Copyright Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry.

Tiedote 29.10.2007

MITÄTÖN RANGAISTUS KYMMENIÄ KOIRIA HUONOSTI KOHDELLEELLE KASVATTAJALLE

Vuosikymmeniä toiminut koirankasvattaja tuomittiin tänään Espoon käräjäoikeudessa lievästä eläinsuojelurikoksesta. Kasvattaja oli pitänyt koiria ala-arvoisissa olosuhteissa. Viimekesäisessä eläinsuojeluviranomaisten tarkastuksessa huostaan otettiin yli 40 koiraa ja neljä jouduttiin lopettamaan. Rangaistus on yhden vuoden määräaikainen eläintenpitokielto ja 20 päiväsakkoa á 20e. Syyttäjä vaati elinikäistä eläintenpitokieltoa.

HESY on pettynyt tänään annettuun tuomioon. Tuomio jatkaa samaa mitättömien rangaistuksien linjaa, mitä on tähänkin asti nähty. Eläinsuojelurikosten tuomiot ovat aina rangaistusasteikon alapäästä ja naurettavan pieniä eläinten kärsimyksiin ja tekojen vakavuuteen nähden. HESY vaatii, että tuomioistuimet ottaisivat käyttöön koko eläinsuojelurikosten rangaistusasteikon. HESY muistuttaa myös, että eläintenpitokieltoa tulee valvoa eikä sitä tule kiertää esimerkiksi niin, että koirat ovat nimellisesti esimerkiksi jonkun toisen perheenjäsenen nimissä.

Suomen Kennelliittokin korostaa lausunnoissaan sitä, että eläinsuojelurikkomuksiin ja -rikoksiin on puututtava. HESY vaatii Kennelliitolta tiukkaa puuttumista eläinsuojelurikoksista epäiltyjen ja lievistäkin eläinsuojelurikoksista tuomittujen kasvattajien toimintaan. Kennelliitto voisi asettaa kasvattajat toimintakieltoon. Kasvattajien pentueita ei tulisi rekisteröidä ja heidät tulisi asettaa koe- ja kilpailukieltoon (sekä osallistujana että toimihenkilönä). HESY uskoo, että Kennelliitto voisi ennaltaehkäistä koirien huonoa kohtelua, kun kasvattajilla olisi todellinen uhka menettää mahdollisuudet toimia kennelmaailmassa.

 

Lisätietoja:
HELSINGIN ELÄINSUOJELUYHDISTYS HESY ry
Eläinten hoitaja ja eläinsuojeluvalvoja Anette Kare, p. 040-715 0575
Sihteeri Lena Lundell, p. 040-835 1710
Puheenjohtaja Hannele Luukkainen, p. 040-547 7770