Copyright Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry.

Tiedote 29.9.2009

 

 

Kansainvälistä eläinten päivää vietetään Suomessa sadatta kertaa

Maailman eläinten päivää juhlistetaan sunnuntaina 4. lokakuuta Suomessa sadatta kertaa. Suomeen maailman eläinten päivän on tuonut eläinsuojelun voimanainen Constance Ullner, joka toimi Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen HESY:n puheenjohtajana vuosina 1916-1926. Hänen aloitteestaan eläinten päivää vietettiin täällä ensimmäisen kerran vuonna 1909 ja sitä vietetään edelleenkin joka vuosi 4.10.

- Viime vuosisadan alun pahimpia eläinsuojelullisia ongelmia pääkaupunkiseudulla olivat loppuun ajetut hevoset. Nykyään HESY:ä työllistävät eniten hylätyt ja huonosti hoidetut lemmikkieläimet – pääasiassa kissat, kanit ja koirat, yhdistyksen puheenjohtaja Hannele Luukkainen vertailee aikakausia.

Tätä nykyä HESY:n hoiviin päätyy joka vuosi noin 500 heitteille jätettyä eläintä, joiden pelastamiseen kuluu noin 500 000 euroa. Valtaosa varoista saadaan yksityisiltä lahjoittajilta. Maailman eläinten päivän aattona lauantaina 3. lokakuuta HESY kerää varoja kodittomille eläimille järjestämällä kauppakeskus Jumbon Citymarket-myymälässä tavara- ja lipaskeräyksen klo 11-17 sekä kirjamyyntitapahtuman Helsingin keskustassa, Lasipalatsin kulmalla klo 11-17. Eurolla saa kolme kirjaa.

Vuosipäivä huipentuu sunnuntaina 4. lokakuuta Eläinsuojelukeskuksessa järjestettyyn tapahtumaan, jossa on mahdollisuus nauttia eläintenpäiväkahvit, tavata ennustaja Suleima ja tehdä hankintoja lemmikille ja lemmikkien ystäville. Myynnissä on eläinaiheisia tauluja ja postikortteja, eläinkirjoja sekä eläinten hoitotarvikkeita ja leluja. Päivän aikana pääsee tutustumaan uutta kotia etsiviin eläimiin. Eläinsuojelukeskus (Yhdyskunnantie 11, Itä-Pakila) on avoinna klo 14-17. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Eläinten päivän jälkitunnelmissa HESY järjestää Runoillan eläimille 5. lokakuuta klo 19-21 Villa Kivessä, jossa lyyrikot Eeva Kilpi, Jenni Haukio ja Satu Manninen esittävät runoja omista kokoelmistaan. Sisäänpääsymaksu on 5 euroa, tuotto käytetään kodittomien eläinten hyväksi.

Nykyään kansainvälistä eläinten päivää juhlitaan erilaisilla tapahtumilla noin 40 maassa ympäri maailmaa. Päivämäärä on valittu eläinten suojelupyhimyksen Franciscus Assisilaisen päivän mukaan.

Lisätietoja:
HELSINGIN ELÄINSUOJELUYHDISTUS HESY RY
Hannele Luukkainen, puheenjohtaja p. 040 547 7770
Erja Veivo, tiedottaja p. 040 577 4733