mahdollistetaan niiden joutuminen uuden eläinsuojelurikoksen kohteeksi. Myöskään yleisen lainkuuliaisuuden ja seuraamusjärjestelmän uskottavuuden kannalta ei voi pitää hyväksyttävänä, että kieltoon määrätty pitää kiellossa tarkoitettuja eläimiä.

Poliisit ovat myös usein haluttomia täytäntöönpanemaan lainvoimaa vailla olevia menettämisseuraamuksia ja mieluummin odottaisivat kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Tämä on ymmärrettävää siitä näkökulmasta, että eläimille pitäisi löytää odotusajaksi jokin säilytyspaikka, koska jos ne lopetetaan ja menettämisseuraamus hylätään, vahinkoa kärsineellä on oikeus saada hävitetystä omaisuudesta korvaus. Mikäli eläimille löytyisi säilytyspaikka, ongelmaksi muodostuvat hoidosta ja säilytyksestä aiheutuvat kustannukset. Vielä suurempi ongelma tässä on kuitenkin sopivien eläinten säilytyspaikkojen puute.

Eläintenpitokiellon valvonnan ongelmakohtia

Eläintenpitokieltoon ja erityisesti sen valvontaan sisältyy monenlaisia ongelmia. Merkittävin ongelma on se, että eläintenpitokiellon valvonnasta ei ole olemassa omaa lainsäädäntöä eikä sitä siten myöskään varsinaisesti valvota. Eläinsuojelulaissa kyllä säädetään valvonnasta, mutta se koskee vain yleisesti eläinsuojeluun liittyvää valvontaa. Eläinsuojelun paikallisvalvonta toimii käytännössä niin, että epäily eläinsuojelusäännösten rikkomisesta antaa valvontaviranomaisille sekä eläinsuojeluvalvojalle oikeuden suorittaa eläinten hyvinvointia ja eläinsuojelullisia olosuhteita selvittävän tarkastuksen. Tieto puolestaan tulee yleensä naapurilta tai muilta yksityisiltä kansalaisilta.

Ongelmakohtana eläinsuojeluvalvonnassa näen myös vapaaehtoisten eläinsuojeluvalvojien aseman. Tällä hetkellä on olemassa kahdenlaisia vapaaehtoisia eläinsuojeluvalvojia; kuusi aluehallintovirastojen valtuuttamaa vapaaehtoista valvojaa ja noin 120 SEY:n (Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ry) kouluttamaa eläinsuojeluvalvojaa. Aluehallintovirastojen valtuuttamat vapaaehtoiset eläinsuojeluvalvojat kuuluvat viralliseen eläinsuojeluorganisaatioon, vaikkakin ilman viranomaisten oikeuksia ja velvollisuuksia. SEY:n kouluttamat henkilöt puolestaan eivät kuulu viralliseen eläinsuojeluorganisaatioon ja heidät rinnastetaan lainsäädännössä tavallisen mattimeikäläisen asemaan.

Aluehallintoviraston valtuuttamaksi vapaaehtoiseksi eläinsuojeluvalvojaksi haluavan on täytettyään laissa säädetyt ehdot (Elintarviketurvallisuusviraston järjestämän eläinsuojeluvalvojakurssin suorittaminen ja koulutuksen taikka käytännön kautta hankittu riittävä perehtyneisyys valvottavaan eläinlajiin) haettava aluehallintovirastolta oikeutta toimia vapaaehtoisena eläinsuojeluvalvojana. Aluehallintoviraston päätös on maksullinen ja määräaikainen. Tämän lisäksi eläinsuojeluvalvojan tulee itse omalla kustannuksellaan ottaa vastuuvakuutus jostakin vakuutusyhtiöstä. Myös eläinsuojeluvalvonnasta aiheutuvat puhelin- ja matkakulut jäävät vapaaehtoisen eläinsuojeluvalvojan itsensä maksettaviksi. Katsoisin, että vaikka vapaaehtoinen eläinsuojeluvalvoja ei ole työ- eikä virkasuhteessa julkishallintoon, niin olisi kohtuullista, että hänelle aiheutuvat todelliset kulut maksettaisiin valtion varoista, kuten SEY tekee. Tehtävä on kuitenkin julkisen vallan käyttöä ja täydentää eläinsuojeluviranomaisten tehtäväkenttää.

Katsoisin, että kaikkien eläintenpitomuotojen, myös lemmikki- ja harraste-eläinten suurimuotoisen kasvatuksen ja pidon sekä kaiken tuotantoeläintoiminnan ja eläinkuljetusten, pitäisi olla rutiininomaisten eläinsuojelutarkastusten kohteena. Lisäksi eläintenpitokieltoja ja esimerkiksi eläinten pidossa syntyneiden laiminlyöntien seurauksena annettujen käskyjen ja määräysten noudattamista pitäisi seurata tiheällä uusintatarkastuksella. Tällä hetkellä uusintatarkastus tulee usein liian myöhään ja pahimmassa tapauksessa ainoana tehtävänä on eläinten lopetus eläinsuojelullisista syistä. Uuden eläinlääkintähuoltolain myötä korjataan se epäkohta, että kunnanlääkärin pitäisi valvoa omia asiakkaitaan ja perustetaan 15 uutta valvontaeläinlääkärin virkaa. Tämä on pieni, mutta hyvä askel eteenpäin eläinsuojeluvalvonnan saralla.

Muutoksia eläinsuojelulainsäädäntöön

Nyt voimassa olevassa laissa eläimiin kohdistuneet rikokset katsotaan siis joko eläinsuojelurikkomukseksi, lieväksi eläinsuojelurikokseksi tai eläinsuojelurikokseksi. Hallitus on ennen kesälomalle jäämistään 29.6.2010 antanut eduskunnalle lakiesityksen (HE 97/2010), jonka mukaan eläinsuojelurikoksiin lisättäisiin törkeä tekomuoto. Törkeästä eläinsuojelurikoksesta tuomittaisiin silloin, kun eläinsuojelurikos on tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, rikoksen kohteena olisi huomattavan suuri määrä eläimiä tai rikoksella tavoiteltaisiin huomattavaa taloudellista hyötyä ja eläinsuojelurikos olisi myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rangaistukseksi tuomittaisiin vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Samalla lievän eläinsuojelurikoksen sanamuotoa täsmennettäisiin. Lievään eläinsuojelurikokseen lisättäisiin toteamus, että eläimelle aiheutetun kärsimyksen, kivun tai tuskan tulee olla vähäistä, jotta teko katsottaisiin lieväksi. Lievästä eläinsuojelurikoksesta tuomittavaan rangaistukseen ei ole ehdotettu muutoksia.

Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa myös eläintenpitokiellon osalta. Em. hallituksen esityksen mukaan törkeästä eläinsuojelurikoksesta tuomittu olisi samalla määrättävä eläintenpitokieltoon. Tuomioistuin voisi kuitenkin jättää kiellon määräämättä, jos siihen on erityisen painavia syitä. Samalla eläintenpitokiellon pituuteen tulisi määräyksiä ja täsmennyksiä. Määräaikainen eläintenpitokielto tulisi jatkossa määrätä vähintään yhdeksi vuodeksi. Pysyvän eläintenpitokiellon edellytyksistä ehdotetaan säädettäväksi rikoslaissa. Lisäksi eläintenpitokieltoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että se koskisi myös eläimen omistamisen kieltämistä nykyisen eläimen pitämisen, hoitamisen ja sen hyvinvoinnista vastaamisen kiellon lisäksi, ellei tuomioistuin erityisistä syistä toisin määräisi. Eläintenpitokielto määrättäisiin vastaisuudessa syyttäjän vaatimuksesta. Myös eläintenpitokieltoon liittyvä menettämisseuraamus ehdotetaan tuomittavaksi syyttäjän vaatimuksesta.

Oleellinen ja erittäin tärkeä muutos tullee olemaan se, että eläimen tuomitsemista valtiolle menetetyksi koskeva tuomio voitaisiin panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, ellei tuomioistuin määräisi täytäntöönpanoa lykkääntymään. Tämä selkiyttäisi ja helpottaisi niitä ongelmatilanteita, missä henkilö on tuomittu eläintenpitokieltoon ja hänellä olevat eläimet on määrätty menetettäväksi valtiolle. Tällä hetkellä voimassa olevan lain mukaanhan henkilö ei saa pitää kiellon alaisia eläimiä, mutta jos hän valittaa tuomiosta, menettämisseuraamusta ei voida panna täytäntöön, joka siis tarkoittaa sitä, että eläimiä ei ottaa häneltä vastoin hänen tahtoaan pois.

Hyvä muutos on myös eläintenpitokieltorekisterin perustaminen. Hallituksen esityksen mukaan eläintenpitokieltorekisteriä ylläpitäisi Oikeusrekisterikeskus. Eläintenpitokieltorekisteriin talletetut tiedot olisivat salassa pidettäviä, koska rikoksesta määrättävä seuraamus katsotaan henkilötietolaissa arkaluontoiseksi tiedoksi. Oikeusrekisterikeskus luovuttaisi tietoja eläintenpitokiellosta tietyille viranomaisille, kuten eläinsuojeluviranomaiset ja syyttäjät. Sen lisäksi jalostusyhteisö, joka kirjaa eläimiä kantakirjaan tai muuhun jalostusrekisteriin, voisi pyytää eläinsuojelun toteuttamiseksi kirjaamisen hakijaa esittämään itseään koskevan otteen eläintenpitokieltorekisteristä. Tällaisina jalostusyhteisöinä hallituksen esityksessä mainitaan esimerkiksi Suomen Hippos ry ja Suomen Kennelliitto ry.

Parempaa tulevaisuutta eläimille?

Näkisin tarpeelliseksi, että poliisiin, syyttäjälaitokseen ja tuomioistuimiin saataisiin näihin asioihin erikoistuneita virkamiehiä. Voisi myös ajatella, että eläinsuojelurikoksia käsiteltäessä tuomioistuimessa olisi asiantuntijajäsenenä eläinlääkäri. Myös eläinasiavaltuutetun nimittämistä kannattaisi harkita. Eläinasiavaltuutetun tehtävänä olisi valvoa eläinten yleistä asemaa Suomessa ja eläimiä koskevan lainsäädännön toteutumista samaan tapaan kuin lapsiasianvaltuutettu edistää lasten etujen ja oikeuksien toteutumista yleisellä päätöksenteon ja lainsäädännön tasolla. Joka tapauksessa eläinsuojeluviranomaisten välisen yhteistyön tiivistäminen ja eläinsuojeluasioita käsittelevien virkamiesten kouluttamisen (kuten poliisi, syyttäjä, tuomioistuin) sekä eläinsuojelulainsäädännön tunnetuksi tekemisen eri viranomaisissa olisi ehdottoman tärkeää. Unohtaa ei sovi myöskään viranomaisissa vallitsevaa resurssipulaa ja rahoituksen kohdentamista eläinsuojeluasioille.

Eläinsuojelun ongelmat yhteiskunnallistuvat kun ihmisten tietoisuus eläimille aiheutetuista haitoista ja kärsimyksistä lisääntyy. Tiedotusvälineet ovatkin viime aikoina havahtuvat kiitettävästi eläintenpidon epäkohtiin ja kertoneet niistä näyttävästi suurelle yleisölle. Eläinsuojelutietoisuudessaan tiedotusvälineet ovat kuitenkin pitkälti eläinsuojelujärjestöjen tuottaman tiedon varassa (esimerkiksi broiler- ja sikatiloilla salaa tehdyt videoinnit), koska laajapohjainen tieteellinen tutkimustieto eläinsuojelusta puuttuu. On selvää, että pidemmän päälle eläinsuojelujärjestöjen voimavarat eivät yksistään riitä täyttämään sitä tiedontarvetta, jonka monialaiset eläinkysymykset synnyttävät. Puolueettoman ja laaja-alaisen tutkimuksen tarve eläinten suojelun alalta on siten ilmeinen.

Eläinsuojelulakia on vaadittu uudistettavaksi kokonaisuudessaan. Muun muassa Suomen Eläinlääkäriliitto on loppuvuodesta 2009 esittänyt tällaisen vaatimuksen. Voimassa oleva eläinsuojelulakihan on jo vuodelta 1996 ja yhteiskunta on muuttunut neljässätoista vuodessa. Julkisuuteen tuodut eläinrääkkäysasiat ovat varmastikin omalta osaltaan saaneet aikaan poliittisen paineen eläinsuojelulain uudistamiselle. Eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen käsittely onkin tarkoitus aloittaa maa- ja metsätalousministeriössä tämän vuoden aikana. Nyt voimassa olevan eläinsuojelulain valmistelu kesti noin viisi vuotta ja sama aika mennee uuden lain aikaansaamiseen, joten pikaista parannusta vallitseviin ongelmiin ei tällä kuitenkaan saada.

Teksti: Tarja Koskela-Laine

Kirjoittaja on tehnyt pro gradu –tutkielman aiheesta ”Eläintenpitokielto eläinsuojelulain vastaisten tekojen seuraamuksena” ja tekemässä väitöskirjaa aiheesta ”Oikeusprosessit eläinsuojeluasioissa”.

1. alaviite: Tilastokeskus. Syytetyt, tuomitut ja keskimääräiset rangaistukset rikoksittain, ensimmäinen oikeusaste 2007. http://www.stat.fi/til/syyttr/tau.html

2. alaviite: Tilastokeskus. Eläintenpitokieltojen pituus alioikeuksissa 1992-2007. http://www.stat.fi/til/syyttr/tau.html