Copyright Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry.

Tiedote 2.10.2013

HESY muistuttaa maailman eläinten päivän kynnyksellä:

Koiralla on kova kohtalo katukerjäläisenä

 

 

 

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY on huolissaan katukerjäläisten tavasta käyttää hyväkseen koiria elantonsa hankkimisessa. Helsingin keskustassa lähiaikoina tavattujen romanikerjäläisten koirat ovat vaikuttaneet huonokuntoisilta. Lisäksi niitä on pidetty muun muassa pitkiä aikoja paikoillaan ilman vettä. Koirista osa on saatettu tuoda Suomeen laittomasti.

Muualla Euroopassa koiran kanssa kerjääminen on yleistä, ja toisinaan koirat ovat huumattuja. Suomessa kerjääminen koirien avulla on uutta. Vaarana on, että täälläkin koiria saatetaan alkaa huumata.

– Tätä vastenmielistä ilmiötä ei pidä päästää rantautumaan Suomeen. Kerjäläiset käyttävät koiria – etenkin koiranpentuja – hyväkseen herättääkseen ohikulkijoissa sääliä ja tienatakseen paremmin. Vaikka rahojen toivoisi menevän koirasta huolehtimiseen, näin ei yleensä ole. Tosiasiassa koirat ovat kerjäläisille usein pelkkiä välineitä: huonon hoidon seurauksena menehtynyt koira on helposti korvattavissa uudella. Kun kotiinpaluun aika koittaa, voi käydä niin, että osa koirista jätetään oman onnensa nojaan Suomeen, HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen kertoo.

HESY muistuttaa, että koirien laiton maahantuonti on vakava ongelma ja tautiriski. EU-alueelta tuotavilla koirilla tulee olla mikrosiru eli tunnistusmerkintä, lemmikkieläinpassi, raivotautirokotus ja käsittely ekinokokkoosia vastaan, mikä maksaa yhteensä satoja euroja. Romaniasta saapuneilla ja kerjäämällä elantonsa saavilla maankiertäjillä ei otaksuttavasti ole varaa sijoittaa tällaisia summia siihen, että heidän koiransa pääsevät laillisesti Suomeen. Koska Euroopan unionin maiden välisillä rajoilla ei ole säännöllistä rajatarkastustoimintaa, tulisi kansalaisten erityisesti ymmärtää itse huolehtia velvollisuudestaan tuoda lemmikkejä laillisesti maahan. Jos EU-kansalaiset eivät noudata tätä velvoitetta, jää esimerkiksi näiden kadulla elävien koirien hyvinvoinnista huolehtiminen osittain myös ohikulkijoiden varaan.

Kerjäläisten koirat on saatettu hankkia myös Suomesta pentutehtailta. Helsingin eläinsuojelueläinlääkäri Elli Valtonen muistuttaa, että mikrosiruttamattoman, passittoman ja paperittoman eläimen alkuperää on mahdoton tietää.

– Siksi kaikista omistajiensa kanssa kadulla asuvista ja huonokuntoisista eläimistä on aina tehtävä ilmoitus poliisille ja virkaeläinlääkärille. Tällaisen ohi ei saa vain kävellä. Rahan antaminen kerjäläiselle ei todennäköisesti auta hänen koiraansa, jos surkealta näyttävän eläimen avulla on tarkoitus nimenomaan tehostaa kerjäämistä, Valtonen lisää.  

Romaniassa on erittäin surkea kulkukoiratilanne. Koirien asema heikkeni maassa entisestään syyskuussa, kun Romaniassa hyväksyttiin kulkukoirien tappamisen salliva laki. HESY tuomitsee koirien joukkoteurastuksen ja vaatii kaikkia EU-maita noudattamaan Euroopan parlamentin julistusta, jossa EU-jäsenvaltioita kehotetaan laatimaan yksityiskohtainen ja humaani strategia kulkukoirapopulaation hallitsemiseksi ja koirien julman kohtelun lopettamiseksi.

– Massateurastus on julma, lyhytnäköinen ja tehoton keino pienentää Romanian valtaisaa kulkukoirapopulaatiota. Kulkukoirien järjestelmällinen ja laajamittainen sterilointi olisi tappamista kestävämpi ja eettisempi tapa pienentää maan koiramääriä, Luukkainen sanoo.

Maailman eläinten päivää vietetään 4.10.2013.

 


Lisätietoja:

Declaration of the European Parliament of 13 October 2011 on dog population management in the European Union:
http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//NONSGML+WDECL+P7-DCL-2011-0026+0+DOC+PDF+V0//EN&language=EN

HELSINGIN ELÄINSUOJELUYHDISTYS HESY ry

Merja Vilska, HESYn hallituksen jäsen: kansainväliset asiat p. 040 764 8025,
merja.vilska@gmail.com

Erja Veivo, tiedottaja p. 040 577 4733,
erja.veivo@hesy.fi