was successfully added to your cart.

All Posts By

Mari Aro

Kymmenen hyvää syytä adoptoida raidallinen kissa

By | Blogi | No Comments

Klassiset raidat

 

  1. Raidallisuuden aiheuttavaa geeniä kantaa joka ikinen kissa, sillä kesykissojen kantaäiti ja -isä olivat nimenomaan raidallisia kissoja. Raidalliset kissat edustavat siis perustavanlaatuista kissojen kissuutta – ne ovat kissamaailman kuninkaallisia.
  2. Vapaasti lisääntyvät kissalaumat muuttuvat muutamassa sukupolvessa pääosin raidallisiksi*. Tämä on luonnon tapa kertoa, että kyseinen väritys on kissan paras väritys. Ketäpä me olemme luonnon kanssa väittelemään?
  3. Raidallinen kissa sulautuu pikkuhämärässä monenlaiseen taustaan, joten sen kanssa on mitä mainiointa leikkiä piilosta.
  4. Raidalliset kissat ovat käytännössä minitiikereitä. Mraur.
  5. Raidallisilla kissoilla on otsassaan mystinen M-kuvio, jonka alkuperästä on kerrottu tarinoita ja kehitetty legendoja kautta aikojen. Tutustu tarinoihin tai luo omasi! Joka tapauksessa, M=mahtava.
  6. Raitakuvio sopii yhteen aivan kaiken kanssa. Kokeile vaikka.
  7. Raidalliset kissat edustavat lämpimien luonnonvärien skaalaa – ne tuovat rauhoittavaa, lämpöistä tunnelmaa huoneeseen kuin huoneeseen.
  8. Tiesitkö, että raidallisen kissan yksittäinen karvakin on raidallinen? Raidalliset kissat ovat varsinaisia luonnon taideteoksia.
  9. Marimekon rakastetuin klassikkotuote on Raitapaita. Se ei ole sattumaa.
  10. Raidalliset kissat ovat, käsittämätöntä kyllä, vähiten haluttujen joukossa ja joutuvat HESYllä odottamaan uutta kotia pidempään kuin muut kissat. Anna sinä koti omalle upealle kotitiikerille!

 

*Tämä on jo tieteellisesti todettu, joten lisätutkimuksia ei tarvita. Pidetään kissat sisällä ja leikkautetaan ne, jookos?

Toimistokoira tuo iloa työpaikalle

By | Blogi | No Comments
Kirjoittaja: Silvana Stubin
Kuvat: Hanna Hopea ja Silvana Stubin

Miltä kuulostaisi pörröinen työtoveri, jota saisi silitellä ja rapsutella töiden lomassa? Kävin tapaamassa toimistokoira Lulua, jonka työpaikka on Kirjasto 10:ssä Helsingin keskustassa. Vaikka Lulu olikin aamukymmenen aikaan hieman unisen oloinen, tuli se silti tervehtimään iloisesti ja poseeraamaan valokuvia varten, ennen kuin palasi tuolille jatkamaan nokosiaan.

Tällä karvaisella kaverilla on takanaan yli vuosi työkokemusta kirjaston toimistokoirana. Ensimmäisen kerran Lulu tuli kirjastoon vain muutaman kuukauden ikäisenä. Pentu toi heti tullessaan paljon iloa, ja siitä tuli nopeasti osa työporukkaa. Nyt puolitoistavuotias Lulu on tuttu näky kirjaston toimistotiloissa, ja sen tyypilliseen arkipäivään kuuluu työntekijöiden ja toimistoon saapuvien vieraiden tervehtiminen sekä sohvalla nukkuminen.

– Tärkein tehtävä on tarjota rapsutuspalveluja, kun kaipaa taukoa, kertoo Lulun omistaja, kirjaston palvelupäällikkö Lotta Muurinen.

Viime aikoina toimistolemmikit ovat yleistyneet kaikenlaisilla työpaikoilla. Niiden on kehuttu parantavan ilmapiiriä ja vähentävän työntekijöiden stressiä. Toimistolemmikin työ sopii luonnollisesti sellaisille eläimille, jotka tulevat hyvin toimeen ihmisten kanssa. Lulu onkin luonteeltaan hyvin sosiaalinen koira, jolle kirjaston työporukka on kuin oma lauma. Vieraidenkaan seuraa se ei juuri ujostele.

– Se huomaa kyllä, jos joku ei ole koiraihminen, ja pysyy silloin etäällä, Lotta kertoo.

Koira-allergisillakaan ei pitäisi Lulun seurassa olla syytä huoleen. Se on nimittäin koira, joka ei ole aiheuttanut allergisia reaktioita.

On varsin selvää, että Lulusta on tullut tärkeä osa työyhteisöä. Kirjastossa pennusta asti viihtynyt Lulu ei aina malta lähteä takaisin kotiin työpäivän päättyessä. Työtoveritkin ovat usein pettyneitä, jos Lulu ei jonakin päivänä pääse tulemaan kirjastoon. Työntekijöiden lisäksi myös kirjastossa toisinaan käyvät vartijat ovat tulleet Lululle tutuiksi, ja koiran tapaaminen vierailujen aikana ilahduttaa heitä suuresti.

Entä onko kirjaston asiakkailla koskaan tilaisuutta viettää aikaa toimistokoiran kanssa? Vaikka Kirjasto 10 onkin koiraystävällinen kirjasto, jonne asiakkaat voivat tulla oman koiransa kanssa, Lulun paikka on henkilökunnan tiloissa. Asiakkaille ei siis ole ainakaan toistaiseksi tiedossa erityisiä tapahtumia, joissa he voisivat tavata kirjaston toimistokoiran.

Monessa kirjastossa on lukukoiria, joille voi tulla lukemaan ääneen, mutta Lulu ei sellaisiin kuulu. Lukukoirat ovat nimittäin työhönsä erityisesti koulutettuja koiria, jotka tarvitsevat Kennelliiton hyväksynnän. Sekarotuinen Lulu ei ole liiton rekisterissä, ja sen ainoa ”koulutus” on ollut runsas ajanvietto kirjastossa ihmisten parissa. Mikä onnistuukin hyvin tältä vilkkaalta ja iloiselta karvatassulta.

Monia varmasti houkuttaa ajatus oman lemmikin ottamisesta kaveriksi työpaikalle. Mutta millaisiin työpaikkoihin toimistolemmikit sopivat? Lotta suosittelee lämpimästi koiran ottamista kaikenlaisiin toimistotöihin, mutta muistuttaa myös, että eläimellä tulee olla tarpeeksi omaa tilaa. Kirjaston toimistotiloissa Lulun kaltaisella pienellä koiralla onkin paljon tilaa käyskennellä ympäriinsä. Toki on varmistettava, että lemmikin tuominen sopii myös työtovereille ja asiakkaille.

Jos haluat tavata Lulun kirjastossa käydessäsi, kannattaa tulla paikalle varhain aamulla. Lotta ja Lulu nimittäin kulkevat toimistoon kirjaston asiakastilojen kautta, jolloin paikalla olevat asiakkaat saavat nähdä, kuinka toimistokoira saapuu työhönsä. Tietylle aamuasiakkaiden vakioporukalle Lulu onkin jo tullut tutuksi. Mikä olisi parempi tekosyy aamuiselle kirjastokäynnille?

Ryhmäkoti Vaskoolin tassuterapeutit

By | Blogi | No Comments
Kirjoittaja: Kata Laurikainen
Kuvat: Kata Laurikainen ja Noora Kuismin

Itä-Helsingissä, Kontulan palvelutalossa sijaitsevassa Ryhmäkoti Vaskoolissa on vain kaksi vakituista asukasta: maatiaiskissasisarukset Miiru ja Miska. Asiakkaita ja henkilökuntaa Vaskoolissa on enemmän. Asiakkaat majoittuvat ryhmäkodissa lyhytaikaisesti (3vrk-2vko) ja ovat pääasiassa 80–90–vuotiaita muistisairaita vanhuksia.

Miiru ja Miska ovat temmeltäneet Vaskoolin käytävillä koko ikänsä eli noin kaksi vuotta. Ryhmäkotiin ne saapuivat yhden siellä työskennelleen hoitajan kissan saatua pentuja. Hetken mielijohteesta kissat eivät kuitenkaan Vaskooliin päätyneet, sillä kissojen hankkimista asiakkaiden seuraksi oli mietitty talossa jo pidempään. Yksi hoitajista kertoo olleensa aluksi hyvin varautunut ja ennakkoluuloinenkin kissojen tultua taloon, mutta huomanneensa nopeasti täyskäännöksen tunnelmissaan niitä kohtaan. ”Minusta on aivan ihana, kun ne odottavat meitä aina aamuseitsemältä aamiaista anoen ovella.” hoitaja sanoo hymyillen.

Hoitajille kissoista koituu ryhmäkodissa toisinaan lisätyötä satunnaisten pissalammikoiden ja parvekekukkalaatikoiden tonkimisien takia. Henkilökunta toteaa silti yhteen ääneen, että ”enemmän niistä iloa on kuin vaivaa!”

Kissojen läsnäolo jakaa jonkin verran asiakkaiden mielipiteitä, mutta pääsääntöisesti niistä tykätään. Joskus asiakashuoneen oveen laitetaan lapulle toive siitä, että kissoja ei päästettäisi huoneeseen, mutta varsinaisia allergikkoja on asiakaskunnassa harvoin.

Eläimillä on usein ilmiömäinen kyky empatiaan, eivätkä Miska ja Miiru ole poikkeus sääntöön. Vaskoolin kissat hakeutuvat usein asiakkaiden lähelle, kun huomaavat alakuloisuutta tai huonovointisuutta. Ne saattavat öisin nukkuakin huonokuntoisen asiaakaan vieressä pidempään – ikään kuin lohduttamassa.

Yöhoitajat kertovat, että Miska ja Miiru äityvät joskus hippasille hurjastikin. Asiakkaita ne eivät elämöinnillään silti häiritse. Miiru on veljeään puolet pienempi ja ketterämpi ja löytää aina tiensä kaappien päälle turvaan, jos Miska sille uhittelee. Useimmiten kissat seuraavat kuitenkin yöhoitajia huonekierroksilla sulassa sovussa ja tarkastavat tilanteen omalta osaltaan hoitajien apuna.

Yksi keskeisimmistä kissojen läsnäolon vaikutuksista muistisairaille asiakkaille on se, että lähes täysin puhumattomat vanhukset puhuvat niille. Kissa tuomitsemattomuudessaan ja rauhallisuudessaan on loistava kaveri muistisairaalle vanhukselle. Ryhmäkodin hoitajat ovatkin seuranneet ilolla joidenkin asiakkaiden spontaaneja juttutuokioita kissojen kanssa. Joskus Vaskoolin käytävillä saattaa joku asiakkaista myös työnnellä kissaa rollaattorissa tai pyörätuolissa edellään.

Osa ryhmäkoti Vaskoolin iäkkäistä asiakkaista ei pahemmin kissoista välitä, mutta joutuvat ani harvoin niitä tieltään työntelemään. Miska ja Miiru eivät tunnu hakeutuvan sen enemmän asiakkaiden kuin hoitohenkilökunnankaan syleihin. Ne nauttivat satunnaisista kohtaamisistaan ihmisten kanssa, silittelystä ja rapsutuksista. Molemmat kissat vaikuttavat rauhallisilta ja tyytyväisiltä. Niille Vaskooli on koti, ei työpaikka.

Täysin ongelmitta ei kissojen oleskelu ryhmäkodissa ole sujunut. Miiru-tyttö onnistui putoamaan pentuna parvekkeelta alas ja sai erittäin vaikean vamman jalkaansa. Pirstaleiksi murtunut lonkka korjattiin kuitenkin leikkauksella ja kissa voi nyt oikein hyvin. Jotain moiseen leikkaukseen pääseminen kertonee myös Miirun arvostuksesta sekä henkilökunnan että Helsingin kaupungin puolelta. Lonkkaleikkaus kun on paitsi vaikea myös kallis operaatio.

Miirulla ja Miskalla on ryhmäkoti Vaskoolissa paljon tilaa, ja ne saavat oleilla missä milloinkin mielivät. Paikalla piipahtanut blogikirjoittajakin joutui hieman kissasisaruksia etsimään. Kissoille mieluinen loikoilupaikka voi olla milloin tuolin alla, milloin pesulakärryissä. Yllättäen niihin ei ole silti koskaan kukaan paikan ihmisistä kompastunut, eikä hännän päälle ole onnistuttu vahingossa astumaan.

Joskus Miirua ja Miskaa tullaan tervehtimään myös Kontulan palvelutalon muista ryhmäkodeista. ”Etenkin silloin, kun ne olivat vasta pentuina taloon tulleet, oli meillä välillä täällä melkoinen väenpaljous.” kertoo sairaanhoitaja Noora Kuismin ja nappaa hellästi Miskan syliinsä.

Kissojen tehtävä Vaskoolissa on olla läsnä ja seurana sekä nauttia saamistaan hellyydenosoituksista. Siinä ne ovat olleet luontaisen ansiokkaita. Hoitajat huomauttavat myös, että syystä tai toisesta satunnaisetkin asiakkaat muistavat muistisairauksistaan huolimatta Miskan ja Miirun aina ne kohdatessaan. Mieleenpainuvia mirrejä, siis!

Säästä saksiniekka kärsimyksiltä

By | Tiedotteet | No Comments

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry.

Tiedote 18.7.2017

Säästä saksiniekka kärsimyksiltä:

Rapu ei ole raaka-aine vaan tuntemiskykyinen eläin

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY muistuttaa ravustuskauden alla, että ravut ja muut ravintona käytettävät äyriäiset kykenevät tuntemaan kipua ja niitä on siksi kohdeltava hyvin.


Ravut ovat vesieläimiä, mutta silti niitä saatetaan pitää sekä kaupoissa että kodeissa joko kuiviltaan tai liian pienissä vesimäärissä. Ravut kärsivät myös huonolaatuisesta vedestä sekä ahtaista tiloista ja tungoksesta, jos niitä säilytetään läjässä massoittain. Äyriäisiä, kuten rapuja ja hummereita, saatetaan varastoida elävinä liian pitkiä aikoja, mikä voi aiheuttaa niille stressiä.

Yleensä ravut keitetään elävinä, sillä kuolleet ravut pilaantuvat nopeasti. Saksiniekalle keittäminen elävältä on tuskallinen kuolema etenkin silloin, jos veden lämpötila nousee hitaasti kiehuvaksi. Keitinveden jäähtymisen aiheuttaa esimerkiksi liian monen ravun yhtäaikainen keittäminen kattilassa.

Ravintoloissa äyriäiset voidaan tappaa halkaisemalla tai pistämällä ja tuhoamalla niiden hermosto. HESY muistuttaa, että tällainen lopetustapa ei ole äyriäiselle tuskaton ja vaatii tekijältä aina kunnollista ammattitaitoa, jota kotikokeilla ei ole. Äyriäisellä ei ole aivojen tapaista keskushermostoa, jonka tuhoaminen aiheuttaa välittömän kuoleman, vaan eri puolilla kehoa olevia hermosolmukkeita ja -keskuksia, joita voi olla hankala paikantaa ja tuhota.

– Turhan kärsimyksen välttämiseksi äyriäistä ei pitäisi keittää ennen kuin sen hermokeskukset on tuhottu. Hermokeskuksia puolestaan ei saisi tuhota ennen kuin äyriäinen on tainnutettu. Koska rapujen ja muiden äyriäisten lopettaminen vaatii harjaantumista, elävien äyriäisten myynti tavallisille kuluttajille olisi kiellettävä. Äyriäisiä lopettavilla henkilöillä tulisi olla taito niiden tappamiseen. Tällä hetkellä rapujen lopettamista ei valvota millään tavalla ja eläviä eläimiä saatetaan tappaa hyvinkin kyseenalaisilla tavoilla suomalaiskodeissa, sanoo HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen.

Suomen eläinsuojelulaissa ja -asetuksessa esitetyt yleiset vaatimukset eläinten pidolle, hoidolle, kohtelulle ja käsittelylle koskevat kaikkia eläimiä – myös rapuja ja kaikkia muitakin selkärangattomia eläimiä. Äyriäiset on siis myös lopetettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Lain heikkoutena on, että siinä ei ole määritelty tarkempia sallittuja äyriäisten lopettamistapoja. Kyseessä on ison mittaluokan eläinsuojelullinen ongelma, koska Suomessa käytetään ravintona vuosittain miljoonia rapuja, hummereita, katkarapuja ja muita selkärangattomia.

– Koska ravut ja muut äyriäiset tuntevat tuskaa, niitä on suojeltava jatkossa lainsäädännöllisesti entistä paremmin ja kohdeltava hyvin ruokaketjun kaikissa vaiheissa, sanoo Luukkainen.

Ravut eivät ole ihmiselle välttämätöntä ravintoa. Äyriäisten pito- ja lopetustavoista huolestunut voi siis hyvin jättää saksiniekan ja muut selkärangattomat myös syömättä.

– Yhdessä ravussa on hyvin vähän varsinaista syötävää lihaa. Rapujen syöminen onkin suomalaisille lähinnä loppukesän ja alkusyksyn rituaali, joka on syytä kyseenalaistaa. Rapu ei ole elintarvike, vaan elävä, tuntemiskykyinen eläin, Luukkainen jatkaa.

Lisätietoja:

Tutkimuksissa monien yleisesti käytettyjen lopetusmenetelmien on todettu aiheuttavan äyriäisille kärsimystä. Ainoa poikkeus vaikuttaa olevan ravintoloiden ja äyriäisten tuottajien käyttöön kehitelty Crustastun-laite: http://crustastun.com/
Sen avulla äyriäinen voidaan tainnuttaa ennen keittämistä tai tappaa nopeasti.

Pascal Fosset et al. 2014. Anxiety-like behavior in crayfish is controlled by serotonin. Science.
http://www.sciencemag.org/content/344/6189/1293

Tamar Stelling. 2014. Rethinking invertebrate pain. New Scientist.
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S026240791460381X

Barry Magee, Robert W. Elwood. 2013. Shock avoidance by discrimination learning in the shore crab (Carcinus maenas) is consistent with a key criterion for pain. Journal of Experimental Biology.
http://jeb.biologists.org/content/216/3/353

Robert W. Elwood, Mirjam Appel. 2009. Pain experience in hermit crabs? Animal Behaviour.
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0003347209000712

Yhdysvaltalaisen eläinsuojeluyhdistyksen HSUS:n (The Humane Society of the United States) raportti äyriäisten kokemasta kivusta eri teurastustapojen aikana:
http://www.humanesociety.org/assets/pdfs/farm/hsus-the-welfare-of-crustaceans-at-slaughter.pdf

RSPCA Australian (The Royal Society for the Prevention of Cruelty to Animals) ohjeistus äyriäisten lopettamiseen: http://kb.rspca.org.au/afile/625/138/

Eviran ohjeita elävien rapujen säilyttämiseen ja kohteluun:
https://www.evira.fi/elaimet/elainsuojelu-ja-elainten-pito/elainsuojelu-pitopaikoissa/tuotantoelaimet/ravut/

Äyriäistä ei saa tappaa mm.
∙ repimällä tajuissaan olevaa eläintä kahtia tai pilkkomalla paloihin
∙ irrottamalla tajuissaan olevalta eläimeltä raajoja, kudosta tai lihaa
∙ mikroaaltouunissa
∙ syömällä tai tarjoilemalla ruoaksi elävää äyriäistä

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry

Hannele Luukkainen
puheenjohtaja
p. 040 547 7770
hannele.luukkainen@clarinet.fi