was successfully added to your cart.

HESY lahjoitti sorsille kauraa

By | Blogi | No Comments
Teksti ja kuvat: Kirsi Ilves

Vesialueiden jäättömän ajan pidetessä yhä useampi vesilintu jää talvehtimaan Suomeen. Kun maa jäätyy ja pakkaset alkavat paukkua, maahamme jääneet vesilinnutkin kaipaavat usein ruoka-apua.

Kaisa ja Rasmus kantoivat 25 kilon kaurasäkit sutjakasti autoon.

Sateisena marraskuun viimeisenä päivänä HESYn kaurajengi lähti Haltialan tilalta hakemaan 250 kiloa kauraa Kirsti Sahlmanille. Hän on saanut HESYltä lahjoituksena kauraa sorsien talviruokintaan jo vuodesta 2010. Sahlman havahtui aikoinaan lintujen vaikeaan tilanteeseen eläkkeelle jäätyään, kun kovana pakkastalvena linnut olivat todellisessa pulassa.

– Sorsia on noin kolmesataa, ja niillä on aina nälkä. Meitä lintujensyöttäjiä on vähän ja meistäkin toiset syöttävät mieluummin joutsenia kuin sorsia.

Nyt Sahlmanilla on sydänvaivoja, joten lintujen syöttäminen onnistuu vain kodin lähialueilla.

Kirsti Sahlman on iloinen, että pystyy tänäkin talvena ruokkimaan lintuja.

– Ruokinnasta kiinnostuneita ei ole pahemmin näkynyt ja Helsingissä lintujen syöttäminen on monessa paikassa kielletty. Minä syötänkin lintuja vain sallituilla alueilla. Myös ihmisten suhtautuminen lintujen syöttämiseen on kahtiajakoista: toiset ymmärtävät ja toiset pelkäävät, että syöttäminen lisää jyrsijäongelmia.

HESYn lahjoitus riittää kevättalvelle, jonka jälkeen Sahlman pyrkii syöttämään sorsia omasta pussistaan.

HESYn kaurajengi = Kaisa Pohjakoski ja Rasmus Alanen.

Lukukoira Einon vastaanotolla

By | Blogi | No Comments
Teksti ja kuvat: Anniina Keiskander

Odottelemme Tuusulan kirjaston aulassa, milloin tanskandoggi Einon vastaanotto alkaa. Eino on yksi lukukoirista, joka auttaa lapsia kehittymään ääneen lukemisessa. Kun vastassa on karvainen ystävä, ei virheistä tarvitse olla moksiskaan – koska eihän karvaturrikaan ole.  Luppakorvat kuuntelevat yhtä sujuvasti kaikkia erilaisia lukijoita.

4-vuotias Oscar Tiippana vähän jännittää koiria, kertoo Oscarin äiti Maria Tiippana. Lukukoiran kohtaaminen on kuitenkin hyvä tilaisuus oleskella rauhallisen koiran läheisyydessä ja totutella koiriin. Siksi perhe on tullut paikalle, vaikkei Oscar vielä ihan osaakaan lukea.

Kun Oscarin vuoro tulee, Eino on omistajansa Anne Komsin kanssa vastaanottohuoneen ovella. Mahtaa 4-vuotiaan silmissä Eino olla kooltaan suurin piirtein puoliverisen ratsun luokkaa. Tämä uusia tulijoita haisteleva komistus ei olekaan mikään sylikoira, vaikka kiltti seurakoira onkin.

– Kyllähän Einon huomaavat kaikki, ja sillä tavalla Einon olemus tuo myös huomiota itse toiminnalle. Se on siksi hyvä mannekiini, Anne nauraa.

Käy ilmi, että lukijalla ja kuulijalla on jotakin yhteistä; myös Eino on täyttänyt 4 vuotta. Oscarin ei tarvitse kuitenkaan yksin tehdä tuttavuutta suuren ikätoverinsa kanssa. Oscar pääsee istumaan lukupaikalla isänsä Glenn Stephensonin turvalliseen syliin, josta voi kirjan takaa tähyillä Einoa. Rauhallinen Eino käy kiltisti makuulle uusien ystävien lähelle ja nauttii Glennin antamista rapsutuksista huokaillen. Oscar keskittyy kirjan kuviin mutta välillä Einon ilmeet tai tassun ojentelut vähän naurattavat. Muistaa hän myös kääntää kirjaa niin, että Einokin näkee kuvat, vaikka rapsuttelut delegoidaankin isälle.

Kun vartti Einon kanssa on kulunut, kysytään Oscarilta, millainen kokemus oli. Pelkonsa voittanut pikku sankari lähinnä kohauttelee olkiaan ja tekee jo muita puheita. Kuitenkin hän on ensimmäistä kertaa elämässään istunut noin ison koiran lähellä, ihan kosketusetäisyydellä.

-Eino tietää jo liiveistä, että ollaan menossa töihin. Kun sanon, että mennään mummolaan, Eino tietää, että sillä kertaa mennään vanhainkotiin, Anne kertoo.

Eino on Suomen karvakaverit ry:n testaama koira ja lukukoiratoiminta on vapaaehtoistyötä. Eino on ollut jo kaksi vuotta karvakaverina; lukukoirana Tuusulassa ja Klaukkalassa sekä seurakoirana vanhainkodeissa ja palvelutaloissa. Keikkaa Einolle pukkaa noin 4 kertaa kuussa. Liivit saavat Einon selvästi palvelu-mielentilaan.

– Monet kysyvät, onko Eino aina näin rauhallinen. Ei se kotona todellakaan ole aina näin rauhallinen, Anne nauraa.

Annella on myös kotona mäyräkoira, joka ilahduttaa niin ikään vanhuksia vapaaehtoistyössä. Lukukoiraksi on valittu kuitenkin vain Eino tanskandoggin rauhallisemmalla luonteella. Anne kertoo, että hänen mäyräkoiransa ei jaksaisi olla vain paikoillaan ja kuunnella, vaan sille soveltuvat paremmin tehtävät, joissa saa myös touhuta. Annella on ollut tanskandoggeja jo vuodesta -93.  Anne tutustuttaa mielellään ihmisiä vapaaehtoistoiminnan kautta myös rotuun, jolle on menettänyt sydämensä.

– Olen aina halunnut ison koiran, ja tämä rotu on ylväs mutta samalla myös rauhallinen ja kiltti seurakoira.

Seuraavaksi on 5-vuotiaan Aini Ojaniemen vuoro, joka saapuu paikalle äitinsä seurassa. Aini alkaa reippaasti lukea äidin vanhaa Aapista Einolle, joka pötköttää nyt ihan rentona Ainin vieressä, välillä nostaen päätään ja ojentaen tassuaan kohti Ainin kirjaa. Aini ottaa välillä katsekontaktia Einoon, ja miettii mistäköhän tarinasta Eino erityisesti pitäisi. Pieni lukija ja häntä huomattavasti isompi kuuntelija ovat varsin liikuttavan näköisiä yhdessä. Näiden kahden välillä on rauhaisa yhteisymmärrys, ja vartti kuuluu hujauksessa. Jälkikäteen rapsutellaan ja silitellään Einoa kiitokseksi.

– Oli jännittävää lukea Einolle ensimmäisen kerran, mutta minua ei silti pelottanut. En ole aiemmin päässyt rapsuttamaan näin isoa koiraa, Aini kertoo.

Aini on hyvin eläinrakas, ja sen näkee jo olemisen helppoudesta Einon kanssa. Koirien lisäksi Aini kertoo pitävänsä erityisesti kissoista ja hevosista. Tytön kasvot loistavat tapaamisen jälkeen.

Anne Komsi ja Eino

Einon omistaja Anne on itse töissä sairaalassa ja halusi lähteä koirineen mukaan toimintaan, jotta voisi jotenkin ilahduttaa ihmisiä. Hoitajat ovatkin kertoneet Annelle, että esimerkiksi muistisairaiden ihmisten luona käyneistä eläimistä on ihan selvästi ollut hyötyä.

Lukukoiratoiminnassa Anne pääsee näkemään kehityksen omin silmin, ja se voi olla hyvinkin liikuttavaa.

– Sen huomaa, että lapset kehittyvät lukemisessa ja aika usein samat lapset käyvät yhden lukuvuoden aikana säännöllisesti. Parasta tässä on vanhempien kiitokset, näen ilmeistä, että ovat tyytyväisiä ja todella onnellisia lapsensa puolesta.

Hei me treenataan!

By | Blogi | No Comments

Kun aikomus on lähteä treenaamaan kissojen kanssa, on asioita, joita on hyvä huomioida. Esimerkiksi mihin aikaan kissa nukkuu, millä alueella lähdet yrittämään treeniä tai mitä palkkaa treenissäsi käytät.

Valikoin HESYn namikätköistä laajasti erilaisia raksuja ja herkkuja treeneihini, ja huomasin pian, että kissoilla oli tosiaan mielipiteitä erilaisista treeninameista. Asiakkailta olen kuullut, ettei heidän kissaansa voi treenata, koska se ei syö annettua palkkaa. Mutta onko palkkana käytetty sitä yhtä tiettyä herkkua mikä kaupasta tähän valittiin tai kissan omia raksuja, ja sitten todettu, ettei homma luista? Tutkailemalla minkälaisista herkuista kissa pitää, varmistat, että se todella tuntee tulevansa palkituksi treenien aikana. Näin varmistat treenien tehokkaan etenemisen! Muistakaa myös pieni namikoko, sillä kissoilla on pieni vatsalaukku ja treenit loppuvat varmasti, jos kisusta tulee kylläinen.

Kissakaverukset päiväkävelyllä HESYn käytävällä.

Mihin aikaan kissa on aktiivinen? Kissat rakastavat rutiineja, aikatauluja, sitä kun asiat tehdään aina tietyllä tavalla. Näin ollen kissa on voinut kaavoittaa itselleen päivän aikataulun ja se ei todennäköisesti ole innoissaan, jos sinun suunnittelemasi treeeniaikataulu sattuu sen nokosten kohdalle – jos edes suostuu treenaamaan. Voit yrittää yleisesti pohtia kissaa lajina ja kokeilla treenata mieluiten illan hämärtyessä, mutta kaikista varmin tapa olisi tuntea oma kissansa. Mihin aikaan se nukkuu? Mihin aikaan se metsästää tai ”metsästää”? Tuplamaininta ja lainausmerkit johtuvat siitä, että maaseudulla kissojen todellinen työ voi tosiaan olla tuholaisten metsästys, mutta sisäkissat tyydyttävät metsästystarpeensa muutoin, esimerkiksi tarkkailemalla lintuja ikkunasta.

Tämän aikataulutuksen opin kantapään kautta. Aluksi saavuin aina treenailemaan HESYlle samaan aikaan kun siellä oli aamusiivoukset käynnissä, ja kissat näin ollen hereillä, kun talossa tapahtuu. Noh, päätin kokeilla saapua vasta siivouksien jälkeen, etten olisi henkilökunnan tiellä kouluttaessani, ja voi, hyvältä idealtahan se tosiaan aluksi tuntui.

Matilda valtakunnassaan.

Matilda ei ruvennut kanssani millekään. Hän oli nukkumassa pesässään kun saavuin, ja sain laiskan päänkohautuksen ja ärsyyntyneen mulkaisun. Ihmiset ne ei vaan tajua mitään, luki selvästi Matildan kasvoilla kun se jatkoi uniaan aivan kuin en olisi läsnä, ja sain päättää treenit siltä päivältä ennen kuin ne edes alkoivat. Kävelin käytävän läpi ja katsoin kissoja kaapeissaan. Silloin se vasta minulle iski: joka ikinen oli nukkumassa, koska nyt ei tosiaan ollut mikään treeniaika. Aktiivisen aamun jälkeen loossit oli siistitty, henkilökunta poistunut ja kaikki kissat ulkoilleet ja syöneet  – mitä ihmettä minä kuvittelin kissojen tekevän ellei käyvän nukkumaan. Tarmo oli ainoa, joka heräsi minun läsnäolooni ja tyytyväisenä oli jälleen valmiina treeneihin – kuten aiemmin todettua – äärimmäisen koiramaisesti.

Sitten viimeisenä muttei taatusti vähäisimpänä: sijainti. Jos opin aikataulutuksen kantapään kautta, niin ihan samankaltaisen kokemuksen huomasin myös sijaintien suhteen. Ai että pohditte mitä väliä? No koirille sillä ei olisikaan suurta merkitystä, vaan ne lähtevät treenaamaan, tai sosiaalistumaan, ihmisen kanssa missä vain. Kuten aikaisemmassa kirjoituksessani valotin, kissat jaottelevat maailmaansa osasiin, ja treenaaminen voi sijoittua kissasta riippuen sosiaalistumis-, metsästys- tai ruokailualueelle.

Matildan opittua jo sujuvasti koskemaan kosketuskeppiini omassa kaapissaan erehdyin käytävällä häneen törmätessäni tarjoamaan keppiä pelattavaksi. Jälleen sain osakseni ”Ihmiset ne ei vaan tajua mitään” -mulkaisun ja minut ohitettiin käytävällä kylmän viileästi.

Tarmo metsästää.

Tiedän, että sanoin Tarmon olevan jonkinlainen super-kissa-koira-hybridi, mutta itseasiassa jopa niinkin lungista kissasta kuin Tarmosta näki, ettei sille ollut aivan sama missä treenit tapahtuivat. Se teki mitä pyydettiin, mutta elekieli kertoi kiihtymisestä ja viive suorittamiseen kasvoi. Tarmon tapauksessa hän tykkäsi mieluiten treenata kotikaappinsa ylimmällä tasolla, suostui treeneihin hyvin myös toisella tasanteella, mutta lattia sekä käytävä olivat paikkoja, joissa kiihtyminen sekä viive olivat silmin havaittavissa.

Tässä taas tältä erää kaikki, painakaa nämä vinkit korvan taakse ja ensi kerralla päästäänkin jo siihen, miten koulutus aloitettiin ja mitähän hyötyä siitä kosketuskepillä pelautumisesta oikein olikaan.

6 päivää jouluun laskin aivan itse!

Nita Leinonen
Eläintenkouluttajaopiskelija
(Kainuun ammattiopisto)

Kissojen kouluttaminen? Kissojen kouluttaminen!

By | Blogi | No Comments

Olen kuullut monenlaisia naureskeluja urani aikana liittyen ennakkoluuloihin eläintenkouluttamisessa. ”Eihän tämä jääräpää kyllä ainakaan…”, ”Ei vanha koira opi ennää mittään” tai ”Meinasitko tosissasi kissoja koulutella?” Mutta faktahan on se, että kaikki eläimet oppivat – vauvasta vaariin, kissasta koiraan sekä hiirestä elefanttiin.

Pyysin päästä HESYlle kouluttamaan heidän kissojaan kartuttaakseni omaa osaamistani kissojen parissa. Ja voi veljet, osaamistahan sieltä ropisikin ja huimasti! Kissoja oli paljon erilaisia persoonia, joista valita keneen tutustua, eivätkä suurimmat opettajani itseasiassa olleetkaan sellaiset kissat, jotka olivat valmiiksi helppoja käsitellä ja innokkaita tekemään ihmisen kanssa – päinvastoin.

Aluksi minulle valikoitui koulutukseen kaksi hyvin erilaista kissaa. Toinen oli kaunis punavärityksinen uroskissa nimeltään Tarmo. Tarmo oli kaikkien mielestä oikein loistava kissa ja häntä kutsuttiinkin aluksi minun ”temppukissakseni,” mikä oli kyllä aika hyvä projektinimi. Tarmo oli todella sosiaalinen, suorastaan tyrkky, ja perso ruoalle. Oikeastaan Tarmo oli melko ”koiramainen” kissaksi, joten siitä oli hyvä aloitella saadakseen itsevarmuutta kissojen kanssa toimimiseen.

Toinen kissa, johon aloin hieromaan lähempää tuttavuutta, oli nimeltään Matilda. Matildaa kuvaisi hyvin sanoa, että he olivat Tarmon kanssa yö ja päivä. Tämä raidallinen kissarouva oli hyvinkin kissamainen, oman arvonsa tunteva ja kaikkia kissaoppejani mukaileva. Matilda ei perustanu minusta yhtään, eikä kyllä juuri muistakaan ihmisistä. Eikä hän todellakaan luottanut minuun, kun astelin ensimmäisen kerran hänen häkkiinsä kosketuskeppeineni!

Kyräilevä Matilda ja kaikkien kaveri Tarmo

Kouluttaakseni kissoja olin saanut teoriatasolla tietoa kissojen lajityypillisestä käytöksestä – asioista, jotka olisi tärkeää tietää nähdäkseen asiat kissan silmin ja päästäkseen ymmärrykseen sen käytöksestä. Muistan, kuinka lapsuuden ystäväni kuvaili omaa kissaansa aina jakomielitautiseksi, koska siltä ymmärtämättömän ihmisen silmään kissan toimet vaikuttivat. Yhtenä hetkenä kissa saattoi tulla syliin nukkumaan ja kierähtää söpösti selälleen, mutta seuraavana hetkenä se antoikin sylittäjälle kynnestä ja poistui tuohtuneena paikalta. Heidän toinen kissansa taas oli todella retuutettava ja söpö kaiken aikaan eikä koskaan antanut ihmisille kynnestä.

Nykyisen tietämykseni kanssa kissojen käyttäytymistä mietittyäni se käy täydellisesti järkeen. Kissa oli määrittänyt ihmisen kanssa kokoontumispaikakseen sohvan, jossa lapset usein pelasivat, sen vuoksi että silloin ihminen oli ”rauhassa” aloillaan. Ja jos se osoitti luottamustaan kääntämällä vatsansa esiin, se ei todellakaan tarkoittanut, että siitä sai paijata, joten kun lapset työnsivät kätensä sinne minne ne eivät kuuluneet, siitä annettiin varoitus ja homma puhallettiin poikki. Samaista kissaa ei myöskään saanut lähestyä ihan missä vain, vaan ainoastaan niillä alueilla, jotka se oli itse rajannut ihmisen kanssa kokoontumiskäyttöön. Perheen toinenkin kissa sai useamman kerran höykytystä tältä vanhemmalta, sillä se ei tainnut ihan tajuta, ettei myöskään kissojen kokoontumiselle sopinut ihan mikä tahansa paikka.

Mistäkö ihmeen kokoontumispaikoista minä höpötän? Kissojen lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu jaotella maailma osiin ja määritellä omat paikat kaikille resursseille (syöminen, nukkuminen, tarpeiden teko, metsästäminen sekä sosiaalistuminen). Olette varmaan joskus pohtineet miksi niin monet kissat tykkäävät hengailla näppäimistöjen päällä? Ihminen on pääasiassa rauhassa, kun syventyy viettämään aikaa television tai läppärin kanssa. Siksi ne ovat kissalle oivallisia valintoja paikaksi ihmisen kanssa hengailuun, joten ne tulevat siihen kun on heidän mielestään sopiva aika pienelle sosiaalistumiselle. Todella järkeenkäyvää nyt kun sitä miettii, eikös?

Tässä tällainen pintaraapaisu kissojen maailmoihin! Seuraavassa osassa perehdyn syvemmin Tarmon sekä Matildan koulutuskertomuksiin: miten lähdimme etenemään, mihin asti pääsimme ja mitä hyötyä tästä nyt sitten olikaan.

Mukavaa joulunodotusta!

Nita Leinonen
Eläintenkouluttaja opiskelija
(Kainuun ammattiopisto)

Kahdeksan hyvää syytä adoptoida aikuinen kissa

By | Blogi | No Comments

Tyyneyttä. Tervettä itsetietoisuutta. Kokemusta. Kypsää eleganssia.

 

Kyllä kyllä, kissanpoikaset ovat tavattoman söpöjä! Alla kerromme kuitenkin syitä, miksi kannattaa valita nimenomaan aikuinen kissa.

  1. WYSIWYG. Aikuinen kissa on jo se mitä se on. Kissanpoikasista ei voi olla koskaan varma minkä luonteisia ja näköisiä niistä isona tulee – ja isojahan niistä joka tapauksessa tulee.
  2. Koska aikuisten kissojen persoonallisuus on jo kehittynyt, ne tietävät mitä ovat ja mitä haluavat. Eläintenhoitajien on siksi helpompaa auttaa sinua valitsemaan kotiisi ja elämääsi sopiva kissa aikuisten kissojen joukosta. Haluatko aktiivisen ja puheliaan kissan vai leppoisan sohvaperunan, tai kenties ihmisrakkaan puskutraktorin? Voimme esitellä sinut sellaiselle!
  3. Aikuisista kissoista on vähemmän huolta ja vaivaa. Kissanpennut ovat energiapakkauksia, jotka vaativat paljon huomiota. Ne tutkivat kaiken, kiipeävät kaiken päälle, pureskelevat kaikkea, roikkuvat kaikessa mihin kynnet pystyvät (kyllä, myös sinun reidessäsi) ja ovat kaiken kaikkiaan riiviöitä päivät pääksytysten ja yöt pitkät. Aikuiset kissat ovat tyynempiä ja rauhallisempia.
  4. Aikuisille kissoille sisäsiisteys on yleensä itsestäänselvyys ja etenkin kotioloissa jo aiemmin eläneet kissat ovat perillä kotikissan perusetiketistä. Vähemmän vessavahinkoja, vähemmän pudotettuja koriste-esineitä, vähemmän lattialle levitettyjä vessapaperirullia, vähemmän päivällispöydästä varastettua ruokaa.* Vähemmän aikaa tuhotöissä, enemmän aikaa halailulle ja rapsutuksille!
  5. Ethän vain kuvittele, että jäät leikkivän kissan söpöydestä paitsi, jos valitset aikuisen kissan? Aikuiset kissat ovat edelleen pieniä petoja, tarvitsevat viihdykettä ja innostuvat leikkimisestä. Pahvilaatikot! Höyhentikut! Pingispallot! Aikuiset kissat ovat myös pentuja parempia erottamaan lelut ihmisten varpaista.
  6. Huolettaako, että aikuisen kissan kohdalla lopullisen luopumisen suru tulee eteen liian nopeasti? Hyvin hoidetun sisäkissan keskimääräinen elinikä on noin 16 vuotta, ja monet elävät parikymmentävuotiaiksi. Amerikkalainen Creme Puff -kissa eli 38-vuotiaaksi! Toisaalta nuoren pennun kohdallakaan ei voi tietää, kuinka pitkä elämä sillä on edessään. Kissan kiintymys on aina riskin väärti.
  7. Meille päätyneet tai meillä syntyvät kissanpoikaset ovat siinä onnellisessa asemassa, että niiden elämä pääsee alkuun huolehtivissa käsissä ja niillä on (toivottavasti) edessään vain yksi muutto: HESYltä loppuelämän kotiin. Aikuiset kissat ovat ainakin kertaalleen kotinsa menettäneet, jos niillä sellaista on konsanaan ollutkaan. Nekin ansaitsevat loppuelämän turvan.
  8. Mitä nuorempi kissa on, sitä nopeammin se löytää uuden kodin, myös täältä HESYltä. Teet hyvän työn jo siinä, että annat kodin kodittomalle kissalle: harkitse hyvän karman tuplaamista adoptoimalla aikuinen mirri, joka saattaisi joutua muuten odottamaan kotia kuukausikaupalla.

*Huomaa, että sanomme ”vähemmän”. Jos kissa ei missään tapauksessa saa koskaan pudottaa mitään, kiivetä missään tai kiinnostua jostain mistä se saisi mieluummin olla kiinnostumatta, kannattaa, öhöm, ehkä harkita uudemman kerran onko kissa sinulle sopiva lemmikki.

Kymmenen hyvää syytä adoptoida musta kissa

By | Blogi | No Comments

 

  1. Musta on klassikkoväri ja aina muodissa.
  2. Pidätkö mustista ja tummista vaatteista? Musta kissa on sinulle ehdottomasti paras valinta, koska sen irtokarvat eivät erotu vaatteistasi.
  3. Musta kissa on aina juhlavalmis smokkipuvussaan ja pikkumustassaan.
  4. Musta kissa sopii sisustukseen kuin sisustukseen. Voit vaihtaa kotisi värejä ja tyylejä huoletta.
  5. Mustan kissan omistaminen tekee sinusta automaattisesti hieman mystisen ja mielenkiintoisen.
  6. Musta kissa on erinomainen tapa ilmaista sisäistä goottiasi.
  7. Mustille kissoille voi antaa erityisen jännittäviä nimiä, kuten Varjo, Keskiyö, Ninja, tai, tuota, Musti?
  8. Mustat kissat harmaantuvat ikääntyessään kuten ihmisetkin. Voitte charmaantua yhdessä.
  9. Musta kissa tarjoaa oivia mahdollisuuksia valokuvaustaitojesi harjaannuttamiseen. Oletko koskaan yrittänyt kuvata mustaa kissaa? Yleensä tulos on musta tyyny, jolla on silmät. Ota upea kuva mustasta kissasta ja voit tuntea suurta ylpeyttä itsestäsi.
  10. Mustat kissat ovat, käsittämätöntä kyllä, vähiten haluttujen joukossa ja joutuvat HESYllä odottamaan uutta kotia pitkään. Anna sinä koti omalle upealle kotipantterille!

Kymmenen hyvää syytä adoptoida raidallinen kissa

By | Blogi | No Comments

Klassiset raidat

 

  1. Raidallisuuden aiheuttavaa geeniä kantaa joka ikinen kissa, sillä kesykissojen kantaäiti ja -isä olivat nimenomaan raidallisia kissoja. Raidalliset kissat edustavat siis perustavanlaatuista kissojen kissuutta – ne ovat kissamaailman kuninkaallisia.
  2. Vapaasti lisääntyvät kissalaumat muuttuvat muutamassa sukupolvessa pääosin raidallisiksi*. Tämä on luonnon tapa kertoa, että kyseinen väritys on kissan paras väritys. Ketäpä me olemme luonnon kanssa väittelemään?
  3. Raidallinen kissa sulautuu pikkuhämärässä monenlaiseen taustaan, joten sen kanssa on mitä mainiointa leikkiä piilosta.
  4. Raidalliset kissat ovat käytännössä minitiikereitä. Mraur.
  5. Raidallisilla kissoilla on otsassaan mystinen M-kuvio, jonka alkuperästä on kerrottu tarinoita ja kehitetty legendoja kautta aikojen. Tutustu tarinoihin tai luo omasi! Joka tapauksessa, M=mahtava.
  6. Raitakuvio sopii yhteen aivan kaiken kanssa. Kokeile vaikka.
  7. Raidalliset kissat edustavat lämpimien luonnonvärien skaalaa – ne tuovat rauhoittavaa, lämpöistä tunnelmaa huoneeseen kuin huoneeseen.
  8. Tiesitkö, että raidallisen kissan yksittäinen karvakin on raidallinen? Raidalliset kissat ovat varsinaisia luonnon taideteoksia.
  9. Marimekon rakastetuin klassikkotuote on Raitapaita. Se ei ole sattumaa.
  10. Raidalliset kissat ovat, käsittämätöntä kyllä, vähiten haluttujen joukossa ja joutuvat HESYllä odottamaan uutta kotia pidempään kuin muut kissat. Anna sinä koti omalle upealle kotitiikerille!

 

*Tämä on jo tieteellisesti todettu, joten lisätutkimuksia ei tarvita. Pidetään kissat sisällä ja leikkautetaan ne, jookos?

Toimistokoira tuo iloa työpaikalle

By | Blogi | No Comments
Kirjoittaja: Silvana Stubin
Kuvat: Hanna Hopea ja Silvana Stubin

Miltä kuulostaisi pörröinen työtoveri, jota saisi silitellä ja rapsutella töiden lomassa? Kävin tapaamassa toimistokoira Lulua, jonka työpaikka on Kirjasto 10:ssä Helsingin keskustassa. Vaikka Lulu olikin aamukymmenen aikaan hieman unisen oloinen, tuli se silti tervehtimään iloisesti ja poseeraamaan valokuvia varten, ennen kuin palasi tuolille jatkamaan nokosiaan.

Tällä karvaisella kaverilla on takanaan yli vuosi työkokemusta kirjaston toimistokoirana. Ensimmäisen kerran Lulu tuli kirjastoon vain muutaman kuukauden ikäisenä. Pentu toi heti tullessaan paljon iloa, ja siitä tuli nopeasti osa työporukkaa. Nyt puolitoistavuotias Lulu on tuttu näky kirjaston toimistotiloissa, ja sen tyypilliseen arkipäivään kuuluu työntekijöiden ja toimistoon saapuvien vieraiden tervehtiminen sekä sohvalla nukkuminen.

– Tärkein tehtävä on tarjota rapsutuspalveluja, kun kaipaa taukoa, kertoo Lulun omistaja, kirjaston palvelupäällikkö Lotta Muurinen.

Viime aikoina toimistolemmikit ovat yleistyneet kaikenlaisilla työpaikoilla. Niiden on kehuttu parantavan ilmapiiriä ja vähentävän työntekijöiden stressiä. Toimistolemmikin työ sopii luonnollisesti sellaisille eläimille, jotka tulevat hyvin toimeen ihmisten kanssa. Lulu onkin luonteeltaan hyvin sosiaalinen koira, jolle kirjaston työporukka on kuin oma lauma. Vieraidenkaan seuraa se ei juuri ujostele.

– Se huomaa kyllä, jos joku ei ole koiraihminen, ja pysyy silloin etäällä, Lotta kertoo.

Koira-allergisillakaan ei pitäisi Lulun seurassa olla syytä huoleen. Se on nimittäin koira, joka ei ole aiheuttanut allergisia reaktioita.

On varsin selvää, että Lulusta on tullut tärkeä osa työyhteisöä. Kirjastossa pennusta asti viihtynyt Lulu ei aina malta lähteä takaisin kotiin työpäivän päättyessä. Työtoveritkin ovat usein pettyneitä, jos Lulu ei jonakin päivänä pääse tulemaan kirjastoon. Työntekijöiden lisäksi myös kirjastossa toisinaan käyvät vartijat ovat tulleet Lululle tutuiksi, ja koiran tapaaminen vierailujen aikana ilahduttaa heitä suuresti.

Entä onko kirjaston asiakkailla koskaan tilaisuutta viettää aikaa toimistokoiran kanssa? Vaikka Kirjasto 10 onkin koiraystävällinen kirjasto, jonne asiakkaat voivat tulla oman koiransa kanssa, Lulun paikka on henkilökunnan tiloissa. Asiakkaille ei siis ole ainakaan toistaiseksi tiedossa erityisiä tapahtumia, joissa he voisivat tavata kirjaston toimistokoiran.

Monessa kirjastossa on lukukoiria, joille voi tulla lukemaan ääneen, mutta Lulu ei sellaisiin kuulu. Lukukoirat ovat nimittäin työhönsä erityisesti koulutettuja koiria, jotka tarvitsevat Kennelliiton hyväksynnän. Sekarotuinen Lulu ei ole liiton rekisterissä, ja sen ainoa ”koulutus” on ollut runsas ajanvietto kirjastossa ihmisten parissa. Mikä onnistuukin hyvin tältä vilkkaalta ja iloiselta karvatassulta.

Monia varmasti houkuttaa ajatus oman lemmikin ottamisesta kaveriksi työpaikalle. Mutta millaisiin työpaikkoihin toimistolemmikit sopivat? Lotta suosittelee lämpimästi koiran ottamista kaikenlaisiin toimistotöihin, mutta muistuttaa myös, että eläimellä tulee olla tarpeeksi omaa tilaa. Kirjaston toimistotiloissa Lulun kaltaisella pienellä koiralla onkin paljon tilaa käyskennellä ympäriinsä. Toki on varmistettava, että lemmikin tuominen sopii myös työtovereille ja asiakkaille.

Jos haluat tavata Lulun kirjastossa käydessäsi, kannattaa tulla paikalle varhain aamulla. Lotta ja Lulu nimittäin kulkevat toimistoon kirjaston asiakastilojen kautta, jolloin paikalla olevat asiakkaat saavat nähdä, kuinka toimistokoira saapuu työhönsä. Tietylle aamuasiakkaiden vakioporukalle Lulu onkin jo tullut tutuksi. Mikä olisi parempi tekosyy aamuiselle kirjastokäynnille?

Ryhmäkoti Vaskoolin tassuterapeutit

By | Blogi | No Comments
Kirjoittaja: Kata Laurikainen
Kuvat: Kata Laurikainen ja Noora Kuismin

Itä-Helsingissä, Kontulan palvelutalossa sijaitsevassa Ryhmäkoti Vaskoolissa on vain kaksi vakituista asukasta: maatiaiskissasisarukset Miiru ja Miska. Asiakkaita ja henkilökuntaa Vaskoolissa on enemmän. Asiakkaat majoittuvat ryhmäkodissa lyhytaikaisesti (3vrk-2vko) ja ovat pääasiassa 80–90–vuotiaita muistisairaita vanhuksia.

Miiru ja Miska ovat temmeltäneet Vaskoolin käytävillä koko ikänsä eli noin kaksi vuotta. Ryhmäkotiin ne saapuivat yhden siellä työskennelleen hoitajan kissan saatua pentuja. Hetken mielijohteesta kissat eivät kuitenkaan Vaskooliin päätyneet, sillä kissojen hankkimista asiakkaiden seuraksi oli mietitty talossa jo pidempään. Yksi hoitajista kertoo olleensa aluksi hyvin varautunut ja ennakkoluuloinenkin kissojen tultua taloon, mutta huomanneensa nopeasti täyskäännöksen tunnelmissaan niitä kohtaan. ”Minusta on aivan ihana, kun ne odottavat meitä aina aamuseitsemältä aamiaista anoen ovella.” hoitaja sanoo hymyillen.

Hoitajille kissoista koituu ryhmäkodissa toisinaan lisätyötä satunnaisten pissalammikoiden ja parvekekukkalaatikoiden tonkimisien takia. Henkilökunta toteaa silti yhteen ääneen, että ”enemmän niistä iloa on kuin vaivaa!”

Kissojen läsnäolo jakaa jonkin verran asiakkaiden mielipiteitä, mutta pääsääntöisesti niistä tykätään. Joskus asiakashuoneen oveen laitetaan lapulle toive siitä, että kissoja ei päästettäisi huoneeseen, mutta varsinaisia allergikkoja on asiakaskunnassa harvoin.

Eläimillä on usein ilmiömäinen kyky empatiaan, eivätkä Miska ja Miiru ole poikkeus sääntöön. Vaskoolin kissat hakeutuvat usein asiakkaiden lähelle, kun huomaavat alakuloisuutta tai huonovointisuutta. Ne saattavat öisin nukkuakin huonokuntoisen asiaakaan vieressä pidempään – ikään kuin lohduttamassa.

Yöhoitajat kertovat, että Miska ja Miiru äityvät joskus hippasille hurjastikin. Asiakkaita ne eivät elämöinnillään silti häiritse. Miiru on veljeään puolet pienempi ja ketterämpi ja löytää aina tiensä kaappien päälle turvaan, jos Miska sille uhittelee. Useimmiten kissat seuraavat kuitenkin yöhoitajia huonekierroksilla sulassa sovussa ja tarkastavat tilanteen omalta osaltaan hoitajien apuna.

Yksi keskeisimmistä kissojen läsnäolon vaikutuksista muistisairaille asiakkaille on se, että lähes täysin puhumattomat vanhukset puhuvat niille. Kissa tuomitsemattomuudessaan ja rauhallisuudessaan on loistava kaveri muistisairaalle vanhukselle. Ryhmäkodin hoitajat ovatkin seuranneet ilolla joidenkin asiakkaiden spontaaneja juttutuokioita kissojen kanssa. Joskus Vaskoolin käytävillä saattaa joku asiakkaista myös työnnellä kissaa rollaattorissa tai pyörätuolissa edellään.

Osa ryhmäkoti Vaskoolin iäkkäistä asiakkaista ei pahemmin kissoista välitä, mutta joutuvat ani harvoin niitä tieltään työntelemään. Miska ja Miiru eivät tunnu hakeutuvan sen enemmän asiakkaiden kuin hoitohenkilökunnankaan syleihin. Ne nauttivat satunnaisista kohtaamisistaan ihmisten kanssa, silittelystä ja rapsutuksista. Molemmat kissat vaikuttavat rauhallisilta ja tyytyväisiltä. Niille Vaskooli on koti, ei työpaikka.

Täysin ongelmitta ei kissojen oleskelu ryhmäkodissa ole sujunut. Miiru-tyttö onnistui putoamaan pentuna parvekkeelta alas ja sai erittäin vaikean vamman jalkaansa. Pirstaleiksi murtunut lonkka korjattiin kuitenkin leikkauksella ja kissa voi nyt oikein hyvin. Jotain moiseen leikkaukseen pääseminen kertonee myös Miirun arvostuksesta sekä henkilökunnan että Helsingin kaupungin puolelta. Lonkkaleikkaus kun on paitsi vaikea myös kallis operaatio.

Miirulla ja Miskalla on ryhmäkoti Vaskoolissa paljon tilaa, ja ne saavat oleilla missä milloinkin mielivät. Paikalla piipahtanut blogikirjoittajakin joutui hieman kissasisaruksia etsimään. Kissoille mieluinen loikoilupaikka voi olla milloin tuolin alla, milloin pesulakärryissä. Yllättäen niihin ei ole silti koskaan kukaan paikan ihmisistä kompastunut, eikä hännän päälle ole onnistuttu vahingossa astumaan.

Joskus Miirua ja Miskaa tullaan tervehtimään myös Kontulan palvelutalon muista ryhmäkodeista. ”Etenkin silloin, kun ne olivat vasta pentuina taloon tulleet, oli meillä välillä täällä melkoinen väenpaljous.” kertoo sairaanhoitaja Noora Kuismin ja nappaa hellästi Miskan syliinsä.

Kissojen tehtävä Vaskoolissa on olla läsnä ja seurana sekä nauttia saamistaan hellyydenosoituksista. Siinä ne ovat olleet luontaisen ansiokkaita. Hoitajat huomauttavat myös, että syystä tai toisesta satunnaisetkin asiakkaat muistavat muistisairauksistaan huolimatta Miskan ja Miirun aina ne kohdatessaan. Mieleenpainuvia mirrejä, siis!